Demonin paluu

Hän on täällä taas. Pieni musta demoni. Viimeksi hän on ollut meillä kylässä joskus loppuvuodesta 2009. Hän huutaa kuin vuoren kokoinen hirviö joka teurastaa lammaslaumaa manaten samalla pahoja henkiä. Yötä päivää. Varsinkin yötä. Vuorokaudesta toiseen. Hänen mielestään joka paikka tulee peittää keltaisella tahmealla, haisevalla eritteellä. Myös nukkuvat ihmiset. Ja uusi kiipeilypuu. Ja kengät. Ja takit. Ja verhot. Ja pahvilaatikot. Ja kaikki. Jos jälkiä yrittää siivota, hän huomaa kyllä ja korjaa asian välittämästi. Olen uhannut tehdä hänestä lapaset ja yön unettomina tunteina myös heittää ikkunasta ulos. Uhkailut eivät auta, koska demoni osaa lukea ajatuksia, ja tietää etten oikeasti ole tosissani. Haluaisin vain nukkua hetken.

Seuraavassa kuvassa urhea soturi yrittää kuristaa demonin hengiltä.

Huutoa, karvanlähtöä, synnytyksiä ja saaliita

Emäntä on palannut etelän lämmöstä. Cindyllä oli niin ikävä, että huusi ikäväänsä niin jotta tanner tömisi. Vai poikiakos se huutelikin? Tällä kertaa myös pissattiin niin paljon, että harkitsin jo pakkaavani neidin postipakettiin ja lähettäväni pikapostina sulhasen luo. Sänkyyn/ihmisten päälle ei ole pissattu miesmuistiin, mutta nytpä tapahtui sekin. Toivottavasti tämä ei enteile että palataan taas tiuhempaan ja rankempaan möyrytahtiin, sillä vielä pitäisi hetken aikaa odotella. Toivotaan, että sulhanen on pian valmiina vastaanottamaan leidin kylään.

Tristan puolestaan on päättänyt tiputtaa kaiken karvansa. Eihän poika vielä ole bikineissä ollutkaan, mutta ei kyllä myöskään sitä odottamaani muhkukarvaa kasvattanut. Saapa nähä kuinka kaljuksi poika tulee Tallinnan reissuun mennessä :S Olisi nyt hetken voinut vielä pitää turkkinsa kasassa, kun tuon näyttelyn jälkeen pääsee ansaitulle näyttelytauolle. Lähteä nyt ulkomaille bikineitä esittelemään, ei me sentään mihinkään rantalomalle lähdetä...

Karvattomat pitkäkarvat pääsivät myös vihdoin kunnolla hankeen pomppimaan. Hienosti se eteneminen sujui vaikka hanki oli syvää ja ilma kylmää. Jokaisen ulkoilukerran jälkeen harmittaa entistä enemmän, ettei meillä ole ulkotarhaa. Niin iloisilta pikkuiset vaikuttavat päästessään ulos peuhaamaan!

Nam, lumihiutaleita!

Toissailtana pääsin myös kerryttämään hieman synnytyskokemuksia! Illalla/yöllä saattelimme maailmaan 6 pienenpientä maatiaiskissinpentua. Ihan hurjasti jäi harmittamaan, etten ehtinyt paikalle ensimmäisen pennun synnyttyä elottomana. Olisi ollut hienoa päästä testaamaan kaikkia elvytyskeinoja, joihin olen valmistautunut Cindyn synnytyksiä odotellessa, mutta se oli jo myöhäistä. Loput pennut olivatkin sitten varsin pontevia tapauksia. Pentuset olivat ihan hurjan pieniä, kaikki noin 85g lukuunottamatta yhtä (muistaakseni) 59-grammaista sinttiä :( Musta emo putkautti yhden mustavalkean, kaksi sinistä ja kaksi sinivalkeaa puikulaa. Melkoinen litania poikia, vain viimeinen taisi olla tytteli. Nyt vaan toivon ihan hurjasti voimia ja taistelutahtoa pikkuisille, ja emolle jaksamista! Kaikki ainakin löysivät nisille helposti ja roikkuivat niissä kiinni kuin viimeistä päivää. Emo oli ihan tooodella rauhallinen ja luottavainen. Cindy on aina hoitanut kaiken alusta loppuun itse, ja minulle on jäänyt vain ihailu ja kuvaus. Niinpä olikin mielenkiintoista päästä seuraamaan erilaista synnyttäjää. Ramona synnytti kyllä  kyllä hienosti ja sutjakasti neljässä tunnissa kaikki pennut, mutta jätti tekemistä kätilöillekin. Napanuoria ei katkaissut itse ollenkaan, vaikka istukoita popsutteli menemään. Pääsin siis ensimmäistä kertaa katkaisuhommiin, joka onneksi sujui nätisti. Lisäksi yhden pennun syntyessä emolle tuli kauhea "vessahätä", ja se ryntäsi hiekkalaatikolle pentu takapuolesta roikkuen. Onneksi oli ihmisapulaisia paikalla! Emon mahaa sai ihan rauhassa tunnustella, pentuja sai ottaa kuivattavaksi ja tutkittavaksi. Ramona vain nautti silityksistä, kehräsi ja piilotti pennut käpäliensä alle maitobaariin lämpimään. Kuivattavana olevien pentujen huutoihin emo ei raegoinut oikein mitenkään, mutta toivotaan, että äidinvaistot vielä vahvistuvat ja kaikki menee hyvin! Lisättäköön kuitenkin vielä, että lähtökohdat pennuille eivät ole hirveän kehuttavat, kun niiden isä on emon veli. Emo on siis "löytökissa" joka on pelastettu 18 kissan taloudesta, jossa naaraat ovat lisääntyneet yhden ainoan kollin kanssa :( (PS: Lisähuomautuksena, että seuraavana päivänä syntyi vielä seitsemäs pentu, kaikki kuusi elävänä syntynyttä voivat hyvin!)

