Pirokin tunnelmat

En ole ihan varma olenko juossut maratonin valtavat painot käsissäni vai viettänyt viikonlopun kissanäyttelyssä. Kyllä sitä taas aamulla yksin pimeällä tiellä ajellessa tuli hieman kyseenalaistettua tämän kaiken järkevyyttä. Kolmen tunnin unet, pitkä ajomatka, päivä täynnä hirveää jännitystä ja stressaamista, edestakas sinkoilua ja lisää jännitystä... Mutta on se vaan silti hienoa nähdä kasvatteja omistajineen, jännittää kissojen menestystä ja iloita onnistumisista. Kissat saavat uusia kokemuksia, pikkupennut rohkaistuvat silmissä, uusia tuttavuuksia, hauskoja kissajuttuja. Viis ajomatkoista ja lyhyeksi jäävistä yöunista, kramppaavista jaloista ja käsistä.

Lauantai-aamuna viiden aikaan pakkauduin autoon satakiloisen rinkan ja kolmen kissaboksin kanssa. Onneksi pilkkopimeys oli juuri muuttumassa aamuhämäräksi, huomattavasti mukavampi luonnonvalossa ajella tuo valaisematon metsäreitti. Jalasjärven kohdalla Kiara alkoi kysellä joko ollaan perillä, mutta muutoin matka sujui nätisti ja äänettömästi. Olen tainnut viimeaikoina niin paljon matkustella kissojen kanssa, että se on heille jo aivan normijuttu. Aiemminkin kissat ovat toki matkustaneet rauhallisesti, mutta eivät koskaan nukkuneet. Nyt koko konkkaronkka osaa jo vedellä hirsiä auton hyrinässä. Cindy varsinkin ottaa todella rennosti, paiskaa usein samantien selälleen, venyttää tassut oikoiselleen kopista ulos ja alkaa kuorsata.

Messuhallin pihaan kurvattiin hyvissä ajoin vähän puoli kahdeksan jälkeen. Paikalla oli jo ihan kiitettävästi porukkaa. Hyvin harjoiteltu on puoliksi tehty, kisujen köyttäminen kärryihin kävi sutjakasti ja viritys säilyi pystyssä koko reissun ;) Eläinlääkärintarkastuksessa oli riittävästi henkilökuntaa, emmekä kovin kauaa joutuneet odottelemaan. Toki tietenkin valitsimme juuri sen jonon, jossa alettiin ennen meitä tekemään sienitestiä.
Ehkä olen aiemmin ollut sokea, mutta ensikertaa löysin häkkikartan, enkä lähtenyt vain suinpäin halliin pyörimään oikeita häkkejä etsien. Sokea tosin tunsin olevani häkkikarttaa tiiraillessanikin, kun ei omia numeroita löytynyt vaikka katsoin joka kohdan moneen kertaan. Löytyihän ne lopulta melkein perimmäisestä nurkasta. Häkit olivat tainneet edellisessä elämässään toimia katiskoina meren pohjassa, ainakin hiekasta ja kunnosta päätellen. Siihenhän se aamuun varattu runsas aika sitten hurahtikin häkkejä siivotessa ja sisustaessa.

Kun vihdoin pääsin näyttelyluettelon kimppuun, ei tietenkään ollut mikään yllätys, että molemmilla tuomareilla on suurinpiirtein sama määrä kissoja ennen omiani, ja tuomarinpöydätkin olivat tietysti toinen toisessa päässä hallia, toinen toisessa :)

Päivä olikin sitten täynnä juoksemista, hermoilua, juoksemista, stressaamista ja tärinää. Kyllä vähän taisivat ihmiset naureskella mun hädälleni :D Onneksi kuitenkin ehdin seurata kasvattienkin arvosteluja ja napsia kuvia. Molemmat tuomarit tuntuivat olevan hitaita, toinen ihan superhidas. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Cindyn ja Kiaran vuorot tulivat lähes yhtäaikaa. Ehdin tosin seurata Cindyn arvostelua vierestä Kiara sylissäni. Tuomarina Cindyllä ja Tristanilla oli Sarah Johnson Englannista. Henna sai esittää ihanan mamman, joka nykyään on ihan parhaimmillaan näyttelyissä. Sulkaa teurastettiin, tuomarinpöydällä kellittiin selällään ja oltiin taas niin ihana mussukka, että :) Cindystä olen kyllä niiiin ylpeä nyt, kun muistan millainen rempula se joskus aikoinaan oli näyttelyissä. Nykyään Cindy haluais olla varmaan täysipäiväinen näyttelykissa, niin paljon se siitä tuntuu tykkäävän. Launtaina Cindy saavuttikin tittelin Grand International Champion! Kehuja tuli erityisesti päällysturkista (lovely!) ja pitkästä hännästä. Sweet girl ♥ Neidinhän piti tämän tittelin myötä päästä näyttelyeläkkeelle. Luulin että se olisi hänelle ilouutinen, mutta taisin olla väärässä. Niinpä Cindy kulkee mukana ainakin vielä syksyn näyttelyissä. Se jää nähtäväksi saavutetaanko sitä viimeistä titteliä, se kun tietäisi vielä yhtä ulkomaanreissua...

Kiaran ensiesiintymisen aika koitti. Tuomarina oli Aase Nissen Tanskasta. Pikkutyttöä jännitti ihan hurjasti, sylissä täristiin ja painauduttiin tiukasti minua vasten. Lelut eivät kiinnostaneet. Tuomari sai kuitenkin hienosti tutkia ja katsella, jännityksestä huolimatta tyttö käyttäytyi oikein mallikelpoisesti. Kehuja tuli paljon, eikä tässä kehitysvaiheessa ollut mitään kummempaa huomautettavaa. Turkin laatu ja hännän pituus ihastuttivat eniten, kuten äidilläänkin. Myös tämä neiti oli tuomarin mielestä Sweeet ♥

Kuva: Päivi Hallinen

Vimppana arvosteluun pääsi Tristan, tuo nice lovely young man. Mitään sen kummempaa uutta ei tästä arvostelusta saatu irti (ei kai me vaan liian usein käydä näyttelyissä...) mitä nyt häntä oli tänään pitkä ja korvat suuret, joskus ne ovat hieman vaatimattomammat.... Värin paras-valinnassa taisi olla neljä kisua, kaikki kastraattikolleja. Oli aika hassu näky, kun (ainakin minun silmääni) kolmella vierekkäisellä oli ihan sama nassuväritys, ja sitten hömppänassu-Tristan. Valinta oli hyvin pitkä, kuulemma olisi voinut valita vaikka kaikki. Lopulta voitto meni toiseen osoitteeseen.

Kiaralla oli tuomarin-paras valinnassa vastassaan iso maine coon typy - (joka muuten sunnuntaina oli bis) joten lauantaina ei meiltä kukaan päätynyt paneeliin.

Kasvateista Darwin sai sertinsä ja tuomarin paras-valinnassa pääsin itse pitämään möhköfanttia. Viimeksi marraskuussa esitin Darwinin tp-valinnoissa, ja kyllä huomasi selkeän eron, kuinka tyyni ja rauhallinen poika on nykyään. Aivan unelma. Voiton vei kuitenkin musta cooni. Pikkupojat Viki ja Frodo kilpailivat toisiaan vastaan, ja lisäksi luokassa oli kaksi muutakin vaavia. Tuomarin mielestä Vikissä olisi ollut hyvinkin paneeliainesta, mutta ikävä kyllä Viki oli kovin hermostunut. Niinpä Viki jäi kolmoseksi ja Frodo tuli kakkoseksi.

Kummallista touhua tää näyttely ku täti vaan kopeloi. Frodo ja Aase Nissen.

Pitkän päivän päätteeksi lähdin sitten kissojen kanssa ajelemaan yöpaikkaan, meitä odotti kokonainen tyhjä talo. Iltapalan ja väsytysleikkien jälkeen painuimme suoraa päätä nukkumaan; olin nukahtanut kännykkä kädessä kun olin meinannut netistä jotain tarkistaa. Onneksi sentään herätyskellon olin ehtinyt laittaa päälle ennen sammumista. Kissatkin nukkuivat hyvin, vaikka kaikki neljä ahtauduimmekin yhteen pieneen huoneeseen. Eihän siitä olisi mitään tullut, jos kissat olisivat saaneet vaeltaa yöllä koko talossa, olisin kuulostellut jokaista rapinaa ja kolahdusta - mitähän ne nyt tekevät? Kiara kuorsasi koko yön tyynyllä naamani vieressä ja loput jalkopäässä. Ruhtinaalliset 8 tunnin unet tulivat tarpeeseen. Aamulla sitten koettiin ainakin yksi sydämenpysähdys ja kasvatettiin pää täyteen harmaita hiuksia. Kiara loikkasi korkeiden portaiden yläkaiteelle ja keikkui siellä tyytyväisenä. KÄÄK! Cindy koko aamun touhusi jaloissa, mutta kun lähdön aika tuli, neiti oli kadonnut kuin pieru saharaan. Tosin olin ihan varma mistä hänet löydän ja niin löysinkin. Levitettävän sohvan alta perimmäisestä nurkasta, jonne ei ole toivoakaan millään vempeleellä ylettyä. En vaan voi tajuta tuota ajatustenlukukykyä, vaikka nykyään yritänkin ajatella kukkaketoja ja käyttäytyä normaalisti kun boksiinmenon aika tulee. 20 ylimääräistä minuuttia tuli sitten käytettyä neidin onkimiseen piilopaikastaan, onneksi olin siihen varautunut...

Kiara löysi yöpaikasta jotain joka ihan selkeästi kuului hänelle :)

Sunnuntai oli huomattavasti rauhallisempi päivä jo heti alunalkaen, kun laskin tuomareitten kissamäärät. Cindy ja Tristan ehtivät hyvin arvosteluun, kun Kiara on suuuuren väriryhmänsä viimeisenä. Mustavalkoisia ei myöskään ollut paikalla kuin kaksi leikkaamatonta ja leikattua, joten värin paras-valintoja ei ollut tiedossa. Ei siis tällä kertaa päätöntä juoksua ja paniikkia :) Tälle päivälle en ollut ladannut paljoa odotuksia mustavalkoisille. Tuomari kun oli sama kuin Tallinnassa kaksi viikkoa sitten, eikä Elena Zagorskaya kummastakaan kisustani häävisti tykännyt. Mutta nytpä nähtiin se, että tuomareiden mielipiteet saattavat riippua mm. tähtien asennosta tai tuulen suunnasta. Tällä kertaa molemmat kissani olivatkin aivan ihania! Jaha, selvä pyy, käy mulle... Cindy oli kasvanut mediumista excelentin kokoiseksi, pää ja korvat olivat kasvaneet ja leuka vahvistunut excellentiksi. Häntäkin oli pidentynyt superpitkäksi. Ihan hyvä kehitystahti näin kahdessa viikossa kolmevuotiaalla kissalla! Cindy myös jälleen leikki ja höpöili, ja tuomari nauroi syntymäaikaa katsoen että hömppä, ethän sää mikään pentu enää oo, vai ookko, ja leikitti innoissaan. Tristan sai ensireaktion "oooh, valtava, sen turkki on niinkun *pufff* look at YOU boy, vauuu!" Myös Tristan oli Elenan mielestä kehittynyt kahdessa viikossa hurjaa kyytiä, profiili olikin nyt täydellinen, samoin leuka. Turkin textuuri oli parantunut superiksi, samoin kuin näyttelykunto muutenkin. Niinno, samalla pesulla oltiin matkassa kuin Tallinnassa. Täytyy kyllä sanoa että näitä helppohoitoisempia näyttelyturkkeja saa hakea! Tämänkertaiseen turkinlaittoon kuului kaulurin kampaus. Tristanille laitoin myös ekaa kertaa hieman talkkia kauluriin, kun on sitä vesikipossa uitellut... Seuraavaan näyttelyyn toki taas pestään, mutta nyt en nähnyt sitä tarpeelliseksi. Ei oo kiva kellekään jos 4 kertaa pestään 2 viikon välein tässä syksyn näyttelysumassa...

Cindy esittelee kiiltävää turkkiaan.

Molemmat kisut saivat "See you later" -kutsun tp-valintoihin. Sitten olikin Kiaran vuoro. Tuomarina oli Waltraut Sattler (saksasta?), hänellä oli myös tuomarioppilas Linda Sviksa. Rouva tykkäsi Kiarasta ihan hurjasti. Turkin laatu ja hännän pituus saivat jälleen eniten kehuja ja koko arvosteluseteli on excelenttiä täynnä. Kiaraa ei enää yhtään jännittänyt, esiintyi kuin vanha tekijä häntä terhakkaasti pystyssä, huiskutkin taas kiinnostivat. Tällä kertaa Kiaralla oli myös kilpailija, Leoline Keisarin Unelma. Tyttösillä on ikäeroa vain yksi päivä. Tuomari pohti ja vertaili ihan toooodella kauan, kumpi on ykkönen, kumpi kakkonen. Aivan tasaväkistä oli, en edes enää muista mikä oli se pieni tekijä joka ratkaisi homman Kiaran voitoksi. Jipii! Kiara jaksoi todella hienosti pysyä paikallaan näyttelyasennossa. Kyllä pikkuneidistä vielä yhtä innokas näyttelykissa saadaan kuin äidistään ;) Värin paras-valinnassa Kiara olikin sitten siskopuolensa kanssa, ja 1½kk vanhempi sisko Ranja on sen verran edellä kehitystä, että värin paras meni siihen osoitteeseen. Sitten vain tp-valintoja odottelemaan.

