perjantai 11. huhtikuuta 2014

Viimeisiä hetkiä

Viimeisetkin viikot ovat sujuneet mukavasti. Kisut ovat osallistuneet kaikkiin touhuihin, mm. leiponeet pitsaa. Viime postauksessa esitelty kukkanenkin tuli alas ruukkuineen päivineen. Kukka on kyllä kiehtonut  varsinkin Nannaa ja Nipsua erityisen paljon, eipä tarvitse haaveilla uusista kasveista...


Kaikista mustikoista on kasvanut ihan hurjan jykeviä poikia. Myös Ninosta, joka aiemmin panosti lähinnä turkkiinsa. Myös Nappi tulee hienosti perässä ja Nanna niin hyvin kuin vain tyttönä voi. Pientä takapakkia tuli, kun masut menivät hieman sekaisin. Muutaman kerran yrjöiltiin ja löysäiltin, mutta onneksi meni ohi ennen toisia rokotuksia.

Pentujen täytettyä 12 viikkoa, Vilja päätti aloittaa imettämisen uudelleen... Taloa tärisyttävää tyytyväistä kehräystä kuuluu, kun pentuset leipovat massua. Maitoakin vielä tulee, eikä se siis ole vain päälle jäänyt tapa.



Toisellakin lääkärikäynnillä kaikki meni hyvin. Tällä kertaa kaikki huomasivat rokotuspiikit, mutta stetoskooppihommista ei meinannut tulla mitään, kun kävi niin kova kehräys, varsinkin Nannalla ja Ninolla. Kaikki pennut todettiin superreippaiksi ja virheettömiksi, mitä nyt Nannan kohdalla paljastui pieni yllätys!


Ja koska kuvat kertovat enemmän kuin satatoista sanaa...

Nanna hoivaa, kun Napilla on masu pipi
Nanna pyydysti ketun!
Mummo hoitaa!
Leikitään...
Möllöttelyä...
Lekottelua...
Mammimista...
Ollaan melkein Mistyn kokoisia!





Ruohoa ja kissanminttua täysi-ikäisyysbileissä!
Seikkailua...
Välillä nukutaan
Isot kisut saunomassa
Mustikat 10 viikkoa :)
Mamman kanssa levolla
Kaksi marjaa
Mumma on tainnu syödä penturuokaa...
Nappi ja Nanna, erottamattomat ♥
Seuraa riittää
Nipsukka
Napin oma kori
...jonne Nannalla ei oo asiaa!
Kroooh...
...pyyyyh
Autan kokeisiinluvussa!
Nipsun lempipesä
Hiekkanenä Nipsu
Ensi numerossa kerromme muutostamme!

2 kommenttia:

  1. Isoja pentuja jo! Paljon on nukkumapaikkoja siellä. Aina ne kissat ovat tietokoneneroina :D

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia <3 Kyl tuommonen mustikka vaan olis aika ihana :)
    Onnea kakaroille uusiin koteihin!

    VastaaPoista