Pohkis näyttelyviikonloppu

Edellisestä näyttelystä ehtikin vierähtää jo lähes 2 kuukautta. Siinä ajassa Tristan ehti hävittää koko turkkinsa jonnekin. Tai ei se "jonnekin" mennyt, vaan se on kyllä ollut erittäin näyttävästi esillä mm. sängyllä, matoissa ja muuten vaan lattialla. Loput karvat sujahtivat sujuvasti viemäriin. No, eipä ainakaan ollut kuivauksessa kovin kova homma. Viljakin pääsi pesulle, eikä ollut kyllä tippaakaan mukava toimenpide neidin mielestä. Melkoisia loikkayrityksiä ja niin surkeaa itkua, että Cindy tuli oven taakse huutelemaan lohdutushuutoja. Ei kuitenkaan suostunut tulemaan avuksi, kun avasin oven jotta näkee mitä tapahtuu ;)
Kuivaus sujui jo paremmin kuin ensimmäisellä kerralla, fööni ei enää ollut niin pelottava.

Kaksi marjaa valmiina matkaan

Aamulla puoli yhdeksän aikaan pakkasin nöpönassut bokseihin. Cindy meni varmuuden vuoksi piiloon raapimapönttöön :) Hän sai kuitenkin jäädä Mistyn kanssa pitämään taloa pystyssä. Pitkästä aikaa "kotinäyttely", matkaa vain alle sata kilometriä! Matka sujui nätisti, ilman pienintäkään äännähdystä. Vilja on kyllä alusta saakka ollut kaikkien aikojen rennoin matkustaja! Seinäjoen raviradalle saavuimme sopivasti 10 minuuttia ennen eläinlääkärintarkastuksen päättymistä. Emmekä olleet ainoita, jonot olivat aika massiiviset.

Ensimmäistä kertaa Pohkississa meille oli häkkipaikka aivan niinkuin pitikin. Tähän asti kahden kissan häkit ovat olleet milloin missäkin erikseen. Tällä kertaa ei tarvinnut harkita tuplasturdin sahaamista kahtia, vaan sopiva paikka ammotti nätisti tyhjänä meitä odotellen. Kuulemma jo yli 50% näytteilleasettajista on oma sturdi! Näyttelypaikkana Seinäjoen ravirata on kyllä melkoinen sumppu eikä todellakaan miellyttävimmästä päästä, mutta tällä kertaa porukkaa tuntui olevan vähemmän kuin aiemmin, eikä mitään hurjan pahoja tukoksia syntynyt käytäville. Myös tuomarinpöytien edustalla mahtui liikkumaan.

Lauantain tuomarina meillä oli Satu Hämäläinen. Hän oli hyvällä tuulella ja ihan hirveän mukava tuomari :) Ensimmäisenä arvosteluun pääsi Vilja. Tytteli käyttäytyi hienosti, ja sai huippuhyvät arvostelut. Yleisvaikutelmana "lupaava pentu, reipas"!

Moikka, mä olen Vilja.

Heti Viljan perään oli Tristanin vuoro. Tristanin mielestä pihalla laukkaavat paistit olivat niin mielenkiintoisia, että tuomari kaappasi Tristanin syliin, ja he menivät ikkunalle ihastelemaan hirnuheppoja :) ♥ Kyllä sitten lopulta päästiin myös asiaan, ja myös Tristan sai oikein hienot arvostelut. Yleisvaikutelmana "todella reipas ja ystävällinen". Omistajan mieltä lämmitti erityisesti se, että molempien turkkeja kehuttiin jotakuinkin täydellisiksi, ja ne oli laitettu tiptop joka karva ojennukseen. Taas voi kiittää vain hienoa turkin laatua ja ehkä myös vähän uutta shampoota. Pikkuisen kyllä hauskuutti se, että Tristanin kauluria ja turkkia kehuttiin niin paljon, vaikka turkkia on 50% vähemmän kuin vielä kuukausi sitten ja kauluria jäljellä varmaan 20%.

Katso nyt muakin vähän?

Ai, siellähän näkyykin olevan jotain mielenkiintoisempaa!

Koppoti, koppoti...

Kakkosväriryhmän norskeja ei valitettavasti ollut tarpeeksi, että olisi saatu kokoon värin paras-valintaa. Molemmat kuitenkin saivat kutsun TP-valintoihin. Pentuja valintaan pääsi neljä kappaletta, oikein hienoja ja hurmaavia kaikki. Jokainen sai paljon kehuja. Vaikka Vilja muuten nätisti käyttäytyykin näyttelyissä, näyttelyasennossa ei meinata oikein jaksaa pysyä. Valinta oli aika pitkä, joten välillä neiti saikin esiintyä vauva-asennossa... Yllätys oli kyllä melkoinen, kun loppujenlopuksi voiton vei Vilja! Perusteluista en paljoakaan muista, yleensä siinä jänskättäessä ei muistiin tartu juuri mitään ;) Palkinnoksi Vilja sai aivan übersöpön pikkupokaalin!
Kastraattiurosten TP:n vei sitten toinen norski, ja Tristan sai keskittyä kannustamaan pikkusiskoaan.

Paneelissa ei ääniä herunut, mutta tytteli sai mukavasti lisää kokemusta. Näyttelyasentoa täytyy vielä harjoitella, koska assarikin näytti saavan ihan kiitettävästi takajalkapotkuja osakseen ;)

JättiVilja näyttää pikkuiselta!

Heippa, Kristiina.

Mammaaaa, mitä täällä tapahtuuuuu...

Näyttely oli ilmoitettu päättyväksi 17.30. Tuohon aikaan oli vielä paneeli hieman kesken, mutta lähtölupa saatiin. Yöksi huristelimme kotosalle.
Sunnuntaina varmaan ekaa kertaa tänä vuonna nousin sängystä ennen kellon soittoa. Kisut alkoivat aamusta kysellä, joko taas mennään näytökseen? Cindy tosin ei ollut kiinnostunut moisesta, vaan siirtyi jälleen raapimapöntön koloon piiloon. Tuo on niin hauska juttu, kun neiti ei siellä koskaan muulloin ole, kuin silloin kun ollaan lähdössä kissojen kanssa jonnekin. Jostain se aina aavistaa oikein, vaikkei mitään näkyviä merkkejä lähdöstä vielä olisikaan.

Sunnuntaina matkasimme Seinäjoelle 2-pentueen Frodon ja hänen omistajansa kanssa. Frodo kertoi meille kuulumisia koko matkan, Tristan ja Vilja kuultelivat hiljaa kiinnostuneina ;)

Toisen päivän tuomarina meillä oli jälleen uusi tuttavuus, Marta Ziemianska Norjasta. Tosin lieniköhän ihan alkuperäinen norjalainen, kun höpötteli kisuille välillä semmostakin zimbulazambula-kieltä, että mahtoivatkohan kisutkaan ymmärtää tätösen lepertelyä? Kumpaisestakin tykättiin jälleen kovasti, ja turkit saivat taas extrakehut. Yleisvaikutelmana lovely young lady ja lovely male. Tänään sisarukset olivat ainoat II-väriryhmän kissat, joten ei taaskaan VP-valintoja.

Vilja ei sturdissa turhia stressaile :)

Molemmat saivat kutsut TP-valintoihin. Tristania vastassa oli sopevasti kaksi edellisenä päivänä paneelissa ollutta kissaa, ja sama BIS-kissa meni jälleen paneeliin. Pentuja oli kuusi kappaletta, joista Vilja sijoittui hienosti kolmanneksi, ja tästä joukosta samoin eilisen BIS-kissa meni paneeliin.

Tää on mun!

Päivän mukavin juttu oli kuitenkin Frodon (Draconian Full Moon Madness) näyttelykäytös ♥ Poika leikkii, hassuilee, puskee ja jopa venyttelee tuomarin pöydällä. Veikko Saarela sanoikin, että Frodo oli ehdottomasti päivän hauskin ja mukavaluonteisin kissa! Mukava nähdä kissoja, jotka todella viihtyvät näyttelyissä.

Näyttely päättyi hienosti jo ennen neljää, ja kotimatkalle päästiin jopa suht valoisan aikaan. Seuraava esiintyminen onkin jo ihan nurkan takana, kun Turussa lauantaina esiintyy koko 1-pentue ja 3-pentue Veikkoa lukuunottamatta! Siitä tulee jänskää!

Pokaalipötkötys

Hei, hei Veikko!

Perjantaina viimein koitti se päivä, kun viimeinenkin pentunen lähti kotipesästä. Viljan kanssa ollaan kovasti Veikkoa kaipailtu. Luulin, että Veikon lähdön jälkeen meno rauhoittuisi, mutta illalla Vilja villitsi myös koko vanhusjoukon juoksemaan kanssaan kilpaa talon päästä päähän! Sittemmin tähän asti niin hiljainen Vilja on vähän piipittänyt tylsyyttään, ja alkanut jutella minulle melko paljon. Vilja ihan selkeästi kaipaa tasoistaan leikkikaveria, vaikka Misty ja Tristan välillä hänen kanssaan suostuvatkin painimaan. Vilja on kova tyttö puskemaan kissakavereitaan ja kellahtamaan kaikkien viereen hoivattavaksi.

Veikko muutti vain ihan muutaman kilometrin päähän Vaasaan, joten toivotaan, että häntä nähdään jatkossakin, ja kuulemme paljon kuulumisia! Veikolla on uusina eläinkavereinaan vanhempi norskineiti, pupuja ja rottia. Toivotetaan ihanaa elämää ihanalle Veikolle!

Veikko ja Vilja 5kk

Talvi tuli - ja kummallinen linnunpönttö!

Lumi ja pakkaskelit ovat valloittaneet Vaasankin. Vielä viikko sitten parvekkeen ovi oli työpäivien ajan auki, ja kisut pääsivät vapaasti ulkoilemaan päivisin. Taloyhtiö oli luvannut asentaa minulle eräänlaisen aparaatin, ja sitä odotellessa päätin, etten edes aio käynnistää sähkölämmitystä. Kerrospukeutuminen kävi tutuksi, pääasia että kissoilla oli hauskaa ;) Tiistaina 24.10 asennussedät sitten vihdoin kolkuttelivat ovelle (asennusajaksi oli luvattu 9-19.10...) juuri kun olin lähdössä töihin. Heillä oli vain pieni pyyntö - voisitko heivata kissat jonnekin siksi aikaa kun tullaan hääräämään? Joo, no hetki vaan, laitan ne kaikki 5 taskuuni ja lähdemme pois jaloista... Hohhoijaa. Ehdottivat että vessaan ne tunkisin. Kuinka kauan asennuksessa menee? Neljä tuntia... No, lopulta suostuin, että laitan kissit makkariin, ja päästävät ne ulos sitten kun lähtevät. En tiedä kuinka paljon itkua ja ovenkahvan paukutusta olivat miehet saaneet taustamusiikiksi työskennellessään. Kotiin tullessani kisut oli päästetty vapaaksi ja ihan tyytyväisiltä näyttivät kaikesta huolimatta ;)

Totinen tähystäjä Cindy

Hyh, kylmää

Menin parvekkeelle tarkastelemaan työn tuloksia, ja voi herra ie kun meinasi tippua silmät tai oikeestaan koko pää. Parvekkeelle oli ilmestynyt joku hevosen kokoinen pömpeli parhaalle paikalle. Kisujen kiipeilypuu oli heivattu sateen armoille sen tieltä. Pömpelin katto olisi voinut olla edes tasakatto, jolloin kisut olisivat saaneet siitä mukavan tähystys- ja tiirailupaikan. Mutta ei. Eihän siinä tassut pidä, mokoma liukumäki. Pömpeli ei voinut tieteskään olla edes lattiassa kiinni, vaan alle jää metrin verran hukkatilaa, ja pömpelin pohjassa on kaikkia äärimmäisen jännittäviä vipuleita ja johtoleita ja tippuvaa nestettä, hirveän kissaturvallista. Tää on varmaan joku halvalla saatu kivikausimalli, aiemmin näkemäni ulkoyksiköt ovat olleet kooltaan murto-osan tuosta, eikä ainakaan noin rumia. Kiittämättömyys on maailman palkka, toivotaan että tämä todellakin näkyy sähkölaskussa, niin voin vähän sitten ehkä positiivisiakin puolia löytää asiasta ;)

