RIIVIÖT!

Apuaa! Olen kiitorata, kiipeilyteline, nukkumapeti, ruoka, purulelu - siis kaikkea mitä pieni kissanpentu tarvitsee! Kaikkia noita on tarjolla kyllä ihan elottomassakin muodossa, mutta nämä pennut ovat ihan ennennäkemättömän ihmisläheisiä. 

Normipäivä!

Pentupesässä ei pysytä enää sekuntiakaan, joten tänään on aika purkaa se pois tilaa viemästä. Viime yö oli hyvin uneton. Olin menossa ajoissa nukkumaan, mutta hetken tietokoneella istuttuani molemmilla olkapäilläni nukkui kissa ja loput masun päällä. Eihän niitä siitä voinut mihinkään heivata, joten ei auttanut kuin surffailla lisää. Kun vihdoin maltoin varovasti nostaa pienet viereeni, ne olivat tietenkin taas pirteitä kuin peipposet! Kietouduin tiiviisti peiton alle, mutta neljä vauhtihirmua oli sitä mieltä, että siinäpä mukava kiipeily-kiihdytys-möykky. Kilvan kaivauduttiin peiton alle, ja taas juostiin sänkyä edestakaisin. Nukuppa siinä nyt sitten! Koitin nostaa riiviöitä mamman viereen - oiskos nälkä? ja puunkoloon - oiskos väsy? No ei ollut.

Lopulta mölyapinat tunnin riekkumisen jälkeen simahtivat ja minäkin sain unta, kunnes viiden aikaan alkoi jälleen ralli. No, pääsinpä ainakin ajoissa töihin, vaikkakin silmät ristissä!

Aiemmat pentueet ovat viihtyneet enemmän keskenään leikkien. Toki nämäkin leikkivät kovasti yhdessä ja leluilla, mutta ihmiset ovat ihan parasta. Veikko ja Vilja ovat kaikkein innokkaimmat, syliin ja naamaa puskemaan on pakko päästä, ja haluttaisiin mielellään kiivetä tukkaa pitkin päälaelle asti. Kaikki jotka ovat kisuja uskaltautuneet katsomaan, ovat saaneet Veikosta sylikissan. Mun läppäri asustaa sängyllä, mutta pikainen muutto lie aiheellinen. Näytöllä hengaava hiirenosoitin on jo äkätty, ja näppiksen nappulat liikkuvat hassusti. Hetken kun yritän istua paikallani, joka kädessä, jalassa, päässä ja selässä roikkuu aivan varmasti joku. Vaikka nyt riiviöinä niitä pidänkin, eivät ne ole mitenkään pahantahtoisia, päinvastoin! Niillä nyt vaan sattuu olemaan niin terävät kynnet ja loputtomasti rakkautta jaettavana.

Kynnet leikkasin etutassuista muutama päivä sitten. Maailma pelastettu! Paitsi, että terävät ne ovat edelleen! Pikkuiset eivät toimenpiteestä olleet kovin iloisia, mutta luovutettu ei.

Hiekkalaatikkohommat sujuvat jo varsin hienosti. Nyt voin antaa ihan oikeat suositukseni edellisessä postauksessa mainitulle pentuhiekalle. Yhdessä laatikossa hiekka on ollut viikon verran, ja aikalailla täyteen pissattu. Imukyky on kuitenkin huippu, ja aamulla uskaltauduin myös haistamaan sitä ihan läheltä. Ei haissut edelleenkään mikään muu kuin laventeli tai aloe vera tai mikä lie! Vau! Pennut ovat myös löytäneet isojen kissojen hiekkalaatikkopömpelin, jossa on paakkuuntuvaa hiekkaa. Kyllähän niillä suut ja nenät ovat täynnä hiekkaa sieltä tullessaan, mutta toivottavasti eivät mitään suolitukosta siitä onnistu kehittämään. Hiekan syönti on ollut sen verran maltillista, etten ole katsonut aiheelliseksi estää isojen vessaan pääsyä. Tänään kun saadaan pentulaatikon poistuttua hieman tilaa, laitetaan sitten useampi laatikko sitä ihan omaa hiekkaa. Ekat kakatkin olivat illalla ilmestyneet! Luulen että asialla on ollut Vilja, joka on tuntunut olevan edelläkävijä vessa-asioissa, vaikka toiset joskus saattavat vielä unohtaa missä se vessa olikaan.

Ruoka ei maistu edelleenkään. Ei sitten millään. Cindy puolestaan syö kuin hevonen. Tai kaksi hevosta. Kerta-annoksena menee purkillinen ruokaa ja 100g lihaa ja raksut päälle. Ja tuollainen annos on saatava ainakin 5 kertaa päivässä. No kyllähän sitä ruokaa tarvitsee, kun pennut ne vaan tahtovat maitoa ja maitoa! Cindy on jo melkoisen laihassa kunnossa, paino on parisataa grammaa alle normaalin, mutta jaksaa hyvin ja voi hyvin.