sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Käykö ne salaa jääkaapilla?

Minusta tuntuu, ettei meillä kulu enää ollenkaan ruokaa. Silti kaikkien painot ovat noususuunnassa. Ehkäpä sitten ehdin tottua siihen yhdeksän kissan älyttömään ruuankulutukseen, eikä näin vähäinen ruuan menekki enää tunnu normaalilta. Olikin ihanat pari kuukautta, kun ruokaa ei tarvinnut koskaan heittää roskiin, kaikki syötiin. Nyt on taas herra roskiskin saanut säännöllisesti mahansa täyteen kuppiin kuivahtanutta ruokaa. Toisaalta varmasti myös kuumuus verottaa taas osansa ruokahalusta.

Tämäniltainen punnituskierros vaati useamman tarkistusmittauksen. Voiko kaikkien painot tosiaan olla noin kovasti nousussa, vaikka tuntuu etteivät syö mitään? Kiara on jo ylittänyt kahden kilon rajan 42 grammalla. Kovasti mennään viime pentueen Usva-tyttöä edellä. Neiti tuntuu kuitenkin jotenkin niin pieneltä ja hentoiselta, luusto saisi olla vahvempi. Cindyn punnitustulos ilahdutti myös kovasti. Paino on nyt 4,3 kg eli tyttö on suurempi kuin koskaan! Ensimmäisen pentueen jälkeen paino oli pysyvästi 4,2 kg ja nyt imetyksen aikana käytiin pahimmillaan 3,5 kilossa. Maitoreppu on viimein kadonnut masusta ja tisut pienentyneet, kroppa alkaa olla oikein hyvässä kunnossa. Myös uutta turkkia on alkanut puskea, kyllä me Tallinnan reissuun mennessä ollaan taas ihan edustuskunnossa! ♥
Tristan-köriläänkin paino on edelleen noususuunnassa. Vaaka näytti 6,7 kg eli parisataa grammaa on taas johonkin kohtaan kuukaudessa kerrytetty - onneksi ei edelleenkään mahaan... Näemmä Tristan ei ole ottanut kuuleviin korviinsa sitä kun muutamassa näyttelyssä tuskailleena olen alkanut vakavasti harkita hieman kevyemmän näyttelykissan hankkimista...
Misty-höpsykkä se vaan edelleen pitää saman painon, kuten viimeiset 3 vuotta kaikesta penturuuasta ja rajoittamattomasta syömisestä huolimatta. Mikähän on Mistyn linjojen salaisuus?

Odottakaas vaan, minusta tulee ainakin 10-kiloinen!

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Paluu arkeen

Kaikki pienokaiset ovat nyt sitten muuttaneet uusiin koteihinsa. Tai no, onhan täällä vielä Kiara, mutta sitä ei lasketa kun jää mamman omaksi pieneksi prinsessaksi ;) Toki sijoituskotiin muutto on hänelläkin vielä edessä.

Tiistaina lähti Siiri kohti Turkua. Siirin boksissa oli matkustanut myös Onni-kolli, mikä olikin Cindyn mielestä erittäin mielenkiintoista. Neiti hipsi salaa boksiin nuuhkimaan ihania aromeja, kunnes ilkeä mamma kauhuissaan riipi vastahakoisen nuuskuttelijan ulos boksista. Hetken päästä boksista pelastamisen jälkeen kuului MOUR ja Misty oli Cindyn kiinni niskassa. Eiii! No, se jäi onneksi siihen. Cindyllä ei nimittäin ole ollut ainuttakaan kiimaa sitten helmikuun ensimmäisten päivien, eikä minun puolestani tarvitse tullakaan. Ehkä tyttö totesi että oli vähän liian rankka urakka, en taho enempää lapsia!

No, Siirin kotiutuminen on mennyt hyvin. Vastassa oli iso lauma kissoja, joten alkuun taisi hieman jännittää mutta siitä selvittiin. Siiriä näenkin onneksi jo kohtapian, Tampereen näyttelyssä.

Hei hei Siiri!

Tiistaista perjantaihin Viki ja Kiara olivat kuin paita ja peppu, kokoajan yhdessä. Ehkä niitä vähän tuntui ihmetyttävän, kun ei enää jokaisen nurkan takaa löydykään leikkikaveria. Cindy ei ole pistänyt pahakseen lasten vähenemistä, ei ole ollut havaittavassa minkäänlaista etsimistä. Jäljellä olevia on kyllä hoivattu senkin edestä. Maitotarjoilu ja pesupalvelu toimivat.

Torstai-iltana lähdin Kiaran kanssa tulevaan sijoituskotiin visiitille. Viki tuli myös mukaan. Talon isäntä Figaro ei niinkään ilahtunut pienistä karvanenistä, ja aika paljon sähinää ja murinaa kuultiin. Eipä Kiara kuitenkaan kakkoseksi jäänyt, yksi sihahdus sai ison kissan luikkimaan hölmistyneenä pakoon. Miten tuo pieni tirri kehtasi mulle sähähtää? Aika nopeasti uusi paikka otettiin haltuun ja alettiin leikkiä. Hieman kyllä peräänkuuluttaisin itsesuojeluvaistoa! Figaro murisi sängyn alla, mutta mitä teki Viki? Meni nukkumaan sängyn viereen. Krooooh! Kostautuihan se uhkarohkeus sitten, kun joutui hyökkäyksen kohteeksi. No, ei muutakun painuttiin sitten puun yläoksalle kuorsaamaan. Melkoisen pelottomia ja uhkarohkeita pikkutirrejä!

Kiara ja Figaro
Viki uinuu metrin päässä vieraasta murisevasta kissasta.

Perjantaina tuli sitten Vikinkin aika lähteä uuteen kotiin Helsinkiin. Matka oli sujunut hyvin. Perillä odotti Iitu-kissa, joka oli Vikin sähähdettyä mennyt sängyn alle mököttämään ja nukkunut yönsä mielenosoituksellisesti kenkäkaapissa Vikin uinuessa uusien omistajien kainalossa. Kyllä hihittelin ääneen kun tuon kuulin, toivottavasti draamakuningatar on jo leppynyt :) Saattaa olla tuollainen riuhukakara pieni kolaus, kun perheen koiraa on saanut pitää tassun alla ja olla kuningatar.

Hei hei Viki!

Hiukkasen jännitin mitä Kiara tuumaa, kun viimeinen oman kokoinen kaveri lähtee. Ilta meni kuitenkin nukkuessa, eikä kaverin katoaminen tuntunut surettavan. Kuvittelin, että nyt aletaan taas elellä kuin huopatossutehtaalla. Mutta vielä mitä! Illalla olisin kaivannut jotain suojabunkkeria, kun Misty ja Cindy innostuivat kisailemaan ja juoksemaan ympäri taloa niin että hännät vain viuhuivat! Kaippa ne ajattelivat että JES, nyt ne kakarat lähtivät, me saadaan olla taas itse olla lapsia! Kuin taikaiskusta Cindyä alkoi taas lelut kiinnostaa ja aikuinen äidillinen käytös muuttui höpöriehuliksi, päättömiä syöksyjä hiirien perässä. On nuo vaan mielenkiintoisia olentoja!

Kiarakin on hienosti sopeutunut olemaan ainut minikissa, keksii kaikenlaista tekemistä itsekseen. Palloja ja hiiriä jaksetaan yksinään teurastaa tuntitolkulla. Myös isompia kissoja haastetaan välillä leikkiin, eikä kukaan onneksi ole pannut pahakseen, kaikki juoksevat vuorollaan pikkuisen kanssa. Myös minä olen saanut pikkuiselta entistä enemmän huomiota. Neiti on alkanut jutella, ja kipittää usein häntä pystyssä hellittäväksi. Jokaikisen yön Kiara on nukkunut kanssani sängyssä. Tänä aamuna olikin yllätys, kun en herätessäni nähnyt ainuttakaan kissaa. Mutta siellähän se pikkuinen oli peittoni alla lämpimässä ♥ On tosi mukavaa, että minulla on muutama viikko aikaa tutustua tytön luonteeseen kunnolla, kun pentukaverit eivät enää ole viemässä neidin kaikkea liikenevää aikaa.

Nyt mä saan kaiken maidon, jee!

Cindy on taas lakannut rakastamasta Tristania, kun ei enää tarvitse hänen palveluitaan lastenhoitajana. Tristanin hyökätessä leikkisästi mamman kimppuun, saa aina palkaksi murinaa ja rääkäisyjä. Jos sen sijaan Cindy aloittaa leikin, saattavat pitkäänkin painia keskenään hyvissä tunnelmissa. Yleensä painiparit ovat kuitenkin Misty+Cindy tai Misty+Tristan. Nämä yhdistelmät ovat niin tasaveroisia, että rajultakin näyttävät painit ovat vain leikkiä, eikä toiselle koskaan äristä. Cindy ei tunnu vieläkään sulattaneen sitä, ettei ylikasvanut pentu Tristan koskaan muuttanut pois. Onkin edelleen aivan käsittämätöntä, miten Cindy otti Tristanin parhaaksi kaverikseen vähän ennen synnytystä ja ystävyys kesti vankkumattomana lähes pentujen luovutukseen saakka. Nyt Tristan saisi Cindyn puolesta painua taas niin pitkälle kuin pippuri kasvaa :)

No, lopuksi haluaisin vielä toivottaa paljon onnea, iloa ja mukavia hetkiä pentujen uusiin koteihin! Kuulumiset ja kuvat ovat AINA enemmän kuin tervetulleita, odotan innolla :) Lähellä asuvien ei myöskään tarvitse epäröidä pyytää kissanhoitoapua jos tulee reissuja tai muuta eteen! Ja näyttelyissä nähdään!

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Näyttelyverhopimahdus

Mun pitäisi kirjoitella loppujen pentujen kotiutumisesta ja hiljaisesta talosta. Mutta sitä täytyy vielä hetken odotella. Päällimmäisenä nyt on totaalinen sekoaminen. Havaittiin Kiaran kanssa, että hänelle ei ole omia näyttelyverhoja. Eihän tuon väriseen turkkiin sovi pinkit verhot, niinkuin noille mustavalkeille prinsessoille. Olisiko oranssi sopiva? Sehän on tunnetusti myös ihan lempivärini. Entä tiikerikuvio? Sopisi hyvin, neiti kun nyt sitten vaihtaa kuvionsa tabbysta tiikeriksi ja rekkarit menee uusiksi. Vai miten olisi musta?

Tämä värihän on kuin minulle tehty!

Olen vannonut itselleni etten tee näyttelyverhoja yli oman tarpeen ennenkö edelliset on myyty. Enkä ole tehnytkään ainakaan vuoteen. Säilytystilaa ei ole. Romuhuone on täynnä kangasta. Olin menossa ostamaan vähän ompelulankaa, että saadaan neidille tiikeriverhot varastossa olevasta kankaasta. Eksyin vahingossa kangaspuolelle. Voi mitä ihania värejä! Sekosin. Ostin yli 40 metriä kaikkia ihania kankaita. 40 metriä!? Voi hyväntähen. Kaksi isoa säkkiä - annas kun mietin mihin ne oikein tungen. Ripustaisinko seinille? Ja kuka niistä leikkaa verhopaloja? Ompelu on mukavaa, mutta se leikkaaminen ja mittaaminen... Hommaan saa varata reilusti aikaa ja kärsivällisyyttä, varsinkin kun on tällaisia pieniä apureita, joilla on oma mielipiteensä siitä miten kangas kannattaa lattialle asetella.

Me pidetään tästä kankaasta kiinni niin sun on helppo leikata!

Joo tää ois nyt tän 70cm niinku pyysit.
Langat valmiina! Sit vaan huristeleen!

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Valjastelusankari

Tässä uudessa kodissa kuvattu video, Sasu ei ihan vielä ole mikään mestarivaljastelija ;) Kyllähän se eteneminen toki pyörienkin sujuu :)

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Yleisön pyynnöstä... möykkä nimien takana!

Ikävä kyllä biiseistä ei ole videoita, eikä nuo laadultaankaan ole parhaita. Eikä valitettavasti suinkaan yhtyeen parhaita biisejä, en ymmärrä miksei bändit nimeä parhaita biisejään kissoille sopivilla nimillä ;)

DEKADANCE


RAVEN CLAWS


CRYSTAL GAZING


 ATAEGINA


WOLFSHADE


FULL MOON MADNESS


Ataeginaa kuunnellessa tulee ainakin hilpeälle mielelle, jos ei muuta 8)
Ikävä kyllä pentueeseen ei syntynyt mustaa vaavia, se olisi ollut ehdottomasti Nocturna. Tässä vielä bonusbiisi syntymättömän mustan kunniaksi, niin saadaan yksi videokin mukaan ;) Parhautta ♥

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Hiljenee...

Kovin oli hiljainen aamu tänään. On ollut enemmän sääntö kuin poikkeus, että kissat heräävät pari tuntia ennen kuin kello soi, ja riehuvat ja rymyävät sydämensä kyllyydestä. Ei se minua ole haitannut, mitä nyt välillä on havahtunut kun letka kiitää pitkin sänkyä tai kolistelee jossain. Olikin aika erikoista, että tämän yön ensimmäinen herätys oli herätyskellon pirinä. Silmät avattuani näin Kiaran kuorsaamassa 10 sentin päässä naamastani, Siirin lipaston päällä tyhjän ruokakipon ympärille kääriytyneenä ja Viki löytyi selän takaa umpiunessa. Kolme on poissa. Kummasti se meno vaan rauhoittuu kun väki vähenee.

En muuten ole tirauttanut yhtäkään itkua ;) Hirveän haikeaahan se on, kun ihanat nuppuset lähtevät, 13 viikkoa on ollut pitkä mutta silti niin lyhyt aika. Paljon on ehtinyt tapahtua. On kuitenkin niin mukavaa kuulla uutisia uusista perheistä, että voi olla vain onnellinen että kaikki saavat omat rakastavat perheet. Enemmän siinä meinaa itku tulla kun saa uudesta kodista viestejä että kasvatti on kaikkea mitä voi kissanpennulta toivoa, rohkea, reipas, sopeutuvainen, luottavainen, hellyydenkipeä ♥ Juuri sellaisia pikkukissoja tahdonkin täältä lähettää maailmalle.

Ensimmäisenä lähti Hippu. Hänellä olikin edessään pitkä matka Nastolaan. Koko aamu leikittiin ihan extrapaljon, niin että pienokainen oli matkaan lähtiessään ihan rättiväsynyt ja malttoi matkustaa nätisti. Hippu on kotiutunut hienosti ja hurmannut uudet orjansa, mutta Hipun uudet kissaystävät eivät ole pikkupirpanan tuloa vielä sulattaneet. Toivotaan että sielläkin pikkuhiljaa aletaan ystävystyä!

Seuraavaksi nappasin Sasun kainaloon, ja lähdin viemään vauhtitassua uuteen kotiin. Matkaa olikin hurjat 6 km :) Vastassa oli Cindyn ikäinen norskityttö Sani. Joka sanoi SÄH. Ja MUR. Toivotaan, että täälläkin pikkupirpana pian onnistuu kesyttämään uuden kaverinsa ;) Sasu on kotiutunut todella nopeasti, edes yöllä ei yhtään itkettänyt!
Mamiii... Eikö toi kissa tykkää musta? Sasu ja Sani

Seuraavaksi lähdin viemään Frodoa, tällä kertaa matkaa oli vielä hurjemmat 2 km! Frodoa odotti norskipoika Messi. Ikäeroa pojilla on vain vajaa 4 viikkoa, joten odotin, että tämä tutustuminen voisi mennä helpommin kun molemmat ovat niin pentuja. Messi sanoi SÄH. Frodo ei edes huomannut sähisevää kaveria ihmetellessään minne oli joutunut. Kun paikkaan oli hieman tutustuttu Messi perässä hiihdellen, alkoi Frodo puolestaan sähistä. Messi olisi ollut jo valmis leikkimään, KURR! Vähän jo yhdessä telmittiinkin siinä ensimmäisten tuntien aikana. Messi otti kaverin vastaan tosi hienosti, näistä tulee varmasti tosi kiva parivaljakko!
Siis... onko tolla jotain asiaa mulle? Messi ja Frodo

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Matkalaukut pakattu

Torstaina oli vuorossa toiset rokotukset. Pikkasen mietitytti miten selviän, kun piti yksinään lähteä seitsemää kissaa viemään lääkäriin. Ensinnäkin miten ihmeessä saan ne kaikki pyydystettyä bokseihin ja vielä pysymään siellä kun seuraava tulee ovesta? No pentujen osalta homma sujui minuutissa, mutta Cindy piti kaivaa sohvan sisästä. Seuraava huoli oli miten muka jaksan kantaa tämän yli 18 kilon lastin ;) Kävelyvauhti lähenteli 90-vuotiasta ja hiki valui, mutta selvisin siitäkin. Matka sujui nätisti, pari kertaa kurkkasin olan yli ja kaikki mammivat bokseissa nätisti ja hiljaa. Huolimatta siitä että ilmastointi jäädytti auton melkein pakastimeksi, bokseissa läähätettiin suorassa auringonpaisteessa. Joku kaunis päivä on muistettava vastaisen varalle kaivaa ikkunanpimentimet jostain kätköstä!
Mikrosirut löytyivät kaikilta, rokotuspiikit pistettiin niskaan eikä kukaan ollut asiasta moksiskaan. Kaikki ovat nyt myös todistetusti virheettömiä yksilöitä ;)

Pienokaiset alkavat siis olla valmiina lähtemään suureen maailmaan. Koko jengin viimeistä yhteistä iltaa on vietetty leikkien ihan extrapaljon, ja leikkien välillä ollaan köllötelty yhdessä kasassa kehräten kuorossa. Olenkohan muistanut mainita että nykyään myös hiljaiset pojat Sasu ja Viki osaavat kehrätä kuin mitkäkin traktorit ;) Muutenkin viimeisen viikon aikana on hakeuduttu paljon aikaista enemmän siliteltäväksi.

Huomenna, huomenna on ensimmäisen lapsen aika aloittaa matka kohti ihan uutta jännittävää elämää.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Maagiset 12 viikkoa täynnä


Niin vaan taas on pienistä pötköistä kasvanut kauniita, rohkeita, sosiaalisia ja ihanaakin ihanampia kissoja!
Eilen oikein havahduin kuinka isoja ne jo ovat, kun sivusilmällä vilkaisten en ollut varma oliko juomakupilla Cindy vai joku pojista. Illat ovat kuluneet pentukansioita kooten ja pentupaketteja rakennellen sekä pentuja kuvaten ja leikittäen - mitähän mä sitten teen kun jokainen päivän askare ei enää liitykään kissoihin?

Viimeisille rokotuksille ja tarkistuksille mennään huomenna, ja viikonloppuna jo puolet joukkiosta lähtee hurmaamaan uusia kotejaan. Hippu lähtee ensimmäisenä pitkälle matkalle Nastolaan, ja seuraavaksi vien tiikeriveljekset Sasun ja Frodon koteihinsa. Molemmat jäävät asumaan vain muutaman kilometrin päähän :)
Seuraavalla viikolla Siiri lähtee Turkuun ja Viki Helsinkiin. Kiara jää vielä hetkeksi isoveljen leikkikaveriksi.
Voi Tristan-parkaa, meidän pikkupentu ison kissan kehossa. Toivottavasti ei poika ihan kauheasti surustu kun leikkikaverit lähtevät yksi toisensa perään. Tristan on ollut henkisesti aivan samalla aaltopituudella pikkupentujen kanssa, niitä ei erota mikään muu kuin koko.

Cindy on edelleen hoivannut pentujaan, ei puhettakaan että olisi kyllästymässä niihin. Äänensävystä tunnistan, milloin kutsutaan lapset maidolle ja milloin on saalistettu joku kiva lelu jota esitellään lapsukaisille äänitehosteiden saattamana. Cindy on muuten hyvin hiljainen kissa, joten on ollu hauska kuunnella miten se juttelee pennuille. Hoivaamisen lisäksi nyt on muutaman viikon ajan myös osallistuttu vauhdikkaasti lasten leikkeihin - mamma painelee häntä viivana ympäri taloa ja pennut perässä. Tai edellä. Tai kaikki yhtäaikaa eri suuntiin. Imettämisen saisi kyllä jo lopettaa ja keskittyä saamaan oman kroppansa taas timmiin kuntoon. Paino on hyvä, mutta masussa roikkuu edelleen maitoreppu. En tiedä kuvittelenko vai näyttääkö turkki siltä, että sieltä saattaa vähitellen ruveta pukkaamaan uutta karvaa? Mikäs sen mukavampaa!

 
Sama kissa? Cindy 11/2010 ja 6/2011
Äiti ja poika 6/2011. Darwinilla turkkia riittää ;)

Alkuviikon projektina oli saada 6 pentua samaan kuvaan, nättiin riviin ja katseet kaikilla oikeaan suuntaan. No tuohan on jo ajatuksenakin täysi mahdottomuus. Kelpaisiko ehkä tämä otos? Siinähän ne ovat kaikki sievässä rivissä vierekkäin? 


Kaikenlaista kokeiltiin, nameja, leluja, ihmeellisiä ääniä ja paikkoja. Lipaston päällä, vaatekaapin ylähyllyllä... Ei. Emme me voi missään nimessä katsoa samaan suuntaan yhtäaikaa. Yksi hyppää alas, toinen kääntää selkänsä. Olen siis hyvin yllättynyt, että ihan ensimmäisten kuvien joukossa on tällainen otos:


Ei muuta vikaa kuin nelikorvainen Hippu. Voi Siiri. Mitä sinä siellä takana teet? Oisko olemassa selainen editointiohjelma, että Hippua voisi siirtää vähän oikealle niin Siirikin tulisi näkyviin? Tällainen asetelma ei nääs todellakaan tule toistumaan. Epätoivoa ilmassa? :)

Loppuun nautitaan vielä kissakauneudesta viimeisten viikkokuvien myötä. Olen erityisen iloinen siitä, että kaikilla on uudessa kodissaan odottamassa kissakaveri tai useampi. Siispä kerrotaan hieman mihin kukakin on menossa!

 SIIRI-söpönen muuttaa Turkuun, jossa häntä odottaa monta kissakaveria, mm. kaksi setäpuolta. Tulevaisuudessa Siiriä nähdään myös näyttelyissä ja kun sen aika on, putkahtanee maailmaan myös "pikku-Siirejä" ;) Siiri on hellä ja lempeä tyttö, oikea mamman mussukka! 



 SASU muuttaa Vaasaan, hän saa kaverikseen norjalaisen metsäkissatyttö Sanin. Toivotaan, että tätäkin komistusta ehkä joskus nähtäisiin näyttelyissä ;) Sasu on hyvin kuvauksellinen ja komea poika. Porukan "päällikkö" joka luulee omistavansa kaikki lelut ;) Väsyneenä viihtyy paijattavana ja nukahtaa syliin.


KIARA, mamman oma pieni prinsessa muuttaa sijoituskotiin Vaasaan, jossa häntä odottaa kotikissa Figaro. Kiara tulee käymään kanssani näyttelyissä ja toivottavasti aikanaan saattaa maailmaan lisää pieniä prinsessoja ja prinssejä! Aivan hurmaava neiti, joka nukkuu kaikki yöt sängyssä vieressäni. Kehr ja purr, tietää itsekin olevansa ihana.


HIPPU lähtee Nastolaan ja saa kavereikseen kotikissat Mökön ja Lurun. Toivotaan että Hipun palvelijatkin vielä joskus innostuvat lähtemään hänen kanssaan näyttelyyn, Hippu on pitkän turkkinsa ja korvatupsujensa kanssa sen verran vaikuttava ilmestys. Hippu on viimeaikoina onnistunut hurmaamaan minut luonteellaan ihan 100-0. Pörrr, pörrr, kurr, miu pusk, lisää hellyyttä!

VIKIn tuleva koti on Helsingissä. Tyttökavereikseen hän saa norjalaisen metsäkissan Iitun sekä Tara-hauvan. Vikiä tullaan näkemään näyttelyissä! Viki on ottanut yhtäkkiä ihan hurjan kasvupyrähdyksen "tyttötasolta" veljiensä veroiseksi. Luusto on vahvistunut silmissä. Hänestä tulee superkomea kolli! Viki on välillä porukan rauhallisin, ja välillä vauhtia piisaa enemmän kuin muilla yhteensä.

FRODO muuttaa Vaasaan, kaverina on vajaa 4 viikkoa vanhempi norjalainen metsäkissa Messi. Tämän melkein samanikäisen parivaljakon kehitystä onkin sitten mukava seurata. Frodo lähtee ainakin kokeilemaan näyttelyitä, toivottavasti näyttelykärpänen puree niin kissaa kuin henkilökuntaakin ;) Frodo on Hipun ohella porukan kovin juttelija ja kehrääjä. Kur kur mii kehr! Luonteeltaan enemmän rauhallinen tarkkailija, vaikka vauhtiakin löytyy. Ensimmäisenä ihmisiä vastassa kovaäänisen kehräyksen säestämänä!

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Cindy 3 vuotta!

Cindy viettää tänään 3-vuotissynttäreitään. Onnea meidän supermammalle!

Kukkaisneito

Kakku leivottiin, tottakai.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Visiitti Kempeleelle

Lauantai-aamuna herätyskello pirisi 4.00. Kolmen tunnin yöunien jälkeen ei tuntunut että olisin edes tässä maailmassa, mutta noustava oli. Kissa autoon ja kohti Kauhavaa. Aiheutan Anulle aina harmaita hiuksia ilmoittamalla olevani myöhässä ;) Tiet olivat autiot, joten olimme sitten kuitenkin sovittuun aikaan 5.55 perillä. Tai eivät ihan autiot, mistä niitä lintuja oikein riittää aamuhämärän aikaan? Sumu oli niin sankka että hädintuskin metriä näki eteensä, tiellä ja tien reunoilla parveili koko matkan varmaan sadoittain niin sorsaa, fasaania, harakkaa, naakkaa kuin kaikkia mahdollisia pikkusiipiäisiä. Ei välillä auttanut muu kuin laittaa silmät kiinni ja toivoa parasta! Onneksi kaikki säilyivät hengissä. Voisivat kuitenkin vähän itsesuojeluvaistoa kehittää ja pysyä siellä metsän puolella tai olla lentämättä sentin päästä tuulilasia. Oho, eksyinkö asiasta?

Matka Kauhavalta Kempeleelle taittuikin tuntia odotettua nopeammin, joten paikalla oltiin jo hyvissä ajoin yhdeksältä. Eläinlääkärintarkastus kesti puoli yhteentoista saakka, mikä olikin aika luksusjuttu kauempaa tuleville.

Kauhukseni huomasin, että Tristanin turkki näytti ihan karmealle, kiillottomalle ja ikäänkuin "palaneelle". Vasta myöhemmin illalla tajusin mistä se johtui. Turkki ei ollut ehtinyt pesun jäljiltä kuivaa kunnolla. Pesu sujui paremmin kuin koskaan, Tristan istui lähes hievahtamatta paikallaan koko pesun ajan. Taisi viilennys tulla tarpeeseen. Sen sijaan föönaus ei onnistunut ihan loppuun asti - onko mikään ihme näillä helteillä ettei kuumalla föönillä puhaltaminen ole ihan lempijuttu? Lisäksi täällä oli muutaman päivän ajan ollut älytöntä sadetta ja myrskyä, joten ilmankosteus oli vähintään 100%. Kuivatappa siinä sitten turkkia, kun pesu kaiken lisäksi oli vasta perjantai-iltana ysin aikaan valmis... Ehkä tästä opimme vastaisuudessa pesämään kissan ajoissa. Nyt seuraavana päivänä turkki nimittäin on taas upea. Ehdin jo syyttää uutta shampoota. Merkki oli sama mutta pullo uusi, ja ajattelin siihen laitetun jotain turkinpilaajaa. Syy löytyikin omasta mattimyöhäisyydestä ja sääherrasta.

Tuomarina meillä oli ihan uusi tuttavuus Carl Cristian Gulsett Norjasta. Arvostelusta ei ikävä kyllä saanut oikein mitään irti, arvosteluseteli on vain täynnä excelenttiä eikä puhunut juuri mitään eikä mielestäni edes tutkinut kissaa kunnolla. Nostaminen istualtaan kissa mytyssä ei minusta oikein riitä. En oikeastaan edes saanut selvää tykkäsikö tuomari kissasta vai ei. Ainut kommentti oli JÄLLEEN KERRAN että "Tätä ei olisi saanut kastroida"...
Tuomarin paras-valinnassa vastassa oli maine coon ja ragdoll. Sen kummemmin perustelematta Tristan valittiin tuomarin parhaaksi. Jee! Ja tässä vaiheessa taas harmitti vietävästi kun turkki ei ollut ihan kunnossa. Enkä ollut vieläkään tajunnut mistä se johtui. Olis pitänyt jostain bongata fööni ;)

Paneelissa oli viisi kissaa. Äänet jakautuivat hyvin tasaisesti, kolme kissaa sai yhden äänen ja voittaja kaksi ääntä. Tristan sai äänen Bjarne Wikströmiltä, mikä oli aika kivaa - hän on nimittäin kahdesti aiemmin lähettänyt Tristanin paneeliin, mutta muistaakseni ei niinä kertoina ole kuitenkaan sitä äänestänyt.

Paneelista kisua hakiessani olin viimein kerännyt tarpeeksi rohkeutta viedäkseni sen kuvaukseen. Hallin nurkassa näet oli kuvaaja, jolla kisun sai kuvauttaa ilmaiseksi. Maksun aika tulee vasta sitten jos tai kun jonkun kuvista itselleen tahtoo. Ja miksi en meinannut uskaltaa? Koska Tristan on pikkupentu ison kissan ruumiissa. Aiemmin katselin kuvausta, ja on jännä miten juuri ketään kissaa ei kuvausapulaisten heiluttelemat lelut kiinnosta, nököttävät vaan paikallaan ja katselevat pitkin seiniä. Tristania sen sijaan ei pidättele mikään, jos lelu jossain heiluu. Kun kuvauspaikka oli avoin, niin äkkiäkös siitä lähtee jonnekin kirmailemaan. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Hiki vaan valui kun sai ympäriinsä kirmailevaa kissaa palauttaa takaisin kuvauspallille. Kuvausapulaisella oli maailman kivoin lelu - eihän silloin voi poseerata vaan hyökätä sen kimppuun ;) Sitten kun vihdoin hetkeksi rauhoituttiin köllimään, loppui kuvaajalta akku :D Hih. Toivotaan, että edes yksi kuva olisi oikein tosi onnistunut. Mustavalkoiset kissat kun ovat suuren kontrastin vuoksi niitä mahdottomimpia kuvattavia, minkä tämäkin kuvaaja totesi. Olisipa sitten edes yksi edustuskuva olemassa. IP-valmistumiskuvakin on vielä lähettämättä Kissa-lehteen...

Kotimatkalle päästiin lähtemään puoli seitsemän aikaan. Melko myöhään, vaikka näyttelyssä oli vain 280 kissaa. Toki arvostelutkin alkoivat vasta kello 11. Koko päivä oli vietetty ikkunattomassa hallissa, joten ei ollut hajuakaan millainen ilma pihalla on. No lämmin tietenkin. Alkumatka oli karvaturri-Tristanille vähän tuskaa, mutta onneksi loppumatkasta viileni. Suunnittelemiani kylmäkalleja en ikävä kyllä voinut patjan alle laittaa, koska ne ovat herran herkkua. Seuraavalla kerralla sitten jäädytetään muutama tavallinen limupullo boksikaveriksi. Kotona oltiin yhdeltätoista. Juuri ja juuri ehdin saada hampurilaisen nassuun, kunnes nukahdin sohvalle ja olinkin kyllä ihan ruumis. Kuulemma on yritetty herätellä, mutta havahduin vasta viideltä kovalta sohvalta epäluonnollisessa asennossa siihen, kun Hippu kehräsi rinnalla niin että koko talo jytisi ja puski naamaa. Kissoille ruokaa ja sänkyyn loppuyöksi. Rankka reissu ;)