Aparaatin katolla

Tähystelijöitä

Kyseessä on siis ilmalämpöpumppu. Välillä se pitää niin hassua mölyä, että kaikki kisut ryntäävät vauhdilla paikalle, pyörittelevät korviaan ja ihmettelevät silmät ymmyrkäisinä. Peti puhaltimen alla on suosittu paikka, kun vempele puhkii lämmintä ilmaa.

Talvipakkasten tultua parvekeulkoilemassa ollaan käyty pari kertaa päivässä lyhyitä aikoja. Aina mennessäni oven luo, sinne singahtaa neljä karvaturkkia miukumaan kärsimättömästi - päästä jo ulos! Ovien kiinni laittaminen perässä ei kuitenkaan tunnu hirveästi miellyttävän, ja jo parin minuutin päästä ainakin Cindy ja Vilja tapittavat ovella surkeasti - päästä jo sisään! Tristan ja Veikko puolestaan viihtyvät kylmässäkin hyvin. Misty osallistui talviulkoiluihin aluksi, mutta nyttemmin viipottaa mieluummin johonkin lämpöiseen nurkkaan pitkäturkkien ulkoillessa. Kovin pitkiä ulkoilut eivät siis ole, kun ikkunasta kurkistaessani saan vastaani surkeitä "mä jäädyn just nyt"-katseita ja huutoja. Kumma juttu silti, että ulos hingutaan joka kerta yhtä kovasti, vaikka siellä niin jäätävää onkin!

Ulos, ulos, heti, heti!

Päästä sisään, me jäädytään!

Onko porukassa samaa näköä?

Mangusti-Vilja :)

Vaasalaiset hurmattu ;)

Vaasan eläinsuojeluyhdistys järjesti sunnuntaina Vaasassa Kasarmintorilla eläinten tapahtuman. Mukana oli kissaa, koiraa, vuohi, kanoja, poni ym. nähtävää. Itse pakkasin mukaan sturdin ja kolme kattia. Vilja ja Veikko lähtivät kerryttämään kokemuksia, Tristan tuli mukaan tueksi ja turvaksi, ja tietenkin esiintymään, show-mies kun on ;)

Sää oli onneksi aurinkoinen, vaikkakin hyvin jäätävä. Tapahtuman huonosta mainostuksesta (vink, vink) huolimatta ihmisiä löysi paikalle ihan mukavasti, ja kisuilla riitti ihastelijoita ja silittelijöitä. Otin kunkin kissan vuorollaan häkistä ulos ihmeteltäväksi. Valjaat oli päällä turvallisuuden vuoksi, eivätkä ne näyttäneet pikkukisujakaan haittaavan ollenkaan. Pennut olivat varsin rohkeita, vaikka välillä päät kaivettiinkin kainaloon piiloon. Veikko tapansa mukaan kehräsi jatkuvasti. Ympärillä hyöri kuitenkin kokoajan paljon ihmisiä ja koiria ja kaikenlaista hälinää kuului joka puolelta. Koko jengi tuntui kuitenkin viihtyvän uudessa jännässä tilanteessa, ja kyllä uni maittoikin illalla!

Joku järjen riemuvoitto tosin nosti koiransa häkille naama kissaan kiinni, kun olin vähän kauempana, mutta muuten olin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka nätisti kaikki pienimmätkin lapset käsittelivät kisuja!
Harmi että itsellä oli mukana vain kännykkäkamera - jos joku sattui ottamaan meistä kuvia tuolla, otan mielelläni vastaan :)

Cindy on kunnossa!

Maanantaisen eläinlääkärivisiitin jälkeen Cindy on ollut ihan kunnossa. Nesteytys oli kai se tarvittu piristysruiske, vaikkei neiti nyt mitenkään kuivunut ollutkaan. Ruoka on maistunut sen jälkeen ihan hyvin. Ei ole enää maattu apaattisena, vaan höpöillään ihan entiseen malliin. Synulox tehosi hyvin tehokkaasti, turvotus laski nopeasti ja punaisuus hävisi. Haava on parantunut hyvin, sitä ei kovin selkeästi enää edes erota. Täällä siis kaikki taas mukavasti :)

Terkkuja tytöiltä!

Väinöllä on jo tyttöystävä!

Väinö on aivan rakastunut. Tunne on molemminpuolinen.
Kuva: E. Kaukiainen

Kun kaikki ei mennytkään niinkuin piti

Viime maanantaina kotiintullessani Cindyn verkkomekosta ei ollut enää paljon jäljellä. Jalanreijät olivat venyneet niin suuriksi, ettei haavan päällä ollut enää mitään suojaa. Sitten koin ahaa-elämyksen - miksen aiemmin jo tajunnut ommella tyttelille vähän hienompaa mekkoa! Kangasvaraston pengastuksessa löytyy juuri sopivan näköinen pukuvärkki; pala joustavaa pinkkiä fleeceä! Ompelukone esille ja hetken hurruuttelua, ja johan syntyi hieno mekko! Cindykin näytti tyytäväiseltä, eihän nyt mikään verkkomekko hienolle leidille sopinut!

Pinkki pötkö

Veikonkin mielestä puku oli hieno.

Pinkki puku päällä kelpaa poseerata.

Mekonvaihdosta huolimatta toipilaan olemus oli kuitenkin vielä aika nuutunut. Alkuviikosta käytiin jopa pari kertaa itse närppimässä vähän ruokaa, mutta loppuviikkoa kohden Cindy ei tehnytkään enää mitään muuta kuin makasi paikoillaan. Torstaina aamulla Cindy jäi raapimapöntön katolle nukkumaan, ja oli siellä kun tulin töistä ja kun menin nukkumaan ja kun aamulla heräsin. Illalla olin kantanut sen vessaan, ja kävikin asioillaan. Sen jälkeen palasi kuitenkin välittömästi samaan paikkaan makaamaan. Ruokaa ei huolinut pieniä maistiaisia enempää, ja jouduin pruuttailemaan suuhun väkisin vitamiinitahnoja, jotta saisi edes jostain energiaa. Masu ja haava näyttivät kuitenkin ihan siistiltä, joten en hirveästi vielä huolestunut. Ajattelin, että varmaankin tarvitsee vain paljon unta, jotta paranee.

Uni maittoi, vaikka Veikko makasi mamman päällä pitkin pituuttaan...

Perjantaina töistä kotiin tullessani 16:05 tuttuun tapaan tarkastin ensin masun. Ja voi kauhistus, mikä siellä odotti! Masu oli aivan järkyttävän turvonnut kaikkien haavan ympärillä olevan neljän nisän ympäristöstä! Sen lisäksi koko masu oli pahasti punainen ihon alta! Meinasin heti soittaa klinikalle, kunnes tajusin että nythän on perjantai. Muina päivinä palvelua on kuuteen, mutta perjantaisin neljään - voi itku mikä tuuri! Jouduin sitten ensimmäistä kertaa soittamaan päivystykseen, mielessä kaikki Vaasan eläinlääkäripäivystyksestä kuullut kauhujutut, kuinka pieneläimet ovat joutuneet manan maille, kun päivystys ei toimi tai jonkun lehmän synnytys on tärkeämpi. Vuorossa on siis tasan yksi henkilö, joka voi olla ties missä hevonhiidessä.
Onneksi sain kuitenkin heti päivystäjän langanpäähän. En kyllä meinannut saada edes selitettyä ongelmaa kun olin niin kauhuissani ja itkuissani, mutta lääkäri vaikutti siltä kuin tilanne olisi ihan normaali, sterilaation jälkeen ilmaantuva haavatulehdus. Puhelinreseptinä saimmekin sitten antibioottikuurin, ja lähdin kiitämään apteekkiin. 1½ tablettia Synuloxia aamuin illoin. Tabletti oli onneksi maistuva, joten sen kanssa ei tarvinnut tapella. Cindy tosin tuskin jaksaisikaan enää alkaa antibiootteja vastaan tapella, tuntuu että ne ovat nykyään melkein arkipäiväinen asia :< Ensin oli kuuri oksuripulitautiin, sitten ientulehdukseen ja nyt tämä.

Hurja masu!

Koko perjantain ja lauantain Cindy vain makasi liikkumatta paikallaan tyhjyyteen tuijottaen. Todella lyhyessä ajassa paino putosi melkein 700g ja olemus alkoi olla aika luurankomainen :( Lauantaina ajattelin jo, ettei se tätä menoa jaksa maanantai-aamuun, jolloin eläinlääkäripalvelut alkaisivat taas pyöriä. Onneksi tunnen kissani niin hyvin, että osasin ajatella mikä neitiä piristäisi. Niinpä lähdinkin tyttelin kanssa lauantai-iltana kyläilemään. Heti piristyttiin ihan silmissä, tutkittiin ja nuuskittiin innolla uutta paikkaa ja käytiin sitten lepäilemään. Cindy oli varmasti iloinen, kun sai vähän omaa rauhaa, eikä kokoajan joku kissakaveri ole tökkimässä - hei miten sä voit, herää - mammaaa? Ruoka ei kuitenkaan edelleenkään maistunut, joten vitamiinitahnoilla jatkettiin. Katkarapuja sentään nassuteltiin pieni kourallinen.

Sunnuntaina Cindy ei enää maannut 24/7, vaan välillä jopa istui ja kävi parvekkeellakin. Masun turvotus ja punaisuus olivat hieman hälvenneet, antibiootti näytti tehoavan. Surkea katti siltikin oli.

Tuli maanantai-aamu, ja lääkärimme rimpautti nähtyään "kauniin" masukuvan sähköpostissaan. Saimme peruutusajan 12.30, tosin eri lääkärille. Masua tunnustellessa siellä tuntui kuulemma jotain kovaa, ja päätettiin ottaa röntgenkuva. Jee, pääsin itse ekaa kertaa mukaan moiseen. No, ei siinä kuvassa haavan lähettyvillä mitään näkynyt, suolessa vain vähän jotain ärtyneisyyttä. Koska Cindy ei ollut juurikaan syönyt 11 päivään, otettiin maksa- ja munuaisarvot. Ne olivat onneksi aivan kunnossa. Niinpä typy sai kipupiikin ja määräyksen jatkaa Metacamia vielä muutaman päivän. Itse ole yrittänyt sitä vältellä, kun olen Metacamista kaikenlaista pahaa kuullut. Ehkä nyt kuitenkin uskallan sitä antaa, kun munuaisarvot olivat aivan normaalit. Leikkauksen jälkeenhän annoin sitä kaksi päivää ja sitten perjantaina, kun masu oli hurjistunut. Mitään vaikutusta sillä ei kuitenkaan näyttänyt olevan kisun käytökseen, joten en perjantain jälkeen antanut enempää.
Cindy myös nesteytettiin klinikalla, ja se taisi olla erittäin piristävä juttu. Vettä Cindy on kyllä kokoajan juonut hyvin itse, mutta tämä piristi niin, että heti kotiintultua typy SÖI itse ihan hyvän määrän jauhettua possunsydäntä! Kylläpä olin iloinen moisesta näystä! Illalla sardiini ei maistunut, mutta raksuja käytiin muutamaan otteeseen napsimassa ja olemus oli selkeästi piristynyt. Neiti pomppi kaiuttimien päällä ja ulkona, eikä lainkaan makoillut paikallaan.

Tänä aamuna masun punotus näyttää häipyneen jo melkein kokonaan. Toivotaan, että nyt ollaan jo voiton puolella, eikä tulee enää takapakkia. Kunpa se ruokakin alkaisi nyt maittamaan kunnolla!

Mekin toivotaan, että mamma paranee pian!