Bonuskuukausi Kiaran kanssa on nyt ohi, ja tyttö muutti sijoituskotiinsa tiistaina. Hienompaa prinsessaa saa kyllä hakea. En tiedä onko mahdollista, mutta tuntuu että neiti vaan kaunistui päivä päivältä. Turkin kasvamista vaan vielä odotellaan. Ei tainnut olla ainuttakaan yötä, jona tyttö ei olisi nukkunut vieressäni. Isoveli jaksoi hoitaa pikkuista viimeiseen saakka, eikä äitikään ollut vielä kyllästynyt pikkuvillikkoon. Kiaran lähdettyä mamma taisi luulla, että olen piilottanut pienokaisen vaatehuoneeseen. Ainakin sen verran kovalla innokkuudella yritettiin päästä ovesta läpi. Onneksi tyttö ei muuttanut kauas, ja kulkee syksyllä kanssani ahkerasti näyttelyissä. Kolmen viikon päästä jo onkin kauan odotettu ensiesiintyminen!
Kotona on nyt sitten jäljellä vanha tuttu kolmen kopla. Tristan on jälleen porukan vauva, mamman oma pikkupallero. Kiaran lähdön jälkeen Tristan on nimittäin kehrännyt, puskenut ja könynnyt syliin enemmän kuin koko vuonna yhteensä. Onhan se hellyttävää kun iso karski kolli sanoo hempeästi mau ja yrittää kehräten ja puskien mahtua syliin, johon tosiasiassa mahtuu suurinpiirtein yksi jalka kerrallaan.
Cindykin on muuttunut jälleen pikkulapseksi, äitiysaikana ei lelut kiinnostaneet tippaakaan, mutta nyt juostaan kaiken liikkuvan perässä kuin puolipöyröö. Onhan se mukavaa että pentumeininki säilyy vaikka oikeat pennut ovatkin hävinneet.
Viimeisten viikkojen aikana Misty oli Kiaran paras painikaveri. Kiara loikki Banzai-hyppyjä Mistyn niskaan milloin mistäkin, ja Misty jaksoi pikkutirrin kanssa painia. Nyt huomaa, että Mistyllä näyttää olevan vähän tylsää, kulkee edestakaisin muiden nukkuessa ja kiljuu. No, eiköhän me kaikki kohtapuoliin taas totuta tähän kokoonpanoon.
((Mä julkaisen tämän nyt ilman kuvia. Kuvat tulevat jälkijunassa. Viikossa tulee otettua satoja satoja kuvia, niiden läpikäynti ja parhaiden valinta tuntuu ottavan liian koville vaikka tekstit olis jo valmiina))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti