perjantai 25. toukokuuta 2012

Möhkäle

Juuri kun pääsin sanomasta, että Cindyn masu on pieni, se pullahti seuraavan yön aikana ihan valtaisaksi! Pepunpesu muuttui kertaheitolla mahdottomaksi, ja siinä onkin jouduttu hieman auttamaan. Paino 8½ viikon kohdalla on 5,9kg eli +1,1kg. Masunympärys on 52cm eli +13cm.

Masuviidakko on niitetty, jotta lapset löytävät maitoautomaatit helposti.
Hei, ei ylety :<
Neitiä ei näy juurikaan muussa asennossa kuin möllöttämässä pitkin pituuttaan. Masua esitellään edelleen todella mielellään. Maanantaina tulee täyteen 64 vuorokautta. Viikonlopun pysyn kotona synnytysvahtina, mutta en kuitenkaan usko, että mitään tapahtuu ihan lähipäivinä. Maanantaista lähtien typy pääsee päiviksi sviittiinsä, ja minä käyn lounaalla tarkistamassa tilanteen ja työpäivän jälkeen vauhdilla kotiin. Keskiviikkona sitten alkaa loma! Vielä ei edes jännitä hirveästi, jotenkin odottelen niitä viimekertaisia "outoja ilmiöitä" ennenkö alan todenteolla jännittämään. Toistaiseksi Tristan saa vielä murinoita liiallisista lähestymisyrityksistä, mutta toivotaan, että Cindy alkaa taas kaipaamaan tukea ja turvaa, ja huolii Tristanin hoivaajaksi ja kätilöksi :)

Voi voi kun potkivat.
Aargh en jaksa enäää!

Joko sä pian synnytät?
Pojat juoruaa.

Sänkyyn on vaihdettu kerran vuodessa käytettävät lammaslakanat, joissa Cindy on jo valmiiksi kaivanut pesää. Mahdolliset lisäkaivaukset eivät siis haittaa. Kaivaminen on nyt tosin tällä viikolla ollut aika vähäistä, sen jälkeen kun pesän petivaatteet oli saatu emoa miellyttävään järjestykseen.

Oottelen täällä, että kätilöä tarvitaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti