torstai 18. huhtikuuta 2013

Kissinpoika sairastaa :(

Misty ei oksenna ikinä. Maanantain ja tiistain välisenä yönä kuitenkin tuli kaksi punasävyistä nesteyökköä, joten heti mietiskelin, onko jotain vialla? Tiistaina töissä ollessani oli ilmestynyt olohuoneen pyödälle, lattialle ja sille välille karvaoksu, jossa oli possunsydäntä. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä oksennettiin kaksi kertaa taas punaista nestettä. Keskiviikkona aamulla Misty käyttäytyi muuten normaalisti, mutta mikään ruoka tai herkku ei maistunut. Varmuuden vuoksi annoin useamman satsin parafiiniöljyä, ja nyt tietenkin koko katti on yltäpäältä öljyssä :( Olin koko keskiviikon kotona, joten pystyin tarkkailemaan. Oksu tuli neljä kertaa, noin neljän tunnin välein. Vessassa ei käynyt kertaakaan. Yöksi lukittauduin Mistyn kanssa kahdestaan makkariin. Heti yhdeltä tuli oksu, ja neljän aikaan heräsin kakomiseen ja ryntäsin nostamaan kissin puusta alas. Loppuyö nukuttiin kuljetuskopassa. Ei käynyt vessassa, eikä koskenutkaan herkkuruokiin. Vettä sentään joi itse.

Näin koko yön painajaisia, mm. siitä että soitin klinikalle ja siellä vastasi joku tiuskiva yrmy. Lääkäriaikoja ei ollut, ja se vaan tiuskas mulle että tuo tullessas sininen kanyyli ja tuu hoitaja Susannalle. Sanoin että anteeks en ymmärtäny? No menin sit kuitenkin apteekkin kysymään sinistä kanyylia, eikä ne tietenkään tienny mikä se on. Ne antoi mulle sitten ison sinisen kanisterin ku semmonen löyty hyllystä. Sitten siellä itkettiin täyttä kurkkua apteekkihenkilökunnan kanssa että näinkö vähän ne mun kisusta välittää klinikalla, kun tällä jotenkin pitäs se kissi parantaa.

No, 9:00 olin heti pirauttamassa lääkäriin, ja kuulemma ihan täyttä jo on, kun on vaan kaks lääkäriä töissä. Kerroin sit oireet niin ne laitto sit kuitenkin meille yheltä ajan.

Heti soittamisen jälkeen Misty meni vessaan, päästi ihan normaalin pissan ja törähdyksen ripulia, joka piti tietenkin heti analysoida. Ei ollut mitään ylimääräistä tavaraa mukana. Hyvä juttu kuitenkin, ettei ollut ainakaan täysin tukossa!

Lääkärissä tunnustelemalla ei löytynyt mitään, eikä kisu aristanut mitään kohtaa. Tosi laiha se kuulemma on. Eilen kun punnitsin sen, niin huomasin sen laihtuneen 300g. Mistyhän on ollut samanpainoinen viimeiset 5 vuotta. En tiedä missä ajassa tuo 300g on lähtenyt, mutta kyllähän herra aika luiseva on.

Päätettiin sitten ottaa verikoe. Misty ei yllättäen kauheasti ilostunut. No hoitaja tuli sitten apuun ja piti poikaa sylissä, josko se olisi vieraskorea. Minä katselin vierestä ja hikoilin ainakin litran jännittäessäni, raateleeko se jommankumman. Yllätyksekseni se antoi hyvin ottaa verta, katseli vain mua surkeasti. Tassusta ei kuitenkaan juurikaan verta tirrannut, joten koitettiin vaihtaa jalkaa. No siitähän ei ressukka tykännyt ja sähähti, potkaisi ja koitti puraista. Eli ei sitten muuta ku rauhotuspiikki peppuun. Verta ei silti juurikaan saatu, mutta toivotaan, että kuitenkin tarpeeksi.

Röntgenkuva otettiin, siinä näkyi runsaasti kaasua ja kaasukuplia, sekä jokin pieni sormenpäänkokoinen pallo suoliston alkupäässä. Mitään muuta ihmeempää ei näkynyt.

Lisäksi sai oksennuksenestopiikin, 3vrk vaikuttavan penisilliinipiikin sekä ison pussillisen nesteytystä nahan alle. 

Toimenpiteet eivät pikkuista piristäneet. Muutaman tunnin se nukkui sylissäni, eikä muutenkaan juurikaan liikkunut. Parafiiniöljyn antamisen jälkeen piti tietenkin juosta hetkeksi saunaan piiloon, mutta kohta sieltä taas kömmittiin takaisin syliin. Voi pientä :(


3 kommenttia:

  1. No voi :( Pikaisia paranemisia!

    VastaaPoista
  2. Voi Misty :(. Olisiko kyse vierasesineestä tuon röntgenin perusteella. Joskushan ne ei tule millään pois muuta kuin leikkaamalla. Sormenpään kokoinen esine on loppujen lopuksi aika iso kissan pieneen suolistoon. Toivottavasti oikea hoitokeino löytyy pian ja Misty tokenee entistä ehommaksi.

    VastaaPoista