torstai 5. tammikuuta 2012

Hyvää joulua, uutta vuotta ja muita sensellaisia

Vuosi on jo ehtinyt vaihtua, joten toivotellaanpa näin jälkikäteen hyvät joulut ja sensellaiset :) Olkoon tuleva vuotenne täynnä kehräystä!

Kisut saivat joululahjaksi (viidennen) Kickeroonsa, ja voi että kun oli taas ihanaa. Cindylle ja Tristanille syntyi tappelu, kumpi pääsee ensin antamaan Kickeroolle takajalkatömpsyä. Cindy voitti. Tunnin päästä saikin kuolaa tippuvan lelun ripustaa pyykkinarulle kuivumaan, kun kaikki olivat sitä vuorollaan kurmoottaneet. Jälkitoimituksena Misty saa uuden mustan (!) raapimatynnyrin, vihdoinkin ovat ymmärtäneet, että on sallittua tehdä myös kivan värisiä kissakalusteita :) Kun nyt kerran intouduin shoppailemaan, päätin samalla vaihtaa myös vanhan hyvin palvelleen Vanuatu-puun harmaaseen Hero-puuhun.

Uutta vuotta juhlin kotona kissat kainalossa herkullisen ruuan parissa. Vuoden vaihtuessa leikkasin kissoille possun sydäntä. On kai siinäkin tapa vaihtaa vuotta.

Eipä meidän joulunaika juurikaan normaalista arjesta ole eronnut, kun ylimääräisiä lomapäiviä ei ollut, eikä meillä koskaan laiteta joulukoristeita, kuusia tai muuta sellaista jännää. Niinpä ei ole mitään jännittäviä kuuseenkapuamistarinoitakaan.

Pikkuvauva Kiara se vaan jatkaa poikien perään haikailua. Suunnitelmat kun on tehty muutettaviksi eikä kissat yleensä ole samaa mieltä ihmisten suunnitelmista, saattaa nyt olla, että Kiaran pentusuunnitelmat siirtyvät aavistuksen eteenpäin. Täytyy ajatella hieman sijoituskodin hermoja ja kissan jaksamista, joten vastoin kaikkia pyristelyitäni joutunen nyt laittamaan neidin pillereille. Kiimat ovat olleet pienelle kissalle raskaita ja toipuminen on vaatinut parin vuorokauden unet. Toivotaan, että pillereitten myötä jaksaa taas keskittyä kasvuun ja syömiseen! Ehkäpä ehdimme käydä vielä toukokuussa Vaasan näyttelyssäkin. Vaikka Kiara on raameiltaan hyvänkokoinen, se tarvii vielä runsaasti aikaa kasvaa, kehittyä ja saada hieman massaa luittensa ympärille.

Myös näyttelysuunnitelmien osalta sen verran muutoksia, ettei Cindyä sitten kuitenkaan nähdä Surokissa. Saapa nähdä siis jääkö Supreme Champion-titteli vain haaveeksi :(
PS: Ketä lähtee sinne helmikuun Tallinnaan? Matkaseura puuttuu yhä!

Kuvat tähän tekstiin tulevat jälkitoimituksena, koska nyt on kiirus aloittaa laukkujen pakkaaminen, tämä tyttö lähtee huomenna Espanjaan! Moikka! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti