Tillin Tallinn

Kotosuomessa ollaan taas koko sakki! Reissu sujui mukavasti ilman sen suurempia kommelluksia. Mitään häävejä tuliaisia emme tällä kertaa tuoneet, mutta nyt on ainakin Tristanilla kaikki tarvittavat ulkomaansertit taskussa, ja hän saa jäädä hyvin ansaitulle näyttelytauolle! Cindyn saavutukset eivät olleet ihan odotusten mukaisia, tuomarit olivat sitä mieltä, että näin korkeassa luokassa soisi sitä turkkiakin edes hieman olevan, kun on sentään turkkirotu kyseessä :)

Perjantaina lähdimme matkaan ennen kuutta. Onneksi ajokeli oli hyvä, meinasi tulla hieman hoppu. Kisujen matkustamistaidoista ei onneksi tarvi olla ollenkaan huolissaan, ne matkustavat niin nätisti ja rauhallisesti vailla huolen häivää. Hotellille asti pääsimme iltapäivällä viiden aikaan. Hotelli (Tallink Express) oli eri kuin aikaisemmin, vähän vaatimattomampi. Ihan ok huone kuitenkin, kunhan ensin olin pyyhkinyt kokolattiamatolta jonkun kuivaneen oksennuksen ja keksinmurenot ja kaivanut sängyn alta pois hiusklipsun... Väsy alkoi jo olla, joten en jaksanut lähteä mihinkään seikkailemaan. Telkkarissakaan ei näkynyt järkeviä kanavia, joten menimme nukkumaan 19.30! Tai me tytöt menimme. Kissoille oli ihan omakin sänky, mutta Cindy asettui poikittain jalkopäähäni ja minä yritin nukkua sykkyrällä, sängyssä jossa jouset tuntuivat läpi. Tristan sen sijaan vaelteli, tutkiskeli, tiiraili ikkunasta ja höpöili. Aika moneen otteeseen yöllä heräilin. Puolen yön aikaan oli pakko nousta leikittämään huiskalla, ja onneksi se sitten väsyttikin sen verran, että kisut siirtyivät omalle sängylleen vierekkäin kuorsaamaan. Ainakin tunniksi. Tristan nääs olisi ihan välttämättä tahtonut päästä vessaan. En päästänyt, koska herra olisi halunnut leikkiä putkimiestä. Mitähän sieltäkin viemäristä olisi löytynyt, yökkelis. Sen sijaan hän tyytyi sitten kaivamaan hiekkalaatikostaan puolet hiekasta matolle. En nyt ihan hirveän levolliseksi yötä väittäisi, vaikka 10 tuntia "nukuin".

Hotellitunnelmia

Aika välttävän aamupalan jälkeen suuntasimme näyttelypaikalle. Tällä kertaa emme menneet aamuruuhkaan, vaan myöhemmin. Ihan sama ruuhka siellä silloinkin oli, ja boonuksena se että kaikki häkit oli jo varattu! Onneksi löysin perimmäisestä nurkasta vielä yhden, varmaankin viimeisen välikön, johon tuplasturdini paiskasin, ja palasin jonottamaan eläinlääkärille. Lauantain tuomarina meillä oli Sebastian Pruschniak. Missä sun turkki on? - oli ensimmäinen kysymys Cindylle. Piiiiitkään pähkäili, mutta päätti lopulta että ei nyt heru sertiä, vaikka cute girl olikin. Hetken päästä oli Tristanin vuoro, ja jos nyt oikein kuulin, eka kommentti oli että "Sun turkki on ainaski samanlainen" tai sitten kuvittelin omiani, koska kuitenkin Tristanista kovasti tykkäsi, ja sertin sujautti mielellään. TP-valintoihinkin päästiin, muttei siitä sitten eteenpäin.
Näyttelypäivä venyi aika pitkäksi, ja hotellille päästyämme en taaskaan jaksanut muuta tehdä kuin suihkussa käydä, viihdyttää kisuja ja painua nukkumaan yhdeksältä. Yö sujui melkolailla samanlaisissa merkeissä kuin ensimmäinenkin.

Sunnuntain tuomarina meillä oli Yan Roca Folch. Hän oli Cindyn suhteen aikalailla samoilla linjoilla. Kovasti kyseli onko neidillä pentuja, onko sellaisia isoja ja komeita poikia? Sanoin jotta ON, kohta näet yhden! Kovasti kyseli pentujen isukista ja tulevasta treffikumppanistakin... Kun Tristanin vuoro tuli, Yan oli sitä mieltä että EN USKO. EN. Ei ole sen äskeisen lapsi. En usko. Otettakoon tämä sitten kehuna :) Tristan on kuulemma yksi hienoimmista näkemistään norskeista. Samaa mieltä hän oli silloin vuosi sitten, joten kiva että löytyy myös näitä tuomareita joiden mielipiteet pysyvät, eivätkä vaihtele tähtien asennon mukaan :)

Näyttely saatiin päätökseen ja kotimatkalle lähdettiin joskus kolmen pintaan. Kotimatkakin sujui ongelmitta, mitä nyt hieman levottomia olivat lapset loppumatkasta bussissa, mutta rauhoittuivat nopeasti. Yöpaikkaan Tampereelle pääsin puolen yön maissa. Kisuilla oli ihan hurjasti energiaa, kun olivat koko päivän möllötelleet bokseissaan. Huonetta tutkittiin, pompittiin, loikittiin, nuuskittiin, juoksenneltiin, juotiin koko mun juomapullo tyhjäksi ja syötiin loput ruuat. Onneksi malttoivat melko pian rauhoittua nukkumaan, kunhan sain ovenrivan muumioitua vaatteillani niin, ettei siitä enää yritetty päästä tutkimaan taloa. Laukkuihin yritettiin murtautua yön aikana monesti, mutta ehkä me vähän unta saatiin... Aamulla ilo oli ylimmillään, kun päästiin  juoksemaan rappusia ylös alas hirveää kyytiä. Ja sitten taas bokseihin. Kotimatkalla oli jännittävää, kun joukkoomme liittyi kolmaskin takapenkkiläinen... Mutta siitä lisää myöhemmin ;)