Vikin ja Frodon kilpailijoina oli hurjat 6 poikapentua! Ikävä kyllä tätä valintaa en nähnyt ollessani samaan aikaan Kiaran kanssa arvostelussa, mutta pojat jäivät viimeisiksi! Tuomarin perusteluja olisin kyllä mielelläni ollut kuulemassa. Tähän olen kyllä kovasti pettynyt, odotan näiltä pojilta jatkossa huomattavasti parempaa menestystä , niin hienoja poikia :O Ei lannistuta eihän, päinvastoin :)

Cindyhän oli nyt ensimmäistä kertaa siitosluokassa, ja kasvattajaluokkakin saatiin lauantaina kokoon. No, niinhän se tietysti meni, että juuri nyt ei edes Tristan erityisemmin menestynyt, joten siitosluokan tuloksissa ei ole hurrattavaa :D

Cindylle ja Tristanille ei tp-valinnoissa menestystä herunut, ja Kiarakin jäi omassaan kakkoseksi. Tämä ratkaisi sitten sen, että jee, päästään Tessan kuvauksiin! Kerrankin kuvaukset olivat suljetussa paikassa pukuhuoneessa, eikä missään hallin nurkassa. Hinnat olivat nousseet (3€/kuva) mutta laatu on kyllä sellaista että kelpaa maksaa! Kun verrataan Kempeleen näyttelyssä olleeseen kuvaajaan, jonka ei-niin-hyvälaatuiset-kuvat maksoivat 13,90/kpl, Tessan kuvista maksaisi mielellään enemmänkin. Annoin kuvaajalle vapaat kädet määrittää sopiva tausta mustavalkoiselle, joka tunnetusti on hankalin kuvattava väri. Vaihtoehdoiksi sain vaaleanpunaisen ja -sinisen, kuka arvaa kumman otin, tietenkin :D Se siitä miehekkyydestä taas, juuri kun Tristan sai vaihtaa pinkit näyttelyverhonsa tiikerikuvioisiin, sit joudutaan tyttötaustalle poseeraamaan. No, Tristan oli tapansa mukaan helppo ja kiva kuvattava. Cindyn ongelmana olivat korvat. Ne sojottivat kokoajan johonkin suuntaan, kun joka paikasta kuului jänniä ääniä. Kun hiippailin kuvaajan taakse katsomaan miksei se kamera räpsy, mitä vikaa kississä on, meinasin kuolla nauruun. No ei ihme ettei räpsy. Neiti oli kuin mikäkin propellikorvainen kummituseläin. Kiaran kuvaaminen ei sitten onnistunut ollenkaan. Aika oli tosi vähissä, eikä energinen pikkuneiti pysynyt sekuntiakaan paikallaan. Joka suunnassa oli kaikkea mielenkiintoista tutkittavaa.

Kuvien ottamisen jälkeen kuvat katsotaan pikkuruudulta ja valitaan mitkä halutaan. Hirveetä. Haluaisin tutustua niihin ajan kanssa kotona, nyt oli vaan heti päätettävä että toi, toi ja toi. Tristanista oli monta onnistunutta otosta, ja jälkeenpäin olen ihan hirveästi harmitellut, etten palannut uudestaan niihin "ehkä" -kuviin, jotka jätin harkintaan kun tuntui alussa että otan jokaikisen kuvan. Nyt en ole varma otinko Tristanista yhtäkään "järkevää" poseerauskuvaa, kun innostuin niin niistä "hyökkäyskuvista" lelua saalistaessa. Cindyn kuvia pähkäillessä ne Tristanin kuvat unohtuivat. Toivotaan että edes se yksi Cindyn kuva on oikeasti edustava ja itsensä näköinen. Kiarasta napattiin vain 2 kuvaa, joista kumpikaan ei kuvaajan mielestä ollut onnistunut, eikä tosiaan olleetkaan, mutta jostain syystä tuntui että pakko ne on ottaa, kun ei muutakaan saatu. Saas nähdä sitten n. 3 viikon päästä kun kuvat sähköpostiin paukahtavat. Sitä innolla ja jännityksellä odottaessa!

Cindy sai aika hurjankokoisen valmistumisruusukkeen!

Yhteenvetona sanoisin että oikein mukava reissu, tosi kiva nähdä kasvatteja ja omistajia, vaikka ikävä kyllä kiireen takia en ehtinyt tarpeeksi seurustella kissojen tai omistajien kanssa enkä nähdä ihan kaikkia tuomarointeja ja valintoja. Niin ja Vikin mammalle lämpimät kiitokset ihan mun näköisistä villasukista ;)