Mekkotyttö

Torstai-yönä alkoi paasto, kun Cindyli alkoi valmistautua sterilointioperaatioon. Tullessani perjantaina lounastunnilla hakemaan tyttöä, kovasti pyydettiin ruokaa ja kiehnättiin. Kävin vessassa, ja sieltä tullessani typy olikin sitten kadonnut. Ei auttanut raksujen rapistelutkaan. Aivan mahdoton tuo ajatustenlukukyky! Raapimapöntön pimeimmästä kolosta se typy sitten löytyi, ja pienen taistelun jälkeen sain sen sieltä ulos. Lähdettiin huristelemaan kohti klinikkaa. Nukutuspiikki aiheutti hieman kuolaamista ja sitten painuttiinkin unten maille. Tunnin päästä sain hakea pienoisen unimaijan. Leikkaus oli mennyt hyvin. Kuulemma oli hyvin huomannut, että oli juuri ollut kiima...

Uutta muotia

Cindyn maaliskuussa yhtäkkiä puhjennut ientulehdus ei ole vieläkään parantunut. Vajaa kuukausi sitten kirjoitin, että saimme siihen vielä antibioottikuurin, josko se auttaisi. No ei auttanut. Harjauskin saa suun vaan enemmän punottamaan ja vuotamaan verta. Suu tarkastettiinkin nyt samalla kertaa, eikä siellä kuulemma näkynyt yhtään hammaskiveä, vain hieman plakkia. Lääkäri oli katsonut parhaaksi, että otetaan sieltä koepala ja lähetetään tutkimuksiin, kun hoidot eivät kerran auta. Juuri vähän aikaa sitten olin äimistellyt pian erääntyvää vakuutuslaskua, mutta taas sain vahvistuksen sille, että kyllä ne vakuutukset vaan kannattaa pitää voimassa! Tästä yllärinä tulleesta koepalan otosta korvattiin semmoinen summa, jonka koko vakuutus maksaa puolessa vuodessa, joten kiltisti maksan kissojen vakuutusmaksuja jatkossakin! Tulokset koepalasta tulevat viikon sisällä. En edes älynnyt kysyä, mitä siitä mahdetaan testata?! Kääk, toivottavasti ei ole mitään hurjaa!

No, operaation jälkeen kisun "luvattiin" nukkuvan noin 4-5 tuntia. Otin siis Cindyn töihin mukaan uinumaan. Eipä sitten mennyt kuin vajaa 2 tuntia, kun tytteli pönkäsi pystyyn, ja alkoi kuulua yök-yök-yök... Ei meinannut uni enää maittaa, ylös olisi pitänyt päästä. Paperinpyörittelyni taisi kuitenkin olla niin uuvuttavaa katseltavaa, että vähän maltettiin torkkua, kunnes lähdettiin kotiin. Kotona olin laittanut vessan lattialämmityksen täysille ja vuorannut vessan pehmoisilla peitoilla. Boksin oven auettua Cindy singahtikin heti ulos. Kävely ei juurikaan edes horjunut, vaikka operaatiosta oli vasta kolmisen tuntia! Makoilin neidin kanssa tunnin verran lattialla - tai no Cindy lähinnä käveli ja tutkisteli ja kehräili. Sitten tuli aika lähteä hakemaan Väinön uutta omistajaa junalta. Katsoin parhaaksi laittaa Cindyn siksi aikaa boksiin lepäilemään, jottei se nyt ihan villinä siellä vessassa pomppisi. Takaisin tullessani neitiä ei enää yhtään kiinnostanut moisessa toipilashuoneessa pötköttely, joten päästin sen ulos. Kaverit hieman haistelivat, ja Cindy jolkotteli ja pomppi ihan normaalisti. Vähän kauhuissani olin, kun hyppi pitkin sohvia ja lopulta korkealle raapimapönttöön nukkumaan. No, mikäs siinä jos tunsi jo olevansa ihan kunnossa! Sukkapukukaan ei näyttänyt mitenkään häiritsevän.

Mamma hei, mikä hätänä?

Yöllä joskus kolmen aikaan heräsin ja lähdin etsimään, missä Cindy on, ja miten hän voi. Puunkolosta löytyi uinumasta, tarjosin sinne hieman ruokaa ja menin takaisin nukkumaan. Lauantai olikin sitten ihan toisenlainen päivä. Puolen päivän aikaan heräsin, jolloin Cindy raahautui epätavalliseen paikkaan eteisen matolle hiekkalaatikon viereen möllöttämään. Siinä se sitten möllötti ihan koko päivän tyhjyyteen katsellen. Välillä kellahdettiin kyljelleen, mutta ei sekään kovin levolliselta näyttänyt. Koitin nostaa potilaan mukavampaan paikkaan pehmeään pesään, mutta heti raahauduttiin takaisin eteiseen. Ei auttanut särkylääke, ei mikään. Nutriplussaa ja muita herkkutahnoja tarjoilin, ne onneksi maistuivat. Eteen kannettuja ruokiakin maisteltiin muutama suullinen. Eipä moista masentunutta möllykkää silti kovin kiva ollut katsella. Illalla nukkumaan mennessäni nostin Cindyn viereeni sängylle, ja siinä se sitten lepäsikin koko sen 12h minkä minäkin. Välillä heräsin siihen, kun pukua pestiin riiips riiips riiiips. Repiä sitä ei kuitenkaan yritetty, eikä haavan kohtaan kiinnitetty mitään huomiota.

Lauantai-Cindy. Voiko olla surkeampaa näkyä :(

Sunnuntai-aamuna en enää kestänyt katsella masentuneen näköistä mököttäjää, joten ajattelin ottaa puvun pois ja testata, onko se syynä moiseen apaattisuuteen. Cindy ilahtui selkeästi, ja vaikutti heti paljon normaalimmalta ja alkoi peseytyä. Haavaan ei edelleenkään juurikaan kiinnitetty huomiota, se näyttikin oikein siistiltä ja oli pienempi kuin luulin. Haavalappu löytyi pentujen leikeistä jo lauantai-aamuna... Cindy siirtyi petiin nukkumaan ihan normaalille väkkärälle, eikä enää epäluonnolliseen kyyhötysasentoon. Sitten tein virheen, ja jätin kisun vartioimatta kymmeneksi minuutiksi. Takaisin palatessani oltiin täyttä päätä haavan kimpussa, ja verta tuli kuin saavista kaatamalla! Haava oli auennut korkeintaan millin matkalta, mutta verta tirrasi pitkin lattioita. Onneksi en ollut hajottanut pukua, koska pakkohan se oli saada takaisin. Putsaamisen jälkeen laitoin ihoteipillä haavan päälle lappusen, ja sitten vaan miettimään, mitenköhän tuo verkkopuku puetaan takaisin?! Tyhmällä omistajalla meni varmaan puoli tuntia koittaessa pukea sitä miten päin milloinkin, kunnes lopulta meni oikein ;) Onneksi kisu oli kärsivällinen. Haava jätettiin taas heti hienosti rauhaan, vaikkakin jalanreiät ovat puvussa jo niin venyneet, ettei se taida kauaa enää koossa pysyä. Toivotaan nyt kuitenkin, että haava ehtii sen verran mennä kiinni, ettei sitä enää saa nuoltua auki! Vähän se puku taas vauhtia hidasti, mutta hieman enemmän on nyt mekon kanssa liikuttu, jopa ruokapaikalle. Yö nukuttiin taas vieressäni, kun illalla hänet siihen nostin. Puku alkaa olla aika rääsy, mutta estää kyllä tehokkaasti haavaan koskemisen.

Henkivartija

Piristy mamma vähän!

On ollut ilo seurata, kuinka Vilja-vauva hoitaa mammaa. Pusketaan ja mennään viereen nukkumaan, halaillaan. Kunpa tyttöset pysyisivätkin näin hyvinä ystävinä! Vaikka meillä kaikki kisut ovatkin keskenään kavereita, ei sellaista erittamatonta haliparia ole. Paitsi tietenkin pennut. Cindy tykkää pikkulapsistaan edelleen kovasti, eikä ole vielä niihin kyllästynyt.

Pidän mammaa kädestä kiinni. Kai saan vähän poseerata samalla?

Pesurit ♥

Vahdin tässä mammaa. Kai saan vähän poseerata samalla?

Ei hätää mamma, minä pidän kiinni ♥

Nyt toivotaan vaan pikaista paranemista Cindyläisen haavalle!