maanantai 7. marraskuuta 2011

Herra Dyson

Olenkin tainnut unohtaa esitellä uuden perheenjäsenemme, vaikka hän on elänyt keskuudessamme jo useamman kuukauden.


Mutta miten hän liittyy kissoihin? No kai se on itsestäänselvää, että kissakodissa karvaa löytyy ja tarvitaan hieman tehokkaampaa puhdistajaa kuin eläimettömässä. Malliltaan uusi kaverimme on DC32 Animal Pro - eli kaiketi juurikin karvatalouksille suunniteltu. Ja onhan se ero vanhaan rutkuun kuin yöllä ja päivällä. Pölysäiliön tilavuus on 2l ja kummasti se täyttyy melkeinpä yhdestä imurointikerrasta, vaikka ei paljoa näkyvää pölyä lattioilla leijailisi. Jostain se sen hurjan likamäärän kuitenkin löytää ja imee sisuksiinsa.

Mua ei pelota!

Mitä mieltä kissat ovat moisesta kapistuksesta? Tavallinen imuri ei heitä pelota lainkaan, mutta ans olla kun Herra Dyson käynnistettiin ensimmäisen kerran... Kyllä siinä itsekin melkein korvatulppia kaipaisi! Misty häipyi sen siliäntien ja mitään pelkäämätön Tristan muuttui pallokalaksi. Muutaman ensimmäisen imurointikerran kisut pysyivät moisesta mölykapistuksesta hyvin kaukana, mutta nyt Tristan on alkanut jälleen tapansa mukaan osallistua siivoukseen. Ei toki enää/vielä yhtä läheisesti kuin vanhan imurin kanssa, jolloin suurinpiirtein istui suulakkeen päällä imuroitaessa... Cindy ei pidä laitetta sen kummoisempana, vaan yleensä nukkuu/tarkkailee imuria puusta omasta pussukastaan. Misty vihaa uutta imuria yli kaiken. Mistyhän pelkäsi normaaliakin imuria siihen saakka kunnes Cindy tuli taloon ja opetti Mistylle, ettei siinä ole mitään pelättävää. Ehkä Misty ajan kanssa ystävystyy Dysoninkin kanssa. Vanhaan ei ole paluuta.


+ ihan oikeasti tehokas
+ paljon erilaisia suuttimia
+ ei tartte hankkia pölypusseja
+ hienon värinen ;)
- todella kova ääni
- säiliö pitää tyhjentää melkein joka imuroinnin jälkeen
- hieman iso, raskas ja kömpelö

Mikä on tuo karmea mölytoosa?!

Harvinainen näky, Pallokala-Tristan

1 kommentti:

  1. Hehee, ihana Tristan :D
    Meillä Nemo on aina pinkonut imuria karkuun, Nuno ei yhtä hädissään, mutta sekään ei ole moisesta kapistuksesta tykännyt. Nikki taas ei oo ollut moksiskaan, ja yleensä katselee imurin touhuja jostain lyhyen välimatkan päästä. Dyson kun otettiin käyttöön, niin ensin kaikki pelästyivät sitä ihan hirveästi, mutta lopulta Nikki on uskaltanut olla sen lähellä ihan samanlailla kuin vanhan imurin kanssa. Ihmettelen kyllä vähän, koska onhan tossa Dysonissa paljon kovempi ääni. Mutta todellakin on tehokas, mä saan yleensä koko kämpän imuroinnin aikana tyhjentää säiliön kerran, ja sitten vielä lopuksi kerran. Tosin meillä imuroidaankin karvan määrään nähden aika harvoin (ehkä kerran viikossa tai puolessatoista).

    VastaaPoista