tiistai 30. lokakuuta 2012

Talvi tuli - ja kummallinen linnunpönttö!

Lumi ja pakkaskelit ovat valloittaneet Vaasankin. Vielä viikko sitten parvekkeen ovi oli työpäivien ajan auki, ja kisut pääsivät vapaasti ulkoilemaan päivisin. Taloyhtiö oli luvannut asentaa minulle eräänlaisen aparaatin, ja sitä odotellessa päätin, etten edes aio käynnistää sähkölämmitystä. Kerrospukeutuminen kävi tutuksi, pääasia että kissoilla oli hauskaa ;) Tiistaina 24.10 asennussedät sitten vihdoin kolkuttelivat ovelle (asennusajaksi oli luvattu 9-19.10...) juuri kun olin lähdössä töihin. Heillä oli vain pieni pyyntö - voisitko heivata kissat jonnekin siksi aikaa kun tullaan hääräämään? Joo, no hetki vaan, laitan ne kaikki 5 taskuuni ja lähdemme pois jaloista... Hohhoijaa. Ehdottivat että vessaan ne tunkisin. Kuinka kauan asennuksessa menee? Neljä tuntia... No, lopulta suostuin, että laitan kissit makkariin, ja päästävät ne ulos sitten kun lähtevät. En tiedä kuinka paljon itkua ja ovenkahvan paukutusta olivat miehet saaneet taustamusiikiksi työskennellessään. Kotiin tullessani kisut oli päästetty vapaaksi ja ihan tyytyväisiltä näyttivät kaikesta huolimatta ;)

Totinen tähystäjä Cindy
Hyh, kylmää
Menin parvekkeelle tarkastelemaan työn tuloksia, ja voi herra ie kun meinasi tippua silmät tai oikeestaan koko pää. Parvekkeelle oli ilmestynyt joku hevosen kokoinen pömpeli parhaalle paikalle. Kisujen kiipeilypuu oli heivattu sateen armoille sen tieltä. Pömpelin katto olisi voinut olla edes tasakatto, jolloin kisut olisivat saaneet siitä mukavan tähystys- ja tiirailupaikan. Mutta ei. Eihän siinä tassut pidä, mokoma liukumäki. Pömpeli ei voinut tieteskään olla edes lattiassa kiinni, vaan alle jää metrin verran hukkatilaa, ja pömpelin pohjassa on kaikkia äärimmäisen jännittäviä vipuleita ja johtoleita ja tippuvaa nestettä, hirveän kissaturvallista. Tää on varmaan joku halvalla saatu kivikausimalli, aiemmin näkemäni ulkoyksiköt ovat olleet kooltaan murto-osan tuosta, eikä ainakaan noin rumia. Kiittämättömyys on maailman palkka, toivotaan että tämä todellakin näkyy sähkölaskussa, niin voin vähän sitten ehkä positiivisiakin puolia löytää asiasta ;)

Aparaatin katolla

Tähystelijöitä


Kyseessä on siis ilmalämpöpumppu. Välillä se pitää niin hassua mölyä, että kaikki kisut ryntäävät vauhdilla paikalle, pyörittelevät korviaan ja ihmettelevät silmät ymmyrkäisinä. Peti puhaltimen alla on suosittu paikka, kun vempele puhkii lämmintä ilmaa.

Talvipakkasten tultua parvekeulkoilemassa ollaan käyty pari kertaa päivässä lyhyitä aikoja. Aina mennessäni oven luo, sinne singahtaa neljä karvaturkkia miukumaan kärsimättömästi - päästä jo ulos! Ovien kiinni laittaminen perässä ei kuitenkaan tunnu hirveästi miellyttävän, ja jo parin minuutin päästä ainakin Cindy ja Vilja tapittavat ovella surkeasti - päästä jo sisään! Tristan ja Veikko puolestaan viihtyvät kylmässäkin hyvin. Misty osallistui talviulkoiluihin aluksi, mutta nyttemmin viipottaa mieluummin johonkin lämpöiseen nurkkaan pitkäturkkien ulkoillessa. Kovin pitkiä ulkoilut eivät siis ole, kun ikkunasta kurkistaessani saan vastaani surkeitä "mä jäädyn just nyt"-katseita ja huutoja. Kumma juttu silti, että ulos hingutaan joka kerta yhtä kovasti, vaikka siellä niin jäätävää onkin!

