sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Piikkejä


Morjensta vaan kaikille! T: Vilja-mamma
Keskiviikkona kävimme tapaamassa lääkäritätiä. Unenlahjani tuudittivat minua niin lahjakkaasti, että heräsin 10 minuuttia ennen lähtöä. Hirveällä hädällä kaivoin boksin esiin ja mietin, kuinka kummassa saan kaikki pyydystettyä mukaan. Asetin boksin parvekkeelle tuolille ja kas vain, kaikki pomppasivat sinne itse yhtenä helminauhajonona! Viljan vielä pukkasin perään ja lähdin kiikuttamaan kuuden misun kuljetusta autoon. Jonkin verran piipittelyä kuului matkan aikana ja odotushuoneessakin kerrottiin hieman tarinoita.

Apua! Auttakaa!

Vaikka vilkkaita ja vauhdikkaita ovatkin, onnistuivat pikkuiset yllättämään lääkärin pöydällä luottavaisuudella ja rauhallisuudellaan. Kaikki tulivat vuorollaan hännät pystyssä boksista pöydälle ja tutkiskelivat innokkaasti ympäristöä. Kaikki antoivat nätisti tutkia ja kaikki todettiin täydellisiksi ;) Niki oli kaikkein reippain ja Nino puolestaan luottavaisin, kun köllähti pöydälle selälleen.

8½ viikoiset

Pojat eivät edes huomanneet rokotuksia eikä edes mikrosirupiikki saanut inahtamaan. Nanna puolestaan temperamenttityttönä sanoi että AUTS ja puraisi minua käteen. Noo, pitäähän tytöllä luonnetta olla, että pärjää veljiensä kanssa!

Yleensä rokotukset väsyttävät, mutta näilläpä tuntui energia vaan lisääntyvän! Hurjat rallit kestivät vielä useamman tunnin, ja malttoivat mennä uinumaan vasta kun lähdin kouluun. Mitään rokotusreaktioita ei siis tullut ja kaikki muutenkin hyvin.

Mamma ja Niki
Nappi matkustaa
Pentusten uusi kaveri Hämä.
Muuten ollaankin sitten ihan vaan jatkettu normaalia elämää - hurmattu vieraita, riehuttu parvekkeella, syöty ja touhuttu. Nanna tykkää katsella ja pyydystää pyykkikoneessa pyöriviä pyykkejä ja kaikki jostain syystä tykkäävät paperista. Nyt räkätaudissa ollessani papereita onkin lojunut vähän sielläsuntäällä ja niitä on sitten varasteltu ja kuljeteltu ympäri huushollia...

Tää on meidän ainut pahe, muuten ollaan tosi nätisti!
Nappi saa halin!
Ai mitkä kulmakarvat?
Apua! Rotta hyökkää!
Näytän sulle Rotta taivaan merkit! T:Nanna

Ulko-oven kanssa on ollut hieman ongelmia, ja tuulikaappia kovasti ikävöity! Postihenkilöt ovat tuoneet minulle muutaman paketin, ja yhdellä kerralla hihittelin lattianrajassa pidellen viittä pakolaista ja postipoika ojensi ystävällisesti pakettini lattialle. Toisella kerralla en enää onnistunutkaan olemaan porttina, ja niinpä postitäti sai juosta käytävässä Nannan perässä...!

Lopuksi vielä 9-viikkoisten poseeraukset :)

Nappi
Nipsu
Ja minähän en nyt kuule rupee poseeraamaan. Tässä sulle. T: Niki
Nanna
Nino
  PS: Ajantasaiset kuvat ja päivitykset ekana Draconian FB-ryhmässä - liityhän!

1 kommentti:

  1. Tosi ihania kuvia! Viimeiset kuvat ovat todella taiteellisia :D "Nappi matkustaa" kuva kyllä on hieno ja Nappi söpö. Omasta mielestäni kyllä ehkä söpöin :D

    VastaaPoista