maanantai 21. heinäkuuta 2014

Kesäterveiset

HEIPPA! Täällä me ollaan, uskokaa tai älkää! Emäntä joutui yllättäin kesäksi semmoiseen työhön, että vapaa-aika väheni vähintään 90%. Tänne kuitenkin on melko ahkeraan tullut kuvia ja kuulumisia, joten ei muuta kuin liittymään, ellet vielä ole mukana :)

Pikkukillikät muuttivat kukin vuorollaan uusiin koteihinsa. Vein kaikki paitsin Nipsun perille saakka, ja oli mukava nähdä, kuinka rohkeasti pienet ottivat uudet paikat kodikseen. Vastaanotot uusissa kodeissa olivat hieman suhinamaisia, mutta pikkutassut moisista viis veisasivat. Niki lähti viimeisenä, ja olikin aikamoinen yllätys, kun tällöin asetelma oli ihan päinvastainen - Nikistä löytyi ihan uudenlaisia äänitehosteita :) Pienistä alkukähinöistä ohi päästyään, kaikilla on mennyt mukavasti uusissa kodeissaan.

Puoli vuotta on tullut jo mittariin, ja Nappi, Nipsu ja Nino on kastroitu. Tulevaisuuden toivoina siis vielä Nanna ja mahdollisesti myös Niki (nykyisin Thor!) jolle suunnitellaan Suprelorin-implanttia. Pentuset ovat kasvaneet ihan huikeasti - pojat ovat kirkkaasti ylittäneet neljän kilon ja lähentelevät jo viittä. Uskomatonta mutta totta, pikku-Nappi on ihan samoissa painoissa kuin veljensä! Nappia, Nannaa, Nipsua ja Ninoa olen käynyt myöhemminkin tervehtimässä, hurjia vauhtipakkauksia ja niin komeita ja kauniita ;)

Pentujen lähdön jälkeen meillä ei kuitenkaan suinkaan ole ollut pennutonta, koska Vilja muuttui takaisin kakaraksi. Välillä onkin käynyt mielessä, onko tarjoamani koti Viljalle liian tylsä, koska neitokainen kaipaisi menoa ja meininkiä, tilaa juosta ja kavereita. Leikitys ja seura ei tunnu millään riittävän. Vilja jo kirjoitti intternettiin surumielisen kirjeen haaveillen pääsevänsä jonnekin kesälomalle.

Muuten elo on jatkunut tavallisen seesteisenä ja mukavana, mitään ongelmia ei ole ollut, ei ylimääräisiä eläinlääkärikäyntejä tai haavereita. Misty toki sai perinteisesti synttärilahjaksi hammasputsauksen lääkärin toimesta ;) Mukaan pääsi ensimmäistä kertaa myös Tipsukka. Molempien hampaat ovat hyvässä kunnossa, mutta pidämme niistä extrahyvää huolta, ettei toivottavasti jatkossakaan tule mitään.

Synttäreitä on vietetty useammatkin, Misty 7v, Vilja 2v ja Cindy 6v. Hui kun aika rientää!

Näyttelyssä kävimme toukokuussa Tampereella, jolloin mukana oli pikkuisista Nappi, Nanna ja Nipsu. Kaikki käyttäytyivät hienosti, ja ovat oikein lupaavia tapauksia. Seuraavan kerran meidän jengin voi nähdä syyskuun Pirokissa Sastamalassa. Viljakin tulee näytille vuoden tauon jälkeen, lapsijoukko on sama kuin toukokuussa. Vilja on hitaasti kasvatellut turkista, mutta paino pysyy yhä n. kilon pienempänä kuin ennen pentuja.

Kunhan saan kuvat jonkinlaiseen järjestykseen, laitetaan tarinaa vielä kuvien muodossa :)