Ulos, ulos, heti, heti!
Päästä sisään, me jäädytään!
Onko porukassa samaa näköä?
Mangusti-Vilja :)

torstai 18. lokakuuta 2012

Vaasalaiset hurmattu ;)

Vaasan eläinsuojeluyhdistys järjesti sunnuntaina Vaasassa Kasarmintorilla eläinten tapahtuman. Mukana oli kissaa, koiraa, vuohi, kanoja, poni ym. nähtävää. Itse pakkasin mukaan sturdin ja kolme kattia. Vilja ja Veikko lähtivät kerryttämään kokemuksia, Tristan tuli mukaan tueksi ja turvaksi, ja tietenkin esiintymään, show-mies kun on ;)


Sää oli onneksi aurinkoinen, vaikkakin hyvin jäätävä. Tapahtuman huonosta mainostuksesta (vink, vink) huolimatta ihmisiä löysi paikalle ihan mukavasti, ja kisuilla riitti ihastelijoita ja silittelijöitä. Otin kunkin kissan vuorollaan häkistä ulos ihmeteltäväksi. Valjaat oli päällä turvallisuuden vuoksi, eivätkä ne näyttäneet pikkukisujakaan haittaavan ollenkaan. Pennut olivat varsin rohkeita, vaikka välillä päät kaivettiinkin kainaloon piiloon. Veikko tapansa mukaan kehräsi jatkuvasti. Ympärillä hyöri kuitenkin kokoajan paljon ihmisiä ja koiria ja kaikenlaista hälinää kuului joka puolelta. Koko jengi tuntui kuitenkin viihtyvän uudessa jännässä tilanteessa, ja kyllä uni maittoikin illalla!

Joku järjen riemuvoitto tosin nosti koiransa häkille naama kissaan kiinni, kun olin vähän kauempana, mutta muuten olin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka nätisti kaikki pienimmätkin lapset käsittelivät kisuja!
Harmi että itsellä oli mukana vain kännykkäkamera - jos joku sattui ottamaan meistä kuvia tuolla, otan mielelläni vastaan :)


lauantai 6. lokakuuta 2012

Cindy on kunnossa!

Maanantaisen eläinlääkärivisiitin jälkeen Cindy on ollut ihan kunnossa. Nesteytys oli kai se tarvittu piristysruiske, vaikkei neiti nyt mitenkään kuivunut ollutkaan. Ruoka on maistunut sen jälkeen ihan hyvin. Ei ole enää maattu apaattisena, vaan höpöillään ihan entiseen malliin. Synulox tehosi hyvin tehokkaasti, turvotus laski nopeasti ja punaisuus hävisi. Haava on parantunut hyvin, sitä ei kovin selkeästi enää edes erota. Täällä siis kaikki taas mukavasti :)

Terkkuja tytöiltä!

torstai 4. lokakuuta 2012

tiistai 2. lokakuuta 2012

Kun kaikki ei mennytkään niinkuin piti

Viime maanantaina kotiintullessani Cindyn verkkomekosta ei ollut enää paljon jäljellä. Jalanreijät olivat venyneet niin suuriksi, ettei haavan päällä ollut enää mitään suojaa. Sitten koin ahaa-elämyksen - miksen aiemmin jo tajunnut ommella tyttelille vähän hienompaa mekkoa! Kangasvaraston pengastuksessa löytyy juuri sopivan näköinen pukuvärkki; pala joustavaa pinkkiä fleeceä! Ompelukone esille ja hetken hurruuttelua, ja johan syntyi hieno mekko! Cindykin näytti tyytäväiseltä, eihän nyt mikään verkkomekko hienolle leidille sopinut!

Pinkki pötkö

Veikonkin mielestä puku oli hieno.

Pinkki puku päällä kelpaa poseerata.


Mekonvaihdosta huolimatta toipilaan olemus oli kuitenkin vielä aika nuutunut. Alkuviikosta käytiin jopa pari kertaa itse närppimässä vähän ruokaa, mutta loppuviikkoa kohden Cindy ei tehnytkään enää mitään muuta kuin makasi paikoillaan. Torstaina aamulla Cindy jäi raapimapöntön katolle nukkumaan, ja oli siellä kun tulin töistä ja kun menin nukkumaan ja kun aamulla heräsin. Illalla olin kantanut sen vessaan, ja kävikin asioillaan. Sen jälkeen palasi kuitenkin välittömästi samaan paikkaan makaamaan. Ruokaa ei huolinut pieniä maistiaisia enempää, ja jouduin pruuttailemaan suuhun väkisin vitamiinitahnoja, jotta saisi edes jostain energiaa. Masu ja haava näyttivät kuitenkin ihan siistiltä, joten en hirveästi vielä huolestunut. Ajattelin, että varmaankin tarvitsee vain paljon unta, jotta paranee.

Uni maittoi, vaikka Veikko makasi mamman päällä pitkin pituuttaan...

Perjantaina töistä kotiin tullessani 16:05 tuttuun tapaan tarkastin ensin masun. Ja voi kauhistus, mikä siellä odotti! Masu oli aivan järkyttävän turvonnut kaikkien haavan ympärillä olevan neljän nisän ympäristöstä! Sen lisäksi koko masu oli pahasti punainen ihon alta! Meinasin heti soittaa klinikalle, kunnes tajusin että nythän on perjantai. Muina päivinä palvelua on kuuteen, mutta perjantaisin neljään - voi itku mikä tuuri! Jouduin sitten ensimmäistä kertaa soittamaan päivystykseen, mielessä kaikki Vaasan eläinlääkäripäivystyksestä kuullut kauhujutut, kuinka pieneläimet ovat joutuneet manan maille, kun päivystys ei toimi tai jonkun lehmän synnytys on tärkeämpi. Vuorossa on siis tasan yksi henkilö, joka voi olla ties missä hevonhiidessä.
Onneksi sain kuitenkin heti päivystäjän langanpäähän. En kyllä meinannut saada edes selitettyä ongelmaa kun olin niin kauhuissani ja itkuissani, mutta lääkäri vaikutti siltä kuin tilanne olisi ihan normaali, sterilaation jälkeen ilmaantuva haavatulehdus. Puhelinreseptinä saimmekin sitten antibioottikuurin, ja lähdin kiitämään apteekkiin. 1½ tablettia Synuloxia aamuin illoin. Tabletti oli onneksi maistuva, joten sen kanssa ei tarvinnut tapella. Cindy tosin tuskin jaksaisikaan enää alkaa antibiootteja vastaan tapella, tuntuu että ne ovat nykyään melkein arkipäiväinen asia :< Ensin oli kuuri oksuripulitautiin, sitten ientulehdukseen ja nyt tämä.

Hurja masu!

Koko perjantain ja lauantain Cindy vain makasi liikkumatta paikallaan tyhjyyteen tuijottaen. Todella lyhyessä ajassa paino putosi melkein 700g ja olemus alkoi olla aika luurankomainen :( Lauantaina ajattelin jo, ettei se tätä menoa jaksa maanantai-aamuun, jolloin eläinlääkäripalvelut alkaisivat taas pyöriä. Onneksi tunnen kissani niin hyvin, että osasin ajatella mikä neitiä piristäisi. Niinpä lähdinkin tyttelin kanssa lauantai-iltana kyläilemään. Heti piristyttiin ihan silmissä, tutkittiin ja nuuskittiin innolla uutta paikkaa ja käytiin sitten lepäilemään. Cindy oli varmasti iloinen, kun sai vähän omaa rauhaa, eikä kokoajan joku kissakaveri ole tökkimässä - hei miten sä voit, herää - mammaaa? Ruoka ei kuitenkaan edelleenkään maistunut, joten vitamiinitahnoilla jatkettiin. Katkarapuja sentään nassuteltiin pieni kourallinen.

Sunnuntaina Cindy ei enää maannut 24/7, vaan välillä jopa istui ja kävi parvekkeellakin. Masun turvotus ja punaisuus olivat hieman hälvenneet, antibiootti näytti tehoavan. Surkea katti siltikin oli.

Tuli maanantai-aamu, ja lääkärimme rimpautti nähtyään "kauniin" masukuvan sähköpostissaan. Saimme peruutusajan 12.30, tosin eri lääkärille. Masua tunnustellessa siellä tuntui kuulemma jotain kovaa, ja päätettiin ottaa röntgenkuva. Jee, pääsin itse ekaa kertaa mukaan moiseen. No, ei siinä kuvassa haavan lähettyvillä mitään näkynyt, suolessa vain vähän jotain ärtyneisyyttä. Koska Cindy ei ollut juurikaan syönyt 11 päivään, otettiin maksa- ja munuaisarvot. Ne olivat onneksi aivan kunnossa. Niinpä typy sai kipupiikin ja määräyksen jatkaa Metacamia vielä muutaman päivän. Itse ole yrittänyt sitä vältellä, kun olen Metacamista kaikenlaista pahaa kuullut. Ehkä nyt kuitenkin uskallan sitä antaa, kun munuaisarvot olivat aivan normaalit. Leikkauksen jälkeenhän annoin sitä kaksi päivää ja sitten perjantaina, kun masu oli hurjistunut. Mitään vaikutusta sillä ei kuitenkaan näyttänyt olevan kisun käytökseen, joten en perjantain jälkeen antanut enempää.
Cindy myös nesteytettiin klinikalla, ja se taisi olla erittäin piristävä juttu. Vettä Cindy on kyllä kokoajan juonut hyvin itse, mutta tämä piristi niin, että heti kotiintultua typy SÖI itse ihan hyvän määrän jauhettua possunsydäntä! Kylläpä olin iloinen moisesta näystä! Illalla sardiini ei maistunut, mutta raksuja käytiin muutamaan otteeseen napsimassa ja olemus oli selkeästi piristynyt. Neiti pomppi kaiuttimien päällä ja ulkona, eikä lainkaan makoillut paikallaan.

Tänä aamuna masun punotus näyttää häipyneen jo melkein kokonaan. Toivotaan, että nyt ollaan jo voiton puolella, eikä tulee enää takapakkia. Kunpa se ruokakin alkaisi nyt maittamaan kunnolla!

Mekin toivotaan, että mamma paranee pian!