Lopuksi vielä villejä terveisiä Darwinilta. Tristan tulee olemaan hyvin kateellinen kun näkee, mitä veli sai tänään saaliiksi! 

Kuva: Henna Raudaskoski

Kuva: Henna Raudaskoski

Darwin sai viikko sitten myös hieman isomman saaliin. Se oli valkoinen ja sanoi mour. Saa nähdä tuleeko Cindystä parin kuukauden päästä MUMMO! Sitä jännityksellä odotellessa...

Hyvää joulua, uutta vuotta ja muita sensellaisia

Vuosi on jo ehtinyt vaihtua, joten toivotellaanpa näin jälkikäteen hyvät joulut ja sensellaiset :) Olkoon tuleva vuotenne täynnä kehräystä!

Kisut saivat joululahjaksi (viidennen) Kickeroonsa, ja voi että kun oli taas ihanaa. Cindylle ja Tristanille syntyi tappelu, kumpi pääsee ensin antamaan Kickeroolle takajalkatömpsyä. Cindy voitti. Tunnin päästä saikin kuolaa tippuvan lelun ripustaa pyykkinarulle kuivumaan, kun kaikki olivat sitä vuorollaan kurmoottaneet. Jälkitoimituksena Misty saa uuden mustan (!) raapimatynnyrin, vihdoinkin ovat ymmärtäneet, että on sallittua tehdä myös kivan värisiä kissakalusteita :) Kun nyt kerran intouduin shoppailemaan, päätin samalla vaihtaa myös vanhan hyvin palvelleen Vanuatu-puun harmaaseen Hero-puuhun.

Uutta vuotta juhlin kotona kissat kainalossa herkullisen ruuan parissa. Vuoden vaihtuessa leikkasin kissoille possun sydäntä. On kai siinäkin tapa vaihtaa vuotta.

Eipä meidän joulunaika juurikaan normaalista arjesta ole eronnut, kun ylimääräisiä lomapäiviä ei ollut, eikä meillä koskaan laiteta joulukoristeita, kuusia tai muuta sellaista jännää. Niinpä ei ole mitään jännittäviä kuuseenkapuamistarinoitakaan.

Pikkuvauva Kiara se vaan jatkaa poikien perään haikailua. Suunnitelmat kun on tehty muutettaviksi eikä kissat yleensä ole samaa mieltä ihmisten suunnitelmista, saattaa nyt olla, että Kiaran pentusuunnitelmat siirtyvät aavistuksen eteenpäin. Täytyy ajatella hieman sijoituskodin hermoja ja kissan jaksamista, joten vastoin kaikkia pyristelyitäni joutunen nyt laittamaan neidin pillereille. Kiimat ovat olleet pienelle kissalle raskaita ja toipuminen on vaatinut parin vuorokauden unet. Toivotaan, että pillereitten myötä jaksaa taas keskittyä kasvuun ja syömiseen! Ehkäpä ehdimme käydä vielä toukokuussa Vaasan näyttelyssäkin. Vaikka Kiara on raameiltaan hyvänkokoinen, se tarvii vielä runsaasti aikaa kasvaa, kehittyä ja saada hieman massaa luittensa ympärille.

Myös näyttelysuunnitelmien osalta sen verran muutoksia, ettei Cindyä sitten kuitenkaan nähdä Surokissa. Saapa nähdä siis jääkö Supreme Champion-titteli vain haaveeksi :(
PS: Ketä lähtee sinne helmikuun Tallinnaan? Matkaseura puuttuu yhä!

Kuvat tähän tekstiin tulevat jälkitoimituksena, koska nyt on kiirus aloittaa laukkujen pakkaaminen, tämä tyttö lähtee huomenna Espanjaan! Moikka!