maanantai 30. joulukuuta 2013

Lomaillaan!

Lomaillaan lomaillaan. Siivoillaan, herkutellaan, löhöillään. Ei muuta!

Mitäs pesuainetta sais olla?
Tämä hylly on selkeästi siivottu pentuhyllykseni!
Eikä oo, se on kätilön vahtihylly.

Kissut syövät minut vararikkoon, hain jälleen ison säkillisen lihaa Mustista & Mirristä ja lisäksi vähän raksuja tytöille, 15 kg Power of Naturen Active Cattia. Säilytykseen laittaessani hulautin aimo annoksen ohi suun, mutta onneksi pienet siivousapulaiseni auttoivat mielellään jälkien korjaamisessa.

Mums mums mums

Viljan kanssa siivosimme myös kissojen lääkelaatikon, ja heitimme pois joitakin vanhentuneita tuotteita. Ostoslistalle tuli silmähuuhde, sitä kuitenkin pentujen silmien avautuessa tarvitaan. Letkutusvälineet odottavat edelleen 4 vuotta sitten hankitussa pussissa, ja toivottavasti pakettia ei edelleenkään tarvitse avata. Löysimme lisäksi aimo kasan erilaisia herkkutahnoja, ja siitäkös herkkubileet syntyivät.

Ei ylety, voisitko siirtää vähän lähemmäs?

Viljan masu ei ole senteissä juurikaan kasvanut enää, mutta painoa kertyy yhä vaan enemmän. Mahtaako se kaksi kiloa mennä rikki? Masussa on ihan hirveä meno. Ihmettelen oikeasti, jos siellä on alle 4 piiperöä. Ruokahalu on nyt hieman laantunut.

Mahassani on bileet, älkää häiritkö.
MITÄ! Viikon päästäkö jo synnytys??
Kuulikko mamma, synnytän pian. Oletko valmiina?
*lyller lyller*

Uuttavuotta lähden vaihtamaan Nastolaan, kisut saavat hetken pärjätä keskenään. Muuten tilanne on tarkkailun kannalta erinomainen, kun saan Viljaa seurailla jatkuvasti. Saapa nähdä, vieläkö saadaan 9-viikon päivitys, vai joko on pentulaatikossa kuhinaa. Laatikko odottaa eteisessä kokoajaa. Ennen kokoamista täytyy vielä hiukan siivota, järjestellä ja desinfioida. Pesä- ja synnytystekstiilit ovat jo käyneet 95-asteen pesussa.

Aika on mennyt jotenkin niin hurjan nopeasti, etten edes osaa ajatella, että pennut voivat tulla maailmaan koska tahansa perjantain jälkeen!


1. viikko 4450g (masu 39cm)
2. viikko 4730g (viikkolisäys +280g, yhteensä +280g)
3. viikko 4885g (viikkolisäys +155g, yhteensä +435g)
4. viikko 5080g (viikkolisäys +195g, yhteensä +630g) (masu 44cm)
5. viikko 5440g (viikkolisäys +360g, yhteensä +990g) (masu 48cm)
6. viikko 5885g (viikkolisäys +445g, yhteensä +1435g) (masu 53cm)
7. viikko 6060g (viikkolisäys +175g, yhteensä +1610g)
8. viikko 6230g (viikkolisäys +170g, yhteensä +1780g) (masu 54cm)

1 kommentti:

  1. Ihan parhaita nää sun kuvatekstit x) Monesti naureskelen niille. Viljalle onnea tulevaan koitokseen! :)

    VastaaPoista