Tillin Tallinn

Kotosuomessa ollaan taas koko sakki! Reissu sujui mukavasti ilman sen suurempia kommelluksia. Mitään häävejä tuliaisia emme tällä kertaa tuoneet, mutta nyt on ainakin Tristanilla kaikki tarvittavat ulkomaansertit taskussa, ja hän saa jäädä hyvin ansaitulle näyttelytauolle! Cindyn saavutukset eivät olleet ihan odotusten mukaisia, tuomarit olivat sitä mieltä, että näin korkeassa luokassa soisi sitä turkkiakin edes hieman olevan, kun on sentään turkkirotu kyseessä :)

Perjantaina lähdimme matkaan ennen kuutta. Onneksi ajokeli oli hyvä, meinasi tulla hieman hoppu. Kisujen matkustamistaidoista ei onneksi tarvi olla ollenkaan huolissaan, ne matkustavat niin nätisti ja rauhallisesti vailla huolen häivää. Hotellille asti pääsimme iltapäivällä viiden aikaan. Hotelli (Tallink Express) oli eri kuin aikaisemmin, vähän vaatimattomampi. Ihan ok huone kuitenkin, kunhan ensin olin pyyhkinyt kokolattiamatolta jonkun kuivaneen oksennuksen ja keksinmurenot ja kaivanut sängyn alta pois hiusklipsun... Väsy alkoi jo olla, joten en jaksanut lähteä mihinkään seikkailemaan. Telkkarissakaan ei näkynyt järkeviä kanavia, joten menimme nukkumaan 19.30! Tai me tytöt menimme. Kissoille oli ihan omakin sänky, mutta Cindy asettui poikittain jalkopäähäni ja minä yritin nukkua sykkyrällä, sängyssä jossa jouset tuntuivat läpi. Tristan sen sijaan vaelteli, tutkiskeli, tiiraili ikkunasta ja höpöili. Aika moneen otteeseen yöllä heräilin. Puolen yön aikaan oli pakko nousta leikittämään huiskalla, ja onneksi se sitten väsyttikin sen verran, että kisut siirtyivät omalle sängylleen vierekkäin kuorsaamaan. Ainakin tunniksi. Tristan nääs olisi ihan välttämättä tahtonut päästä vessaan. En päästänyt, koska herra olisi halunnut leikkiä putkimiestä. Mitähän sieltäkin viemäristä olisi löytynyt, yökkelis. Sen sijaan hän tyytyi sitten kaivamaan hiekkalaatikostaan puolet hiekasta matolle. En nyt ihan hirveän levolliseksi yötä väittäisi, vaikka 10 tuntia "nukuin".

Hotellitunnelmia

Aika välttävän aamupalan jälkeen suuntasimme näyttelypaikalle. Tällä kertaa emme menneet aamuruuhkaan, vaan myöhemmin. Ihan sama ruuhka siellä silloinkin oli, ja boonuksena se että kaikki häkit oli jo varattu! Onneksi löysin perimmäisestä nurkasta vielä yhden, varmaankin viimeisen välikön, johon tuplasturdini paiskasin, ja palasin jonottamaan eläinlääkärille. Lauantain tuomarina meillä oli Sebastian Pruschniak. Missä sun turkki on? - oli ensimmäinen kysymys Cindylle. Piiiiitkään pähkäili, mutta päätti lopulta että ei nyt heru sertiä, vaikka cute girl olikin. Hetken päästä oli Tristanin vuoro, ja jos nyt oikein kuulin, eka kommentti oli että "Sun turkki on ainaski samanlainen" tai sitten kuvittelin omiani, koska kuitenkin Tristanista kovasti tykkäsi, ja sertin sujautti mielellään. TP-valintoihinkin päästiin, muttei siitä sitten eteenpäin.
Näyttelypäivä venyi aika pitkäksi, ja hotellille päästyämme en taaskaan jaksanut muuta tehdä kuin suihkussa käydä, viihdyttää kisuja ja painua nukkumaan yhdeksältä. Yö sujui melkolailla samanlaisissa merkeissä kuin ensimmäinenkin.

Sunnuntain tuomarina meillä oli Yan Roca Folch. Hän oli Cindyn suhteen aikalailla samoilla linjoilla. Kovasti kyseli onko neidillä pentuja, onko sellaisia isoja ja komeita poikia? Sanoin jotta ON, kohta näet yhden! Kovasti kyseli pentujen isukista ja tulevasta treffikumppanistakin... Kun Tristanin vuoro tuli, Yan oli sitä mieltä että EN USKO. EN. Ei ole sen äskeisen lapsi. En usko. Otettakoon tämä sitten kehuna :) Tristan on kuulemma yksi hienoimmista näkemistään norskeista. Samaa mieltä hän oli silloin vuosi sitten, joten kiva että löytyy myös näitä tuomareita joiden mielipiteet pysyvät, eivätkä vaihtele tähtien asennon mukaan :)

Näyttely saatiin päätökseen ja kotimatkalle lähdettiin joskus kolmen pintaan. Kotimatkakin sujui ongelmitta, mitä nyt hieman levottomia olivat lapset loppumatkasta bussissa, mutta rauhoittuivat nopeasti. Yöpaikkaan Tampereelle pääsin puolen yön maissa. Kisuilla oli ihan hurjasti energiaa, kun olivat koko päivän möllötelleet bokseissaan. Huonetta tutkittiin, pompittiin, loikittiin, nuuskittiin, juoksenneltiin, juotiin koko mun juomapullo tyhjäksi ja syötiin loput ruuat. Onneksi malttoivat melko pian rauhoittua nukkumaan, kunhan sain ovenrivan muumioitua vaatteillani niin, ettei siitä enää yritetty päästä tutkimaan taloa. Laukkuihin yritettiin murtautua yön aikana monesti, mutta ehkä me vähän unta saatiin... Aamulla ilo oli ylimmillään, kun päästiin  juoksemaan rappusia ylös alas hirveää kyytiä. Ja sitten taas bokseihin. Kotimatkalla oli jännittävää, kun joukkoomme liittyi kolmaskin takapenkkiläinen... Mutta siitä lisää myöhemmin ;)

Tallinnaan, Tallinnaan

Tallinnan reissu häämöttää TAAS. Yhtämittaa siellä tulee rampattua! Kiitokset taas Pirokille jo etukäteen, on niin helppo lähteä kun kaikki on ajateltu ja järjestelty valmiiksi, itse tarvii vain ilmaantua paikalle. Pahin vaihehan tuossa koko reissussa on ajella Vaasasta Tampereelle ennen kukonlaulua... Onneksi paluumatkalle saimme yöpaikan Tampereelta, jottei tarvitse taas lyödä itseään avokämmenellä naamaan pysyäkseen hereillä ratissa aamuyöstä. Matkaan lähtevät siis Cindy ja Tristan metsästämään vikaa ulkomaansertiä korkeimpiin titteleihinsä... Saapa nähdä, ei ole kummankaan turkki missään parhaimmassa loistossaan. Tristan on sentään lopettanut pahimman karvanlennättelyaikansa - se oli lyhyt mutta sitäkin intensiivisempi. Cindyltä ei onneksi karvaa ole nyt lähtenyt, mutta eipä sitä ole kyllä lisääkään ilmaantunut. Hyvässä kunnossahan nuo muuten ovat, odotan innolla mitä saadaan pesuilla aikaan.

Lauantaina meillä on tuomarina ihan uusi tuttavuus Sebastian Pruchniak. Sunnuntaita puolestaan odotan innolla, kun tuomariksi valikoitui Yan Roca Folch, joka ainakin vuosi sitten tykkäsi Tristanista hurjasti. Mielenkiintoista kuulla mikä on mielipide nyt - ja ylipäätään mukava seurailla hänen arvosteluitaan... Ainakin viimeksi oli harvinaisen hauska näyttelypäivä hänen juttujaan seuratessa, kielimuurista (ranska) huolimatta :)

Tallinnan reissua varten (no oikeesti ihan siks että sattu olemaan tarjouksessa...) hommasin myös tuplasturdin. Olen kyllä tykännyt värkkäillä näyttelyverhojen yms härpäkkeiden kanssa, mutta nyt kun noita näyttelykissoja on niin monta, kuulostaa hiukkasen helpottavalta heittää häkki laukusta pöydälle ja kissat sisään. Ja ennenkaikkea nyt kun pöpökammo on minussakin alkanut enenevissä määrin nostaa päätään, ei tarvitse enää huolehtia lainahäkkien saastaisuudesta eikä häkinraosta tunkeutuvista sormista. Sitä en sitten tiedä kuinka fiksu tai yleisöystävällinen valinta oli musta sturdi mustille kissoille ;) Puolusteltakoon sen verran, että vaihtoehtoina ei ollut kuin musta ja beige, yök. Eilen ompelin pehmikkeiksi vähän paksummat patjat. Ehkä kisut nyt kopeistaan hieman erottuvat, kun patjat ovat valkoiset. En kyllä ole ihan vakuuttunut sturdin kissankestävyydestä... Onkohan sturdit testattu kunnollisin kissatestein? Laitoin kisut viideksi minuutiksi testaamaan mökkejään, ja kyllä sieltä koitettiin joka luukusta tulla ulos. Muoviahan se on, eikö siihen nyt hampaat ja kynnet pysty? Vetoketjutkin on helppo avata. Ulkoapäin sen voi toki varmistaa, mutta ainakin kaverin puolelle pääsee helposti välivetoketjun avaamalla. Ei mulla mitään ihan tyhmiä kisuja ole. No eiköhän kisut näyttelyssä siellä ihan nätisti viihdy. Toivotaan.

Sitä pientä mustaa demonia ei muuten onneksi ole nyt melkein kolmeen viikkoon näkynyt. Olen onnellinen jokaisesta lisäpäivästä :) Kunhan nyt ei reissuun aloittaisi! Ei kyllä ole merkkejä moisesta, sen sijaan demonista on tullut ihan enkeli. Paljon juttelua, puskua, leikkejä ja kainalossa nukkumista. Aamuöisiä kehräysherätyksiä ja höpöilyä. Kelpaa ♥

Onnea 2-vuotiaille!

Draconian ensimmäinen pentue on ehtinyt jo kahden vuoden ikään!
Onnea Usva, Tristan ja Darwin!

Perinteiseen tapaan sankarille leivottiin tietenkin kakku. Lahjaksi Tristan sai kolme kiloa erilaisia broilerin osia. Lupasin kyllä että kaikkia ei tarvitse syödä kerralla.

Pentukuumetta?

Sunnuntaina kävin Kauhavalla nostattamassa hieman pentukuumetta. Cindyn tuoreimmat siskopuolet NordicTigers-kissalassa olivat ennättäneet kasvaa jo 10-viikkoisiksi pieniksi riiviöiksi. Vauhtia ja virtaa ei viisikolta kyllä puuttunut! Eikä söpöyttä. Ovat tainneet kaikki periä äitinsä turkin, noin muhevia karvamölleröpentuja en kyllä ole ennen tavannut!

Ja katsokaapa tätä kuvaa. Kaikki samassa läjässä ja katsovat samaan suuntaan! Minä kun yritin tällaista kuvaa omasta kuusikostani ottaa ainakin tuhanteen otteeseen siinä onnistumatta. Kilttejä ja tottelevaisiakin vielä kaupanpäälle? Bonuksena vielä isikin taustalla.

Vaikka kädet naarmutettiin ja housuja pitkin kiivettiin, varpaisiin iskettin hampaita ja juostiin kippo päässä ympäri huonetta, maltettiin lopuksi vielä uinahtaa syliin. Kissanpennuissa riittää kyllä niin paljon elämäniloa ja energiaa, että ei niiden kanssa voi muuta kuin tulla hyvälle mielelle.

Äippä-äänekäskin pääsi kuvaan. Kertookohan tämä ilme hänen mielipiteestään riiviöinnistä?

Isiä väsyttää. SC Marmatin Armas ja NordicTigers Cedric

Niin ja ei kannata haaveilla. Kaikki on jo varattu ;)

Demonin paluu

Hän on täällä taas. Pieni musta demoni. Viimeksi hän on ollut meillä kylässä joskus loppuvuodesta 2009. Hän huutaa kuin vuoren kokoinen hirviö joka teurastaa lammaslaumaa manaten samalla pahoja henkiä. Yötä päivää. Varsinkin yötä. Vuorokaudesta toiseen. Hänen mielestään joka paikka tulee peittää keltaisella tahmealla, haisevalla eritteellä. Myös nukkuvat ihmiset. Ja uusi kiipeilypuu. Ja kengät. Ja takit. Ja verhot. Ja pahvilaatikot. Ja kaikki. Jos jälkiä yrittää siivota, hän huomaa kyllä ja korjaa asian välittämästi. Olen uhannut tehdä hänestä lapaset ja yön unettomina tunteina myös heittää ikkunasta ulos. Uhkailut eivät auta, koska demoni osaa lukea ajatuksia, ja tietää etten oikeasti ole tosissani. Haluaisin vain nukkua hetken.

Seuraavassa kuvassa urhea soturi yrittää kuristaa demonin hengiltä.

Huutoa, karvanlähtöä, synnytyksiä ja saaliita

Emäntä on palannut etelän lämmöstä. Cindyllä oli niin ikävä, että huusi ikäväänsä niin jotta tanner tömisi. Vai poikiakos se huutelikin? Tällä kertaa myös pissattiin niin paljon, että harkitsin jo pakkaavani neidin postipakettiin ja lähettäväni pikapostina sulhasen luo. Sänkyyn/ihmisten päälle ei ole pissattu miesmuistiin, mutta nytpä tapahtui sekin. Toivottavasti tämä ei enteile että palataan taas tiuhempaan ja rankempaan möyrytahtiin, sillä vielä pitäisi hetken aikaa odotella. Toivotaan, että sulhanen on pian valmiina vastaanottamaan leidin kylään.

Tristan puolestaan on päättänyt tiputtaa kaiken karvansa. Eihän poika vielä ole bikineissä ollutkaan, mutta ei kyllä myöskään sitä odottamaani muhkukarvaa kasvattanut. Saapa nähä kuinka kaljuksi poika tulee Tallinnan reissuun mennessä :S Olisi nyt hetken voinut vielä pitää turkkinsa kasassa, kun tuon näyttelyn jälkeen pääsee ansaitulle näyttelytauolle. Lähteä nyt ulkomaille bikineitä esittelemään, ei me sentään mihinkään rantalomalle lähdetä...

Karvattomat pitkäkarvat pääsivät myös vihdoin kunnolla hankeen pomppimaan. Hienosti se eteneminen sujui vaikka hanki oli syvää ja ilma kylmää. Jokaisen ulkoilukerran jälkeen harmittaa entistä enemmän, ettei meillä ole ulkotarhaa. Niin iloisilta pikkuiset vaikuttavat päästessään ulos peuhaamaan!

Nam, lumihiutaleita!

Toissailtana pääsin myös kerryttämään hieman synnytyskokemuksia! Illalla/yöllä saattelimme maailmaan 6 pienenpientä maatiaiskissinpentua. Ihan hurjasti jäi harmittamaan, etten ehtinyt paikalle ensimmäisen pennun synnyttyä elottomana. Olisi ollut hienoa päästä testaamaan kaikkia elvytyskeinoja, joihin olen valmistautunut Cindyn synnytyksiä odotellessa, mutta se oli jo myöhäistä. Loput pennut olivatkin sitten varsin pontevia tapauksia. Pentuset olivat ihan hurjan pieniä, kaikki noin 85g lukuunottamatta yhtä (muistaakseni) 59-grammaista sinttiä :( Musta emo putkautti yhden mustavalkean, kaksi sinistä ja kaksi sinivalkeaa puikulaa. Melkoinen litania poikia, vain viimeinen taisi olla tytteli. Nyt vaan toivon ihan hurjasti voimia ja taistelutahtoa pikkuisille, ja emolle jaksamista! Kaikki ainakin löysivät nisille helposti ja roikkuivat niissä kiinni kuin viimeistä päivää. Emo oli ihan tooodella rauhallinen ja luottavainen. Cindy on aina hoitanut kaiken alusta loppuun itse, ja minulle on jäänyt vain ihailu ja kuvaus. Niinpä olikin mielenkiintoista päästä seuraamaan erilaista synnyttäjää. Ramona synnytti kyllä  kyllä hienosti ja sutjakasti neljässä tunnissa kaikki pennut, mutta jätti tekemistä kätilöillekin. Napanuoria ei katkaissut itse ollenkaan, vaikka istukoita popsutteli menemään. Pääsin siis ensimmäistä kertaa katkaisuhommiin, joka onneksi sujui nätisti. Lisäksi yhden pennun syntyessä emolle tuli kauhea "vessahätä", ja se ryntäsi hiekkalaatikolle pentu takapuolesta roikkuen. Onneksi oli ihmisapulaisia paikalla! Emon mahaa sai ihan rauhassa tunnustella, pentuja sai ottaa kuivattavaksi ja tutkittavaksi. Ramona vain nautti silityksistä, kehräsi ja piilotti pennut käpäliensä alle maitobaariin lämpimään. Kuivattavana olevien pentujen huutoihin emo ei raegoinut oikein mitenkään, mutta toivotaan, että äidinvaistot vielä vahvistuvat ja kaikki menee hyvin! Lisättäköön kuitenkin vielä, että lähtökohdat pennuille eivät ole hirveän kehuttavat, kun niiden isä on emon veli. Emo on siis "löytökissa" joka on pelastettu 18 kissan taloudesta, jossa naaraat ovat lisääntyneet yhden ainoan kollin kanssa :( (PS: Lisähuomautuksena, että seuraavana päivänä syntyi vielä seitsemäs pentu, kaikki kuusi elävänä syntynyttä voivat hyvin!)

Lopuksi vielä villejä terveisiä Darwinilta. Tristan tulee olemaan hyvin kateellinen kun näkee, mitä veli sai tänään saaliiksi! 

Kuva: Henna Raudaskoski

Kuva: Henna Raudaskoski

Darwin sai viikko sitten myös hieman isomman saaliin. Se oli valkoinen ja sanoi mour. Saa nähdä tuleeko Cindystä parin kuukauden päästä MUMMO! Sitä jännityksellä odotellessa...

Hyvää joulua, uutta vuotta ja muita sensellaisia

Vuosi on jo ehtinyt vaihtua, joten toivotellaanpa näin jälkikäteen hyvät joulut ja sensellaiset :) Olkoon tuleva vuotenne täynnä kehräystä!

Kisut saivat joululahjaksi (viidennen) Kickeroonsa, ja voi että kun oli taas ihanaa. Cindylle ja Tristanille syntyi tappelu, kumpi pääsee ensin antamaan Kickeroolle takajalkatömpsyä. Cindy voitti. Tunnin päästä saikin kuolaa tippuvan lelun ripustaa pyykkinarulle kuivumaan, kun kaikki olivat sitä vuorollaan kurmoottaneet. Jälkitoimituksena Misty saa uuden mustan (!) raapimatynnyrin, vihdoinkin ovat ymmärtäneet, että on sallittua tehdä myös kivan värisiä kissakalusteita :) Kun nyt kerran intouduin shoppailemaan, päätin samalla vaihtaa myös vanhan hyvin palvelleen Vanuatu-puun harmaaseen Hero-puuhun.

Uutta vuotta juhlin kotona kissat kainalossa herkullisen ruuan parissa. Vuoden vaihtuessa leikkasin kissoille possun sydäntä. On kai siinäkin tapa vaihtaa vuotta.

Eipä meidän joulunaika juurikaan normaalista arjesta ole eronnut, kun ylimääräisiä lomapäiviä ei ollut, eikä meillä koskaan laiteta joulukoristeita, kuusia tai muuta sellaista jännää. Niinpä ei ole mitään jännittäviä kuuseenkapuamistarinoitakaan.

Pikkuvauva Kiara se vaan jatkaa poikien perään haikailua. Suunnitelmat kun on tehty muutettaviksi eikä kissat yleensä ole samaa mieltä ihmisten suunnitelmista, saattaa nyt olla, että Kiaran pentusuunnitelmat siirtyvät aavistuksen eteenpäin. Täytyy ajatella hieman sijoituskodin hermoja ja kissan jaksamista, joten vastoin kaikkia pyristelyitäni joutunen nyt laittamaan neidin pillereille. Kiimat ovat olleet pienelle kissalle raskaita ja toipuminen on vaatinut parin vuorokauden unet. Toivotaan, että pillereitten myötä jaksaa taas keskittyä kasvuun ja syömiseen! Ehkäpä ehdimme käydä vielä toukokuussa Vaasan näyttelyssäkin. Vaikka Kiara on raameiltaan hyvänkokoinen, se tarvii vielä runsaasti aikaa kasvaa, kehittyä ja saada hieman massaa luittensa ympärille.

Myös näyttelysuunnitelmien osalta sen verran muutoksia, ettei Cindyä sitten kuitenkaan nähdä Surokissa. Saapa nähdä siis jääkö Supreme Champion-titteli vain haaveeksi :(
PS: Ketä lähtee sinne helmikuun Tallinnaan? Matkaseura puuttuu yhä!

Kuvat tähän tekstiin tulevat jälkitoimituksena, koska nyt on kiirus aloittaa laukkujen pakkaaminen, tämä tyttö lähtee huomenna Espanjaan! Moikka!