sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Vilja

Pikkuinen Vilja-vauva on jo 8,5 kuukauden ikäinen. Aivan pentu vielä luonteeltaan. Viljalla on tapana juosta jaloissani kiljumassa aina kun menen huoneesta toiseen. "Leikitään, leikitään!" Mieluisimpia leluja ovat kilisevä pörrö-onki, jonka perässä tehdään aivan superhurjia loikkia, sekä laser-valo, jonka perässä pingotaan hippulat vinkuen. Itsekseen leikkii välillä hiirillä tai palloilla, mutta yleensä ei omatoimileikkejä kovin pitkään jaksa. Paitsi jos leikkikaluksi saa vaikkapa pätkän verhovaijeria tai napin! Niitä jaksetaan paiskoa vaikka kuinka kauan.


Välillä isommat katit innostuvat touhaamaan Viljan kanssa, ja sitten mennäänkin peräkanaa niin, että on parempi pysyä tieltä pois.

Toisiin kissoihin suhtautumiseltaan Vilja on todella välitön. Hän pitää kaikkia parhaina ystävinään ja "palvelijoinaan". Vilja puskee toisia kissoja paljon, ja muina miehinä saattaa kellahtaa toisen kylkeen, ja pitää itsestäänselvyytenä sitä, että toinen alkaa välittömästi hoivata häntä. Useimmiten kaikki isot kissat alkavatkin heti pestä kylkeen köllähtänyttä prinsessaa. Myös Vilja voi mielellään pestä kaverin korvat tai naaman.

Mamman kanssa unilla
Mistyn kanssa unilla

Toisin kuin kaikki veljensä, Vilja ei ole mikään sylikissa. Hän tulee kyllä puskemaan ihmisiä, kehrää ja painautuu vasten rapsuttavaa kättä, mutta haluaa säilyttää oman vapautensa. Tässä hän on tainnut tulla aikalailla äitiinsä... Vieraat ihmiset eivät pelota, mutta eivät erityisesti kiinnostakaan.





Vilja on melko rämäpäinen, eikä käsittely ole aina ihan helppoa. Alistuu kyllä kohtaloonsa, mutta useimmiten yrittää ensin esittää eriäviä mielipiteitään.

Pahoja, tai enemmänkin ärsyttäviä tapoja neidillä on muutama. Jos nukun pitempään, viimeistään yhdeksän aikaan Vilja tulee kahisuttelemaan verhoja ja kurkkimaan niiden välistä ulos. Verhot ja ikkuna ovat ihan pääni vieressä. Yritä siinä sitten nukkua! Isoveljeltä on opittu myös viemärinkannen avaamistaito. Suihkuviemärin kansi on siis aina irti, jos siinä ei ole mitään päällä esteenä. Onneksi tässä viemärissä ei ole irroitettavaa hajulukkoa, ja muotoilultaan on sellainen, ettei kerää kaikkea herkullista töhnää. Ruokaa laittaessani Vilja usein innoissaan rapsii sohvan selkänojaa. Pienestä pitäen olen kuitenkin opettanut, että sihinä merkitsee kieltämistä. Ei tarvitse päästää kuin pieni sihahdus, ja Vilja lopettaa senhetkisen toimintansa ihan välittömästi. Tässä olen ainakin onnistunut hyvin tämän pentueen kohdalla, muille kissoilleni opettama "ei" ei ole lainkaan yhtä tehokas, eikä ne välttämättä ymmärrä sähinän tarkoitusta, ainakaan yhtä tehokkaasti kuin Vilja.

Lentokatti
Yöt sujuvat nykyään todella hyvin. Mennessäni nukkumaan Vilja ja Misty tulevat viereen. Välillä ollaan koko jengi samassa sängyssä nukkumassa. Vilja nukkuu nätisti paikoillaan aamuun asti, työaamuina niin kauan kuin minäkin. 

Mamma puree varpaasta!

Ruuan suhteen tytteli yrittää esittää nirppanokkaa, mutta ilmeisesti kuitenkin syö hyvin, koska kasvaa. Kun ruokaa laittaa lautaselle, Vilja kiljuu vieressä, muttei sitten mene edes katsomaan, mitä sinne lautaselle ilmestyi. Jos sen nostaa syömään, ei tietenkään voi edes maistaa, vaan käännytään samantien kannoillaan. Useimmiten lautaselle kuitenkin palataan sitten myöhemmin salaa, ja saatetaan syödä isokin määrä kerrallaan. "Mä syön vaan just sillon ku mä ite haluun!" Raksuja rouskutellaan mielellään, kunhan ne saa pyydystää erilaisista aktivointileluista. Kaikenlaiset namit ovat Vilja mieleen, ja heti kun rapistelen kaapilla, Vilja ilmestyy jalkoihin kiljumaan leikkimään mangustia.

Painoa neidillä on jo 4 kiloa. Aika hyvin, kun äitinsä oli kaksi kertaa vanhempana 400g pienempi. Pituutta alkaa löytyä jo yhtä paljon kuin mammalla. Välillä en voi erottaa, onko jossain hääräämässä Tristan vai Vilja. Turkki on neidillä tosi nätti ja kiiltävä. Housuissa ja kaulurissa alkaa olla mukavasti villaa ja häntä on tosi tuuhea. 


Pojat eivät Viljaa vielä kiinnosta lainkaan, eikä toivottavasti pitkään aikaan. Olen valitettavasti joutunut käymään itseni kanssa vähän kamppailua kissamäärästäni. Oma elämäntilanne on nyt sellainen, etten oikein tiedä millainen on tulevaisuus esim. kasvatuksen suhteen. Asun nykyään yksikseni ja yt-neuvotteluiden myötä parin kuukauden kuluttua lähtee myös työpaikka alta. Neljä kissaa on pienessä asunnossa asuvalle melko paljon, ja jos siihen laskettaisiin vielä mahdolliset pennut, tuntuu yhtälö vähän mahdottomalta. Vanhoja kissoja en laita kiertoon, joten olen joutunut miettimään Viljan tulevaisuutta. Saisinko sille mahdollisesti sijoituskodin tai pitkäaikaisen hoitopaikan, kunnes saan oman elämäni mallilleen? Lähitulevaisuudessa saattaa olla edessä myös kaupungin vaihto Tampereen suuntaan, mutta kaikki on vielä aivan avoinna. 

Kukkuu!

2 kommenttia:

  1. Voi kun ois ihanaa jos muuttaisit Tampereelle, sitten mullakin olis vähän paremmat mahikset tulla käymään :) Ikävä tuo sun tilanne kyllä, toivottavasti sumpliutuu Viljankin asiat.

    VastaaPoista
  2. Voi ei, Vilja on ihan kuin Hippu; Vaatii leikittämistä kulkemalla perässä ja huutamalla, ei oikein osaa leikkiä itekseen. Ei ole sylikissa, mutta rapsuttelut kyllä kelpaa, vieraat ei pelota, mutta ei juuri kiinnostakaan, ruokailukäyttäytyminenkin on ihan samanlaista! Ja ärsyttävät aamuherätyksetkin osataan, meidän neiti on keksinyt, että tapettia ihan pikkuisen repimällä saa äiskän nopeiten hereille...Ihan oikeesti, ihan kuin Hipun kuvausta olisin lukenut. Niin ja kyllä sä Hipulle olet hyvin opettanut sen Ei-sanan merkityksen, osas tyttö sen jo pienestä pitäen. Ainoa ongelma on, että ei sen vaikutus kovin kauaa kestä...

    Voi kun ihanalle Viljalle löytyisi hyvä hoitopaikka tai sijoituskoti, vaikka läheltä Tamperetta....henniiiiiii!!

    VastaaPoista