tiistai 2. lokakuuta 2012

Kun kaikki ei mennytkään niinkuin piti

Viime maanantaina kotiintullessani Cindyn verkkomekosta ei ollut enää paljon jäljellä. Jalanreijät olivat venyneet niin suuriksi, ettei haavan päällä ollut enää mitään suojaa. Sitten koin ahaa-elämyksen - miksen aiemmin jo tajunnut ommella tyttelille vähän hienompaa mekkoa! Kangasvaraston pengastuksessa löytyy juuri sopivan näköinen pukuvärkki; pala joustavaa pinkkiä fleeceä! Ompelukone esille ja hetken hurruuttelua, ja johan syntyi hieno mekko! Cindykin näytti tyytäväiseltä, eihän nyt mikään verkkomekko hienolle leidille sopinut!

Pinkki pötkö

Veikonkin mielestä puku oli hieno.

Pinkki puku päällä kelpaa poseerata.


Mekonvaihdosta huolimatta toipilaan olemus oli kuitenkin vielä aika nuutunut. Alkuviikosta käytiin jopa pari kertaa itse närppimässä vähän ruokaa, mutta loppuviikkoa kohden Cindy ei tehnytkään enää mitään muuta kuin makasi paikoillaan. Torstaina aamulla Cindy jäi raapimapöntön katolle nukkumaan, ja oli siellä kun tulin töistä ja kun menin nukkumaan ja kun aamulla heräsin. Illalla olin kantanut sen vessaan, ja kävikin asioillaan. Sen jälkeen palasi kuitenkin välittömästi samaan paikkaan makaamaan. Ruokaa ei huolinut pieniä maistiaisia enempää, ja jouduin pruuttailemaan suuhun väkisin vitamiinitahnoja, jotta saisi edes jostain energiaa. Masu ja haava näyttivät kuitenkin ihan siistiltä, joten en hirveästi vielä huolestunut. Ajattelin, että varmaankin tarvitsee vain paljon unta, jotta paranee.

Uni maittoi, vaikka Veikko makasi mamman päällä pitkin pituuttaan...

Perjantaina töistä kotiin tullessani 16:05 tuttuun tapaan tarkastin ensin masun. Ja voi kauhistus, mikä siellä odotti! Masu oli aivan järkyttävän turvonnut kaikkien haavan ympärillä olevan neljän nisän ympäristöstä! Sen lisäksi koko masu oli pahasti punainen ihon alta! Meinasin heti soittaa klinikalle, kunnes tajusin että nythän on perjantai. Muina päivinä palvelua on kuuteen, mutta perjantaisin neljään - voi itku mikä tuuri! Jouduin sitten ensimmäistä kertaa soittamaan päivystykseen, mielessä kaikki Vaasan eläinlääkäripäivystyksestä kuullut kauhujutut, kuinka pieneläimet ovat joutuneet manan maille, kun päivystys ei toimi tai jonkun lehmän synnytys on tärkeämpi. Vuorossa on siis tasan yksi henkilö, joka voi olla ties missä hevonhiidessä.
Onneksi sain kuitenkin heti päivystäjän langanpäähän. En kyllä meinannut saada edes selitettyä ongelmaa kun olin niin kauhuissani ja itkuissani, mutta lääkäri vaikutti siltä kuin tilanne olisi ihan normaali, sterilaation jälkeen ilmaantuva haavatulehdus. Puhelinreseptinä saimmekin sitten antibioottikuurin, ja lähdin kiitämään apteekkiin. 1½ tablettia Synuloxia aamuin illoin. Tabletti oli onneksi maistuva, joten sen kanssa ei tarvinnut tapella. Cindy tosin tuskin jaksaisikaan enää alkaa antibiootteja vastaan tapella, tuntuu että ne ovat nykyään melkein arkipäiväinen asia :< Ensin oli kuuri oksuripulitautiin, sitten ientulehdukseen ja nyt tämä.

Hurja masu!

Koko perjantain ja lauantain Cindy vain makasi liikkumatta paikallaan tyhjyyteen tuijottaen. Todella lyhyessä ajassa paino putosi melkein 700g ja olemus alkoi olla aika luurankomainen :( Lauantaina ajattelin jo, ettei se tätä menoa jaksa maanantai-aamuun, jolloin eläinlääkäripalvelut alkaisivat taas pyöriä. Onneksi tunnen kissani niin hyvin, että osasin ajatella mikä neitiä piristäisi. Niinpä lähdinkin tyttelin kanssa lauantai-iltana kyläilemään. Heti piristyttiin ihan silmissä, tutkittiin ja nuuskittiin innolla uutta paikkaa ja käytiin sitten lepäilemään. Cindy oli varmasti iloinen, kun sai vähän omaa rauhaa, eikä kokoajan joku kissakaveri ole tökkimässä - hei miten sä voit, herää - mammaaa? Ruoka ei kuitenkaan edelleenkään maistunut, joten vitamiinitahnoilla jatkettiin. Katkarapuja sentään nassuteltiin pieni kourallinen.

Sunnuntaina Cindy ei enää maannut 24/7, vaan välillä jopa istui ja kävi parvekkeellakin. Masun turvotus ja punaisuus olivat hieman hälvenneet, antibiootti näytti tehoavan. Surkea katti siltikin oli.

Tuli maanantai-aamu, ja lääkärimme rimpautti nähtyään "kauniin" masukuvan sähköpostissaan. Saimme peruutusajan 12.30, tosin eri lääkärille. Masua tunnustellessa siellä tuntui kuulemma jotain kovaa, ja päätettiin ottaa röntgenkuva. Jee, pääsin itse ekaa kertaa mukaan moiseen. No, ei siinä kuvassa haavan lähettyvillä mitään näkynyt, suolessa vain vähän jotain ärtyneisyyttä. Koska Cindy ei ollut juurikaan syönyt 11 päivään, otettiin maksa- ja munuaisarvot. Ne olivat onneksi aivan kunnossa. Niinpä typy sai kipupiikin ja määräyksen jatkaa Metacamia vielä muutaman päivän. Itse ole yrittänyt sitä vältellä, kun olen Metacamista kaikenlaista pahaa kuullut. Ehkä nyt kuitenkin uskallan sitä antaa, kun munuaisarvot olivat aivan normaalit. Leikkauksen jälkeenhän annoin sitä kaksi päivää ja sitten perjantaina, kun masu oli hurjistunut. Mitään vaikutusta sillä ei kuitenkaan näyttänyt olevan kisun käytökseen, joten en perjantain jälkeen antanut enempää.
Cindy myös nesteytettiin klinikalla, ja se taisi olla erittäin piristävä juttu. Vettä Cindy on kyllä kokoajan juonut hyvin itse, mutta tämä piristi niin, että heti kotiintultua typy SÖI itse ihan hyvän määrän jauhettua possunsydäntä! Kylläpä olin iloinen moisesta näystä! Illalla sardiini ei maistunut, mutta raksuja käytiin muutamaan otteeseen napsimassa ja olemus oli selkeästi piristynyt. Neiti pomppi kaiuttimien päällä ja ulkona, eikä lainkaan makoillut paikallaan.

Tänä aamuna masun punotus näyttää häipyneen jo melkein kokonaan. Toivotaan, että nyt ollaan jo voiton puolella, eikä tulee enää takapakkia. Kunpa se ruokakin alkaisi nyt maittamaan kunnolla!

Mekin toivotaan, että mamma paranee pian!

7 kommenttia:

  1. Hui! Toipumista Cindylle ja paljon rapsutuksia! Luin juttua henkeä pidätellen, ihan kamala juttu... :/

    VastaaPoista
  2. Voi kauhistus, miten pelottava tilanne teillä on ollut :(. Onneksi mamma vaikuttaa nyt alkaneen toipua. Kurja juttu, että teillä on siellä päivystyskuviot noin heikoissa kantimissa. Täällä päin päivystys on onneksi järkätty kiertäväksi kolmelle pieneläinklinikalle, ainakin vielä toistaiseksi...

    Metacamista; päällimmäisenä on jäänyt mulle mieleen, että missään nimessä sitä ei saa antaa, jos kissa ei syö tai syö huonosti, koska silloin sisäelinvaurioiden riski on suurentunut. Eli kannattaa vielä harkita Metacamista luopumista jos Cindylle ei ala ruoka kunnolla maistua.

    Toivottavasti tyttö on pian entistä ehompi ja alkaa pulskistua entisiin mittoihinsa.

    Hippu-tytär lähettää mammalle hirmuisesti paranemispusuja ja -hyrinöitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meillä on mennyt synnytykset yms. aina niin hienosti, ettei ole tarvinnut ottaa yhteyttä päivystävään. Välimatkaa kun olisi parhaimmillaan voinut olla se 100km ja samanaikaisesti joku lehmä suossa.

      Cindylle oikein suositeltiin tuota Metacamia siihen, että ruokahalu parantuisi. Itse suhtaudun koko mömmöön epäilevästi, mutta annoin sitä nyt, kun kaikki arvot todettiin normaaleiksi. Muuten en olisi uskaltanut. Annan vielä tänään, jos purnukassa vielä jotain on.

      Parempaan päin on menty, ruokaa syödään ihan itse. Ei paljoa, mutta kuitenkin. Masu näyttää oikein hyvältä. Antibioottia on enää 3 annosta jäljellä, toivottavasti se ei lopu liian aikaisin (viikonloppua vasten!!)!

      Poista
  3. Metacam toisaalta itsessään voi huonontaa ruokahalua, mutta eiköhän sitä nyt tämän päivän vielä kestä antaa.

    Nyt vaan Cindylle nenän eteen kaikkia sen herkkuruokia, että saadaan mamma pian pulskistumaan.

    Olisiko mahdollista pyytää vakkariklinikalta vielä lisäsatsi tuota antibioottia, että ei tule ainakaan viikonloppuna taas paniikkitilanne jos tulehdus ärhäköityykin uudestaan.

    Niin harvoin näistä sterilaatioista mitään hankalampaa jälkiseuraamusta on, että on tosi kurjaa tuuria, että sattui nyt teidän kohdalle näin isot jälkiharmit :(.

    Mutta kohta on Cindy kunnossa ja siitä tulee ihana hellittelyjä kerjäävä sylilöllykkä-kastraatti ;)

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa lupaavalta että toipuisi <3 Ja mä kans suosittelisin kaikkia herkkuruokia, pieniä annoksia tuputtaa vähän väliä :) Meilläkään ei ole tullut kolmen kissan kanssa mitään ongelmia ton leikkauksen suhteen, mutta eihän näissä sitten ikinä tiedä mitä tapahtuu, kun kaikki on yksilötapauksia..

    VastaaPoista
  5. Voi hurja! Onneksi Cindy on jo paranemaan päin :) Rapsutuksia Cindylle <3

    VastaaPoista
  6. Meidänkään neiti ei ollut järin ihastunut Uuno Turhapuro-lookkiin ja lensi kyllä verkkopaita hyvin nopeasti nurkkaan heti kun kissu heräsi. ;) Aivan ihana tuo Cindy! Niin kaunis. :) <3

    VastaaPoista