sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

HARJATKAA HAMPAAT!

Se oli käsky. Hammaskivi, plakki ja niistä johtuva ientulehdus ovat yleisiä vaivoja kissoilla. Hammashoidot ovat kalliita, eikä niitä korvata vakuutuksesta. Hammasvaivat ovat kuitenkin useimmiten helposti ehkäistävissä. Se vaatii vain hieman viitseliäisyyttä ja muutaman minuutin per päivä.



Meillä kissojen hampaita on harjattu hyvin säännöllisen epäsäännöllisesti, eli tyyliin kerran kahdessa kuukaudessa, vaikka jokaiselle onkin oma hammasharja ja tahnaakin löytyy. Se vaan aina unohtuu ja jää ja jää. Nyt kuitenkin koin herätyksen, kun Turun näyttelyn eläinlääkärintarkastuksessa Cindyltä löytyi melko paha ientulehdus. Olin aivan ymmälläni, sillä kolme viikkoa aiemmin eläinlääkärissä ei vielä näkynyt mitään.

No, tämä tietenkin meinasi pistää vähän suunnitelmia uusiksi, koska tottakai kissa täytyy hoitaa kuntoon ennen kuin pentuja laitetaan alulle. Harmittelin ihan hirveästi etten ollut huomannut hommaa aiemmin, vaikka olen vielä viikko aiemmin öljykapseleita sinne suukkuun tuikkinut - nyt mun täytyisi treffeille jättämisen sijaan viedä tytteli kotiin, hoitaa se ja lähteä sitten taas edestakas Turkuun! Huoh! Mutta onneksi Oskarin emo Katja oli niin hirveän kiva, että lupasi viedä neitokaisen lääkärille Turussa! Kiitos vielä tuhannesti!

Aika saatiin viime torstaille. Ylätakahampaista löytyi siis melko runsaasti plakkia ja hammaskiveä, jotka olivat aikaansaaneet tulehduksen. Anestesiassa poistettiin hammaskivi ja hampulit kiillotettiin. Lääkkeitä ei määrätty, hoito-ohjeeksi hampujen pesu ja Dentisept-hammasgeeliä. Kaikki meni hyvin,  mutta toivotaan, että jatkossa onnistun pitämään hampulit niin hyvässä kunnossa, ettei moiseen toimenpiteeseen enää jouduta! Mainittakoon vielä että hinta oli vajaa parisataa - sillä rahalla saisi aika monta hammasharjaa ja hammastahnaputkiloa.  

Mistyn hampaita olen seurannut alusta asti, koska sen hengitys on haissut aina, ja hampaissa on selkeitä kertymiä jotka eivät harjaamalla lähde. Tästä juuri eläinlääkäripostauksessa kirjoitinkin, ja Mistylle on tarkoitus varata hammashuoltoaika tässä lähiaikoina. Misty ei oikein harjauksesta perusta, ja hammasharja onkin saanut kauniin reikäkuvioinnin. Lupaan aloittaa Mistyn kanssa säännölliset harjaukset ja kauan sitten ostetun hammasgeelin laittamisen heti kun hampaat on lääkärillä hoidettu hohtaviksi.

Tristanin hampaidenpesu onkin sitten jopa hauskaa, myös kissan mielestä. Hammastahna on vaan niiii-iiiin hyvää, että Tristanin mielestä hampaita voisi pestä vaikka koko päivän! Takahampaissa hänellä näkyy ihan aavistuksen verran hammaskiveä, mutta toivotaan että aktiivisella harjailulla saamme nyt pysäytettyä sen määrän näille sijoilleen.

Nyt sitten vaan hammasharjaostoksille joka iikka! Meillä käytetään ihan normikaupassa myytäviä vauvojen ensihammasharjoja ja eläinkaupoista saatavaa Virbacin kanan- ja kalanmakuista tahnaa. Kissojen suukut ja lompakko kiittävät!

1 kommentti:

  1. Kiitos tästä kirjoituksesta. Avasi todellakin silmäni, kuinka olen voinutkaan olla niin urvelo, että en ole huolehtinut pienokaisemme hammashygieniasta? Täytyypä lähteä heti aamulla harja- ja tahnaostoksille!

    VastaaPoista