perjantai 30. marraskuuta 2012

Jytky-Tytky osa 2

Kröhöm. Siitä on vajaa 2 viikkoa, kun viimeksi kirjoitin "kasvaneesta" Cindy-neidistä. Alkuviikosta otin vielä uuden tarkistuspunnituksen - vieläkö näyttää 5 kiloa? Mutta arvatkaapas mitä puntari näytti? 5,5 kiloa! Eilen tarkistin vielä uudelleen, ja nyt lukemat täytyy kyllä jo melkein sensuroida. 5,7 kiloa! Neiti on kerännyt painoa 700g parissa viikossa! Steriloinnin jälkeen kipeimmillään paino oli pari kiloa pienempi. Joudun ehkä ensimmäistä kertaa 5,5-vuotisen kissaelämäni aikana sanomaan, että minulla on ylipainoinen kissa!

Tiirailin eilen jonotellessani eräässä seinässä olevia kuvia kissojen ja koirien yläpuolelta otetuista kuvista, josta näkee onko eläin liian laiha, sopiva, ylipainoinen tms. Täytyy sanoa, että ei Cindyn vartalon profiili kyllä enää mitään hirveän linjakasta muistuta, pikemminkin puolesta välistä taaksepäin muoto on pallomainen.

Ajatella, että tämä on sama kissa, jota jouduin aikoinaan syöttämään kädestä pala kerrallaan, että olisi syönyt jotain muutakin kuin raksuja. Kannoin ruokaa kiipeilypuuhun ja heittelin pitkin lattioita. Kaikista yrityksistä huolimatta neiti pysyi langanlaihana.

Nyt ruokakupille rynnätään ensimmäisenä, ja siellä ollaan viimeisenä. Jos kuppi on tyhjä, käydään varastamassa se kuuluisa tiskiharja tai tullaan tekemään mulle tukkaan uutta kampausta kovan kehräyksen säestämänä. Eilen juuri syönyt Cindy oli niin nälkäinen, että kehräillen ja miukuen puski sylissäni olevaa läppäriä niin että näppäimet vain lenteli. Tämä on ihan uutta mulle, koska kukaan muu kissoistani ei pyydä ruokaa.

Kastraattipojathan meillä pysyvät solakoina rajattomasta ruokatarjoilusta huolimatta, ja Viljan puolestaan pitäisi syödä niin paljon kuin mahdollista, jotta kasvaa. Saa nähdä, miten onnistun rajoittamaan Cindyn ruokailua jatkossa, ennenkuin tilanne riistäytyy käsistä!

Ensiapuna koitin lohiöljyä. Isoille kissoille se on aina ollut HYI hirvitys, mutta Vilja ja muut pentueen kisut siitä pitivät kovasti. Niinpä ovelana tyttönä lorautin ruokaan aimo annoksen Salmopettiä. No kattia kanssa, ruoka hävisi myös isojen kisujen masuihin alta aikayksikön öljyineen päivineen! Uskomatonta! Aiemmin ei voitu kuvitella koskettavan moisella myrkyllä sotkettuun ruokaan pitkällä tikullakaan!

Katsotaan, miten tämä tarina jatkuu. Toivottavasti siitä ei tule ainakaan kauhutarina!

Cindy
Tristan

4 kommenttia:

  1. Noni, kansa vaatii kuvia uudesta Cindystä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein työtä käskettyä :D Hyppäsin sohvankarmille ja pyysin kisuja kävelemään mannekiinimaisesti ohi, niin sain niistä samanlaiset kuvat kuin siellä seinällä olleessa julisteessa :)

      Poista
  2. Ohops! On kyllä mamma päässyt vähän pyöristymään...Terkkuja uhkealle mammalle lähettää Hippunen, joka on nyt "vanhemmiten" perinyt tittelin Miss Kädestä Syötettävä (huokaus...).

    VastaaPoista