sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Ensimmäinen eläinlääkärireissu

Torstaina oli vuorossa ensimmäinen autoretki, pentuset pääsivät tapaamaan lääkäritätiä. Sää oli paahtava, ja jäätävästä ilmastoinnista huolimatta suora auringonpaiste kuumensi matkalaiset melko tehokkaasti. Matka sujui kuitenkin hyvin rauhallisesti, vain pari piippausta kuului bokseista. Noin monen kissan kuljettaminen onkin jo luku sinänsä, mutta vielä nuo hyvin mahtuivat kahteen boksiin mamin kanssa.

Eläinlääkärin odotushuoneessa olikin sitten jotain hyvin jännää. Hauvoja! Isoja ja äänekkäitä hauvoja! Cindyn kanssa boksissa olijat pysyivät rauhallisena, mutta toisessa boksissa kävi melkoinen sihinä! Cindy piti matalaa murinaa niille uteliaille vuffeille, jotka kehtasivat erehtyä liian lähelle hänen vauvojaan.

Pennut saivat ensimmäiset rokotteet ja mikrosirut. Kaikki käyttäytyivät oikein hienosti ja rohkeasti! Ketään ei pelottanut yhtään, ja tuttuun tapaan ainoastaan Frodo kertoi mielipiteensä äänekkäästi ;) Sirutusneulan koko jaksaa itseä aina hirvittää, mutta näppärästi ne sirutkin nahan alle sujahtivat. Tarkastuksessa ei kestään löytynyt mitään vikaa. Täydellinen sakki ♥

Cindyn antibioottikuuri alkaa olla lopuillaan, tuotokset ovat olleet nyt suht kiinteitä. Lääkäri oli sitä mieltä, että kun syödyn ruuan määrä on nyt niin älyttömän suuri, sitä ei vaan yksinkertaisesti ehdi käsitellä kunnolla ja sen vuoksi tuotosten koostumus voi olla vähän löysä. Sinänsä ihan järkeenkäypää - aattelepa omalle kohdalle jos yhtäkkiä söisikin jatkuvasti 10x enemmän kuin normaalisti! Ei varmaan masu hurraisi. Maitohappobakteeria nappasimme vielä purkillisen mukaan.

Isoveljen halaus ♥

Isoveli hoitaa Frodoa ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti