perjantai 4. tammikuuta 2013

Allergiatestin tulokset

Odoteltiin tuloksia jo ennen joulua, mutta tänään ne viimein tupsahtivat. Tristanin aknen syytä miettiessä käytiin siis kuukausi sitten ottamassa hieman verta allergiatestejä varten, josko siitä saisi vaikka jotain osviittaa. Nuo ei kai mitään sataprosenttisia tuloksia ole, mutta ei ollut nauta ei, eikä edes vehnä. Sen sijaan ensimmäisenä silmiini pisti KANA! Siis ei voi olla totta? Ruoka-ainepaneeliin on koottu seuraavat allergiaa aiheuttavat: ohra, ankka, maissi, merilevä, kana, porkkana, maito ja seafood/fish mix pahimmasta lievimpään. Sitä vähän ihmettelin, että kaloista ei ole testattu kuin tuo epämääräinen seafood mix, joka ilmeisesti käsittää pari googlen kuvahaun avulla löytynyttä pirun rumaa kalaa, joiden suomenkielisiä nimiä en tiedä, sekä katkaravut. Neljää ensimmäistä lukuunottamatta arvot olivat tosin aikalailla siinä normaalin rajoilla, eli alkuun testataan poistaa ruokavaliosta kaikki ohra, ankka, maissi ja merilevä. Ja joo kyllä, meillä sattuu juuri olemaan sitä Feline Portan ruokaa, jossa on kuin onkin merilevää... Nämä ovat kyllä suht helppoja ruoka-aineita poistaa ruokavaliosta, tosin tuota maissia taitaa olla vähän joka raksussa? Tristanhan tosin ei raksuja syö kuin joskus maistellen, mutta luultavasti nyt poistetaan raksucoctailista kaikki näytepussit sun muut, ja syödään vaan ihan raakaa Power of Naturea. Siinä on kyllä kanaa sekä porkkanaa, mutta oikeesti en vaan jaksa uskoa tuohon kanan "myrkyllisyyteen". Testataan. Sitäpaitsi tarkoittaako se silloin kaikkia kanan osia? Me syödään raakaruokana lähinnä kaikenlaisia kanan osia; sydämiä, kivipiiraa, maksaa, filettä... 

Kaikista pahimmat allergia-arvot olivat kylläkin muissa kuin ruuissa, eli malassezia ja pullularia. Mitäs ne sitten ovat? Googlen kuvahaku antoi jälleen jotain ällöttäviä örmiäisen kuvia. Malassezia on ilmeisesti joku ihmisen iholla esiintyvä hiivasieni. Täh. Mä olen niin väsynyt, etten jaksa tarkemmin tutkia asiaa toistaiseksi.

Lisäksi punaista näyttävät myös jotkut kasvit, kuten rölli, tuoksukki, karvamesiheinä ja muut tutut pihan kasvit. Ihan rajoilla ovat myös erilaiset pöly- ja varastopunkit, hyttynen, kärpänen ja kirppu...! Jotain positiivista, ihmiselle ei sentään ole allerginen, eikä kissoille ;D

Sinänsä nyt ei ole mitään hätää, koska nämä mahdolliset allergiat eivät kissaa itseään vaivaa mitenkään. Ainut vaiva on tuo akne, joka sekin toistaiseksi on ollut vain kosmeettinen haitta. Yritetään nyt kuitenkin katsoa, josko hieman rajatummalla ruokavaliolla olisi vaikutusta. Täytyy vaan tarkkaan tutkia ne pienet präntit purkkien kyljessä. Tai paremminkin zooplussan tuotekuvauksissa...

Ei kiinnosta, mä saunon nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti