maanantai 13. tammikuuta 2014

Muuttolinnut

Sunnuntaina vaihdoin kissujen pesän alimpiakin pehmustekerroksia, jotta kaikki "petoja houkuttelevat" hajut saadaan pois, eikä Vilja kokisi tarpeelliseksi siirtää pentuja. Pentuset pääsivät sängynpäälle pesään siksi aikaa. Viljan mielestä se ei ollut kovin kivaa, ja neitonen alkoi etsiskellä uutta pesää mm. peiton alta niin että pentuset vaan lentelivät.

Olisiko täällä alla sopiva pesäkolo?

Alustat saatiin vaihdettua ja perhe pääsi muuttamaan takaisin. Tovin päästä lähdin hetkeksi kaupungille. Kotimatkalla bussissa vilkaisin pentukameraa, ja huomasin pesän tyhjäksi. Niinpä kotiintullessani arvasin, että piiloleikkiä on leikittävä. Vilja tuli makuuhuoneen ovella vastaan, pentuja ei näkynyt missään, eikä kuulunut piipitystä. Ensimmäisenä kurkkasin wc-laatikkoon, olisi ollut ihan pöhkö-Viljalle sopiva piilopaikka :D Vessa oli onneksi tyhjä. Käärin varovasti päiväpeiton pois, ja sitten täkin. No sielläpä pesue nukkui tyytyväisenä keskellä sänkyä kaikkien vällyjen alla :D Voin vain kuvitella sitä näkyä, kun Vilja on yksitellen raahannut kaikki sinne peiton alla kömpien :)

Löytö sängystä
Ollaan muutettu tänne

Tovin aikaa hengasimme sitten kaikki sängyllä. Myös Tristan tuli katsomaan, ja tarjosin sille pennun peppua. Tristan tiesi heti mistä on kyse, ja pissatti pentusen. Ja pissatti sitten jokaisen vuorollaan :)

Hei, mitä te täällä teette?
Onpas näillä kova pissahätä!

Kun ajattelin siirtää pennut takaisin pentulaatikkoon, oli Vilja eri mieltä ja lähti samantien kuljettamaan niitä takaisin sänkyyn. Yritin taistella vastaan, mutta Vilja otti pennuista niin napakan otteen, että hävisin totaalisesti ekan erän, ja pennut olivat jälleen sängyssä.

Lähdetään pois täältä, pienokaiseni!

Myöhemmin siirsin uudestaan, ja menin itsekin laatikkoon istumaan ja otimme Viljan kanssa toisen erän, jonka sitten voitinkin. Niin Vilja jäi laatikkoon pentusten kanssa. Olen kyllä aika satavarma, että huomisen kolmetuntisen koulupäiväni aikana pennut taas jotenkin mystisesti katoavat...

Me asutaan just siellä missä MINÄ haluan. T:Vilja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti