Hirviä ja kissoja Jyväskylässä

Perjantai-iltana kissoilla oli tietenkin kaikkea hauskaa puuhasteltavaa sen jälkeen, kun olin säätänyt herätyskellon osoittamaan 3.00. Kaikki kisut ovat aina hurjan iloisia ja eläväisiä, kun Kiara on kylässä. Sängyn vieressä oli oikea leikkikenttä. Uuden maton alle on kiva sujahtaa tekemään tunneleita ja sen päällä oli Mistyn ja Kiaran painiareena. Vielä yhden jälkeen havahduin vähän väliä kun nassukat eivät millään malttaneet mennä nukkumaan. Kolmelta sängystä sitten löytyi uppounisia karvakeriä, kun oli aika vääntäytyä pystyyn.

Kakara nukkuu MUN pesässä :E

Mulla on onneksi siitä helppoja kissoja, että useimmiten pissaavat heti, kun ne vaan nostaa hiekkalaatikkoon. Niinpä matkaan päästiin tyytyväisinä masut täynnä ja rakot tyhjinä. Tyttöjen kaivaminen sohvan sisästä kuuluu tietenkin jo vakiotoimenpiteisiin... Matkalla oli odotetusti säkkipimeää. Jo ensimmäisen 50 kilometrin jälkeen pimeällä suoralla tapasin ensimmäisen metsäneläimen. Ehdin tosin nähdä vain takasorkat, kun tuo nopea otus vilahti metsään auton editse. Ei aikaakaan, kun edestä vilahti kettu, ja seuraavaksi pieni valkoinen hiiri. Ajattelin, että tämähän menee sentään ihan hyvin, kun eläimet vain pienenevät. Paras oli kuitenkin säästetty viimeiseksi. Matkaa oli jäljellä enää nelisenkymmentä kilometriä ja aamukin alkoi sarastaa, kun äkkiä tielle ilmestyi se mitä vähän pelkäsinkin - hirvi. Mistä se tuli? Tien vieressä oli peltoaukeaa, mutta ei mokomaa näkynyt ennenkuin tielle astahti. Satasen vauhdista jarrut pohjaan, ja mokoma hirvivanhus jolkotteli rauhassa noin kahden metrin päästä autosta. Pienen sydänpysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa. Kissoja ei kiinnostanut. Ne nukkuivat koko matkan.

Saavuimme Jyväskylän Paviljongille jo ennen kahdeksaa. Ensimmäinen ei-kiva-juttu oli 10 euron parkkimaksu. Toinen oli häkkijärjestys. Eipä tullut mieleen, että olisi pitänyt erikseen pyytää, että saisi omat kissat vierekkäin. Kaikissa tähänastisissa näyttelyissä näin on ollut automaattisesti. Niinpä sitten juoksin kolmen häkin väliä putsaamassa ja siivoamassa. Cindy ei kiimansa jälkeen ole oikein innostunut vieraista kissoista, joten olisin tietysti mieluiten sen halunnut tuttujen kissojen, enkä vieraan kollin viereen. Häkkien pohjat kun olivat niin vääntyneitä ja välipahveista paloja irti, jotta helposti pääsee naapuria nuuskimaan.

Onneksi sentään näytti siltä, että arvostelut saan tällä kertaa itsekin hoidettua kunnialla, kun Kiaraa edellä oli sen verran enemmän kissoja kuin mustavalkoisilla. Ensimmäisenä Tellervo Kassin arvosteluun pääsi Cindy ja serti tuli! Myös Tristanille serti. Molemmille kehuja erityisesti turkinlaadusta, ja Tristan hurmasi jälleen hassulla leikkisällä luonteellaan. Hirveän harmi, että kastraatteja oli jälleen vain 2, eikä värin paras-valintaa saatu kokoon. 

Kiaralla oli tuomarina Elena Zagorskaya, joka piti tyttösestä kovasti, mutta kilpailu on kovaa ja Kiara sijoittui kolmanneksi. Näyttelyasentokoulutukseen neidin saisi nyt kyllä laittaa, kun ei meinaa siinä pysyä. Tristan kävi vielä TP-valinnassa, mutta kovan pähkäilyn päätteeksi jäi kakkoseksi. Sitten olikin aikaa shoppailla. Kaikkea hirveän tarpeellista tarttui jälleen mukaan.

Kiara ottaa näyttelyt levon kannalta

Paneelipaikka oli hieno. Katsomossa oli tilaa ja kissat näki korokkeelta hyvin. 2-kategorian paneeli tulikin seurattua. Näyttely päättyi kuuden maissa, ja päästiin lähtemään kohti kivenheiton päässä sijaitsevaa hotelli Albaa. Kyytiin ahtautuivat myös Henna, Darwin ja Dawkins. Huone oli aikalailla pieni, karu ja tupakantuoksuinen. Se niistä nettisivujen mainoksista kauniista merinäköalasta, meidän ikkunasta näkyi lähinnä romanttinen parkkipaikka. Vessassa oli myös melkoisen järkyttävä juttu lemmikkihuoneeksi - altaan alla oli "kaappi" johon pääsi sisälle raosta sen takaa, mutta edestä sitä ei saanut auki. Jos Cindy olisi sinne mennyt, olisi pitänyt hakea vastaanotosta saha. Onneksi sinne teki majan vain Darwin, joka saatiin houkuteltua ulos herkkutikulla. Huhhuh. Kollit siis majoituivat vessaan.

Iltapala hotellilla

Iltapihvien jälkeen menimme nukkumaan, tai ainakin yritimme. Dawkins-somali nääs ei ollut ihan samaa mieltä siitä, että hänen pitäisi nukkua vessassa ilman ihmistä. Muutaman kerran ehdin vaipua horrokseen, kunnes hetkeksi tauonnut mouku taas alkoi. Kaiken kruunasi, että oven toisella puolella Cindy vastasi itkuun murinalla. Miooo - Murrr - Mioooo - Murrrr. Eipä siinä sitten muu auttanut, kuin mennä kissojen kanssa suihkuun nukkumaan. En tosin onneksi minä ;) Cindy ja Tristan olivat tyytyväisiä kun toinen sänky vapautui heidän käyttöönsä, ja panivat vihdoin maate. Kiaraa ei moinen möykkä tietenkään ollut edes haitannut, vaan kuorsasi koko yön tyytyväisenä vieressäni.

Aamu valkeni kylmänä, ekaa kertaa tälle syksyä sai auton ikkunat krapata auki. Aamupalalla selvisi mikä se paljon kehuttu järvimaisema oli, kun aamupalahuone tuntui kelluvan vedessä. Olis semmoset näkymät varmaan kissojenkin tähystettäväksi kelvanneet huoneesta... Lohdutukseksi vietiin tietenkin muutama kinkkuviipale.

Sunnuntaiksi siirsin Kiarankin häkin lähemmäs muita ja Tristan ja Cindy pääsivät jopa vierekkäin. Tällä kertaa emme olleet ihan yhtä onnekkaita, vaan näyttipä siltä, että Tristanin ja Kiaran arvostelut menevät päällekäin, kun Kiaran tuomari oli hyvin nopea ja halusi kaikki kissat häkkeihin näkyville ajoissa. Onneksi pöydät olivat vierekkäin, ja seurasin sitten yhtäaikaa Tristanin ja Kiaran arvostelua. Kiara oli Marc Cratuccin mielestä WOOOOUU! Etenkin turkinlaatu oli yksinkertaisesti gorgeous! Siitä huolimatta järjestys oli jälleen sama, kilpailijat olivat samat. Mustavalkoisilla oli näin vaihteeksi, kolmatta kertaa seitsemän viikon sisään tuomarina Elena Zagorskaya. Ei siis mitään hirveän uutta ja yllättävää sillä rintamalla, tosin tuntuu että kerta kerralta setelit ovat yhä enemmän excelenttiä täynnä, tällä kertaa molempien turkit olivat jopa ihan supereita! Sertit molemmille. Kolmas kastraatti oli absi, joten taaskaan ei saatu Tristanille kokoon värin paras-valintaa :( Cindy ja Tristan kävivät molemmat myös tuomari paras-valinnassa, mutta ei menty paneeliin. Darwin puolestaan voitti sertikilpailun ja yllätti vielä olemalla värin paraskin :)

Kotimatkan alettua aurinko paistoi vielä, mutta nopeasti taas ajettiinkin säkkipimeässä. Onneksi paluumatkalla eläimet pysyivät poissa tieltä, vain kissan silmät kiiluivat ojasta. Kotosalla olimme puoli kymmenen aikaan.

Koko konkkaronkka vietti maanantain sängyssä

Kiara jäi vielä meille hoitoon hetkeksi. Maanantai vietettiinkin juhlistaen neidin puolivuotispäivää leikkien ihan extrapaljon ja herkutellen broilerinsydämellä ja katkaravuilla. Leikkimisen ja syömisen välillä koko konkkaronkka nukkui sikeää unta, kyllä taas reissu vei mehut kaikista. Onneksi minäkin vietä saldovapaata. Nyt saadaan hieman pitempään levätä ja Kiarakin ehtii vähän kasvaa ja kehittyä ennen seuraavaa näyttelyä Turussa marraskuun lopussa.

Näyttelyneiti ½ vuotta ♥

Ystäväksi föönin kanssa?

Monesti ihmiset ihmettelevät, että "Ihan oikeastiko föönaat kissojasi? Mun Mirri ainaski tappais mut jos yrittäisin moista!" Joo, ihan oikeasti föönaan, kuinkahan kauan menisi, että vaikkapa Tristanin turkki kuivuisi luonnollisesti, ja miltä se sitten näyttäisi? Tristan on alusta asti ollut helppo föönattava, istuu vaan paikallaan ja nauttii lämmöstä. Kiara sen sijaan piti fööniä aluksi hirveänä mörkönä, joka pitää tappaa. Ei se ääni, vaan se ilmavirta. Kyseessä oleva kissa on muuten hyvin rohkea, vilkas ja ääniäpelkäämätön, mutta jostain syystä se puhuri tuntui inhottavalta. Tässä kerron, miten Kiarasta tuli föönin ystävä.

1. Ensimmäisellä föönauskerralla käynnistin föönin n. 5 metrin päässä, ensin toiseen suuntaan ääneen tottumiseksi, sitten käänsin puhurin kissaan päin. Kiara alkoi nyrkkeillä ja mäiskiä ilmassa kuin mikäkin hurja hirviö olisi vastassa. Kissan koskeminen föönatessa aiheutti hirveän sätkyn ja pomppaamisen puolen  metrin korkeudelle ilmaan. Nameja tarjottiin kokoajan, mutta ne eivät kiinnostaneet. Vähitellen tulin föönin kanssa lähemmäs. Kiara istui lattialla suht rauhassa, kunhan kukaan ei koskenut. Jos fööni tuli liian lähelle, se sai turpaansa. Kauaa en viitsinyt kissaa kiusata, hiljaa hyvä tulee. Onneksi turkkia ei ole vielä paljon.

2. Toisella kerralla kamppailu ilmavirtaa vastaan ei enää ollut niin jatkuvaa, mutta koskeminen aiheutti säpsähdyksen. Ei siis puhettakaan, että voisi vieläkään samaan aikaan kuivata ja kammata. Kampa sai välittömästi turpaansa jos sen yritti viedä lähellekin kissaa. Namit eivät kiinnostaneet kun fööni oli päällä, mutta heti kun se sammutettiin, namit ahmittiin innokkaasti ja annettiin kammata. Vuoroin kuivaus, vuoroin kampaus. Edistystä oli havaittavissa.

3. Eilen oli vuorossa kolmas pesu. Aloitin heti aika läheltä, eikä ilmavirta enää juurikaan haitannut kissaa. Harjata ei silti edelleenkään saanut, kampa tai lähestyvä käsi sai tassusta, ja myös tarjottuja nameja läpsittiin. Kuitenkin puolessa välissä rohkeus voitti, ja neiti alkoi ahmia nameja kuivausalustalta välittämättä föönistä. Seuraavaksi tarjosin nameja kädestä, kelpasivat, ja tämän jälkeen kissaan sai myös koskea namin antaneella kädellä. Kun käsikosketus oli saavutettu, myös harjan annettiin tulla lähelle. Namit saivat pikkuisen niin hyvälle mielelle, että seuraavaksi jo harjattiin ja föönattiin yhtäaikaa, eikä kisu ollut enää millänsäkään.

Kerroin tarinan kannustukseksi sellaisille, joista tuntuu, että oman kissan föönaaminen on täysin mahdotonta. Kaikki kolme harjoitusta tapahtuivat 2-3 viikon välein. Yllättävän nopeasti päästiin täydelliseen lopputulokseen, vaikka alku vaikutti aivan toivottomalta!

Kiara melkein ½ vuotta ♥

Pohkis näytelty

Jälleen näyttelykuulumisia. Ei me tänä syksynä ehditä paljo muuta tehdäkään.
Perjantaina töiden päätteeksi lähdin ihan innoissani hakemaan Sasua. Ja voi, millainen kolli minua odottikaan! En meinannut kotimatkalla tiellä pysyä, kun ihastelin boksista killistelevää komistusta. Sasu on suuri, todella jämäkkä, vahvaluinen ja voimakas. Pää on jo tosi kehittynyt, ei näytä sisarustensa tavoin enää pennulta, vaan ihkaoikealta kollilta. Ilmeessä on jotain Tikrumaista (isoisä Cindyn puolelta, Marmatin Armas) ja toisaalta taas näen siinä paljon isänsä (NordicTigers Andreas) näköä. Selkeästi kuitenkin 2-pentueen erilaisin yksilö.

Sasu-komistus

Sasu sulautui heti meille tullessaan mukavasti joukkoon, vaikka vastaaottokomitea pyöri ympärillä heti ovesta astuttaessa. Ei murissut, ei sähissyt, äärettömän rohkea, todella vilkas ja eläväinen poika. Ei mikään varsinainen sylikissa, mutta sylissä möllötteli kuitenkin hyvät tovit, antoi mukisematta käsitellä ja luotti kaikkiin heti. Tämä siis huolimatta siitä, että Cindy-äippä ei hirveän iloisesti ottanut poikaa vastaan. "Johan mä tosta kerran eroon pääsin, mitä se täällä tekee taas." Sasu sai siis Cindyn taholta osakseen hieman epäluuloa, murinaa ja sähinää, muttei ollut siitä moksiskaan. Jätti kuitenkin kiukuttelijan hienosti rauhaan.

Kuka sieltä tulee?

Kiara tuli myös muutaman tunnin kuluttua. Sitten pääsimmekin pesemään lapsoset. Pesut menivät hyvin ja suht nätisti. Föönaamisen onnistumiselle ei asetettu kovin korkeita toiveita kummankaan kohdalle, mutta yllättävän hyvin sekin meni. Kiara ei enää saanut ilmavirrasta niin kovia sätkyjä kuin viime kerralla, mutta toisaalta ei myöskään antanut koskea itseensä sinä aikana kun fööni puhalsi. Istua möllötti vaan paikallaan lämpimässä tuulessa. Sasun kuivaaminen sujui suurinpiirtein samalla tavalla.

Puhdas Sasu

Illalla jo pojat (Misty, Tristan, Sasu) leikkivät ja juoksivat kovasti keskenään. Myös Kiara oli innoissaan kun sai taas Mistystä painikaverin. Cindy pysytteli enemmänkin omissa oloissaan, pentujen lähestyminen aikaansai "menkääs nyt muualle siitä" -murinan.

Lapsukaiset

Lauantaina heräilimme ennen kuutta. Kun lähdön aika tuli, tytöt olivat mystisesti kadonneet. Niinpäniin, Cindy on ilmeisesti periyttänyt Kiaralle ajatustenlukutaidon. Pojat pukattiin koppeihin ja sitten hikipäässä kaivamaan tyttöjä sohvan sisästä ja sängyn alta. Neljä boksia saatiin yllättävän kivuttomasti mahtumaan takapenkille köyttämällä yksi boksiläjä kerrostaloksi. Jälleen kerran sai puolessamatkaa miettiä tulikohan ne kaikki kissat varmasti mukaan - niin hiljaista takapenkillä oli. Kiaralla oli jossain vaiheessa jotain asiaa, mutta muuten taisivat kaikki olla untenmailla. Tristanilla on hömppänä tapa kääntää pohjapehmuste seinää vasten ja paiskata kovalle pohjalle maate jalat kohti kattoa kuorsaamaan.

Mennäänks näyttelyyn?

Saavuimme näyttelypaikalle hyvissä ajoin. Parkkipaikka oli mukavasti ihan vieressä, mutta 20cm korkeaa porrasta en kissakärryjen kanssa olisi yksin ylittänyt. Nyt ymmärrän niitä esteettömyyskartoituksia... Eläinlääkärin jonossa ei tarvinnut montaa minuuttia jonottaa. Häkit löytyivät viimeisesti rivistä, muut vierekkäin ja Sasu vähän matkan päässä. Kyllä olisikin helppoa pykätä kokoon joku sturdi, ties kuinka kauan meni pestä ja sisustaa neljä häkkiä. Kaiken lisäksi huomasin, että verhovalintani oli kerrassaan loistava! Pirokin näyttelyssä tummat verhot vielä jotenkin toimivat, mutta enpä ajatellut että nehän ovat ihan pilkkopimeitä luolia kun vain yksi seinä on auki. Erotapa sieltä luolasta sitten musta kissa...

No, sitten vain laskemaan kissoja, ja luonnollisesti toteamaan, että kaikilla kissoilla on suurinpiirtein yhtä monta kissaa ennen omaa vuoroaan, ja kaikki värit eri tuomareilla. Onneksi minulla oli mukana "henkilökohtainen avustaja", joten hätä ei ollut ihan kauhea. Sasun tuomari Geraldo Fraga oli nopein, joten pojan ensiesiintyminen oli ekana vuorossa. Sasulla on aivan ihana näyttelyluonne. Ei pelota tippaakaan, ja välittömästi kun pääsee häkkiinsä, alkaa kuorsata tyytyväisenä pitkin pituuttaan. Vuoroa odotellessa pysyy nätisti sylissä mammimassa, ei ole kiire minnekään. Tuomarin käsittelyssä on rento, vaikkakin tietenkin kovasti ihmettelee mitä tässä nyt oikein tapahtuu?!  Sasun tuomarointi oli melko nopea, ja samoin päätös siitä, että kilpailija on ykkönen ja Sasu jäi kakkoseksi. Sasun häntä on lyhyt. Toivotaan, että on jäänyt vain jälkeen kropan kehityttyä nopeasti, ja siihenkin tulee vielä ajallaan lisää pituutta.

Sasu otti rennosti

Seuraavaksi pöydälle pääsi Cindy. Kaunis ja eloisa naaras, jolla on upea turkki, erinomaisen pitkä häntä ja hieno pää. Kokoa saisi olla vähän enemmän, mutta vartalo on vahva ja sopusuhtainen. Serti saatiin. Seuraavana vuorossa oli Tristan, leikkisä kastaattiherra. Suuri, lihaksikas, vahvaluustoinen, upeaturkkinen ja sitä rataa. 6-luokan viimeisen sertin myötä Tristan valmistui Grand International Premioriksi!

Kiaran tuomarina oli Åsa Hammarlund. Sweet lovely temperament ♥ Mitään erityistä huomautettavaa ei tytöstä löytynyt, tuomari tykkäsi kovin. Tulos EX1.

On muuten aika tyhmä olo. Näyttelystä on vasta pari päivää, mutta mielestä on pyyhkiytynyt jo puolet kaikista sanoista ja tapahtumista. Kai sitä sitten vaan jännittää sen verran, että keskittyy vain siihen hetkeen, eikä huomaa laittaa muistinauhoitusta päälle. Siispä ei ole paljon kerrottavana eri valinnoista ja niiden perusteluista.

Sasua lukuunottamatta kaikki pääsivät vielä tuomarin paras-valintoihin, mutta kehuista huolimatta jatkopaikkaa ei herunut kellekään.

Frodo ja Sasu

Paneelin alkaminen venyi ja venyi, joukossa taisi olla muutama kovin hidas tuomari. Luettelon mukaan paneelin piti alkaa kolmelta, mutta todellisuudessa kello taisi olla lähempänä viittä ja näyttelyn loppuminenkin venyi 3 minuuttia yliajalle. No, ei se mitään, kotiin oli onneksi vain vähän päälle tunnin ajomatka, eikä tarvinnut ahtautua mihinkään hotelliin kissaläjän kanssa.

Kotona ei sitten ehdittykään paljon muuta tehdä kuin syödä, leikkiä ja painua nukkumaan. Aamulla taas sama ruljanssi, tyttöjen kaivaminen piilopaikoistaan ja matkaan. Väsy oli kova. Unihiekat kuitenkin hetkeksi karisivat silmistä, kun hämmennyin tuijottamaan, mistä tuo jättikokoinen hevonen tuohon ilmestyi? Vähän matkan päästä auton edestä jolkotteli hirvi tien yli. Näky oli niin epätodellinen, etten edes kiljunut (ihme) vaan mykistyin ihan äimäksi. En ole koskaan nähnyt hirveä autolla ajaessani. Järkyttävän kokoinen. Hui. Toivottavasti pysyvät piilossa taas tästä eteenpäin!

Sunnuntaina kaiken muun kiireen lisäksi Sasulla oli vielä rinnakkaisarvostelu tuomarioppilas Mats Asketilla, joka arvosteli kissat käänteisessä järjestyksessä. Ensimmäisenä pöydälle pääsi Kiara, tuomarinaan Mira Fonsén. Kiltti sievä neiti, hyvät arvostelut. Kilpailijana oli kuitenkin sunnuntaina tasan 3kk täyttävä pikkupentu joka vei voiton. Cindyn ja Tristanin tuomarina oli Åsa Hammarlund. Hän piti erityisesti Cindyn turkista, joka on kuulemma ihan mielettömän syvänmusta ja superhyvälaatuinen ja hienosti laitettu. Neidillä oli myös Lovely temperament, vaikka taisipa neiti aiheuttaa pienen sydänkohtauksen, ainakin tuomari siihen malliin hätkähti. Hän oli kirjoittamassa seteliä, Cindy nuuski hänen hiuksiaan, kunnes yhtäkkiä Cindy äkkäsi takana häkissä olevan kissan, ja päätti sanoa sille pari valittua sanaa, tietenkin tuomarin korvanjuuressa... MOUUUURRR! Rauhallinen vuoron odottelu oli nääs vähän aikaisemmin muuttunut pieneksi painajaiseksi, kun edellinen kissa karkasi pöydältä ja juoksi suoraan meitä kohti, kun istuskelimme tuolilla. Cindykös siitä pillastui ja oli hyökätä perään, oli kyllä täysi työ pitää neiti aisoissa :( Vähän levottomuutta oli sitten havaittavissa myöhemminkin, eikä Cindy enää sietänyt muiden kissojen näkemistäkään.

Tristanista tuomari tykkäsi ihan erityisesti ja kehui, että you really know how to hoitaa ja laittaa kissojasi, molemmilla aivan fantastiset turkit... No, edelleenkään en osaa ottaa siitä kunniaa itselleni, kun turkit ovat niin helppohoitoiset ja laittamatta kauniit :)

Seuraavana oli vuorossa Sasun rinnakkaisarvostelu, joka oli aika jännä, kun tuomari ei puhunut mitään. Hänellä oli kuitenkin selvä käsiala, joten näin mitä hän seteliin kirjoitteli. Tosin enpä muuten älynnyt, olisiko siitäkin setelistä saanut jonkun kopion itselleen? En havainnut katsoa setelipöydästä myöhemmin. No, rinnakkaisarvostelun jälkeen toviksi nukkumaan ja sitten oikealle tuomarille, joka oli Aliosha Romero. Sasun kilpailija oli sama kuin eilen, mutta tällä kertaa vertailu oli pitkä ja kuulemma tosi tiukka. Sasun häntä on auttamattoman lyhyt, siitä ei pääse yli eikä ympäri, mutta kun tämä oli ainut huono juttu, Sasu tuli tällä kertaa ykköseksi, ja samalla oli myös värin paras :) Hymyä!


Myös TP-valinnoissa tuli tällä kertaa menestystä kovasta kilpailusta huolimatta, ja Sasu ja Tristan menivät paneeliin :) Tristan sai vieläpä yhden äänenkin. Tämä sitten sinetöi sen, että Cindy kruunattiin kategorian II parhaaksi siitosnaaraaksi ♥

Nää on mun!

Mukava näyttely kaikenkaikkiaan, mitä nyt ahtaus vaivasi, mutta se nyt taitaa olla ongelma kaikkialla muualla paitsi Pirokin Pirkkahallissa. Seuraavaan näyttelyyn onkin sitten taas hädintuskin viikko aikaa. Ei ainakaan pääse liiaksi näyttelytaidot ruostumaan...


EDIT:  Ei hemmetti voi olla todellista! Jyväskylässä on mustavalkoisilla KOLMATTA KERTAA SEITSEMÄN VIIKON SISÄLLÄ SAMA TUOMARI! Miten voi olla! Kunpa tuomarit olis etukäteen päätettyjä niin vois miettiä mihin on järkevä lähteä, ennenkö maksaa kalliit näyttelymaksut. Täältä tullaan taas Elena >:G

Mouruliisan paluu

Cindyn hiljaiselo on päättynyt. Johan sitä ruhtinaalliset 7½ kuukautta kestikin, mutta nyt neiti tuli siihen tulokseen, että on ne pojat sittekki ihan kivoja ja olis kiva saada lisää vauvoja. Suht inhimillistä mouruliisan meno on kuitenkin vielä ollut, yöt on nukuttu nätisti ja leikki maittaa edelleen. Varsinaista merkkaamistakaan ei ole esiintynyt (olemme säilyneet kuivina sängyssä, mutta saas nähdä kun juuri vaihdettiin lakanat....) mutta kunnon lammikoita on kyllä ilmestynyt. Onneksi ne voi aika hyvin estää poistamalla lattioilta kaiken ylimääräisen. Lattialle jääneet pesä, tunneli ja vastatyhjätty lehtiteline ehtivät joutua uhreiksi. Kenkäni onnistuin juuri ja juuri pelastamaan :)

Taustalla tietenkin kuuluisa kiimahuutoseinä.

Pojat yrittivät aluksi vähän auttaa, mutta nyt huvittaa katsella, kun neiti huutaa täyttä kurkkua katollaan ja pojat vain kävelevät ohi kuin eivät mitään kuulisikaan.  Pahin kurkkumouru on nyt onneksi jäänyt tulematta, matala ulvontamurina ei itseä paljon häiritse. Katsotaanpa sitten ensi viikonloppuna aloittaako mamma järkytyksissään talvitauon heti kesätauon perään, kun saa kaksi villivarsaa hetkeksi takaisin kotiin. Näyttely tulossa jälleen, ja tällä kertaa Kiaran lisäksi mukaan lähtee myös Sasu :)

Siis eikö toi nyt vois olla jo hiljaa...?!

Tästä voidaan kuitenkin päätellä, että näillänäkymin Cindylle on tulossa vielä se viimeinen pentue, ennenkö pääsee viettämään leppoisia kastraattipäiviä. Sulhoksi etsitään komeaa mustavalkoista tai sinivalkoista kollia. Jos kaikki menee niinkuin toivotaan, ensi keväänä/kesänä meillä on kaksi pentuetta suurinpiirtein samoihin aikoihin. Kiaran sulhoakin on jo kovasti kaavailtu, sellainen toivottavasti onkin jo löytynyt ;)

Tähän liittyen etsiskelen mahdollista kotia superkomealle sijoituskollipojalle Vaasan lähettyviltä tai esim. Tampereelta. Yhteydenotot sähköpostiin ovat tervetulleita, lisää aiheesta julkisesti viikonlopun jälkeen ;)

Misty lohduttaa

Pirokin tunnelmat

En ole ihan varma olenko juossut maratonin valtavat painot käsissäni vai viettänyt viikonlopun kissanäyttelyssä. Kyllä sitä taas aamulla yksin pimeällä tiellä ajellessa tuli hieman kyseenalaistettua tämän kaiken järkevyyttä. Kolmen tunnin unet, pitkä ajomatka, päivä täynnä hirveää jännitystä ja stressaamista, edestakas sinkoilua ja lisää jännitystä... Mutta on se vaan silti hienoa nähdä kasvatteja omistajineen, jännittää kissojen menestystä ja iloita onnistumisista. Kissat saavat uusia kokemuksia, pikkupennut rohkaistuvat silmissä, uusia tuttavuuksia, hauskoja kissajuttuja. Viis ajomatkoista ja lyhyeksi jäävistä yöunista, kramppaavista jaloista ja käsistä.

Lauantai-aamuna viiden aikaan pakkauduin autoon satakiloisen rinkan ja kolmen kissaboksin kanssa. Onneksi pilkkopimeys oli juuri muuttumassa aamuhämäräksi, huomattavasti mukavampi luonnonvalossa ajella tuo valaisematon metsäreitti. Jalasjärven kohdalla Kiara alkoi kysellä joko ollaan perillä, mutta muutoin matka sujui nätisti ja äänettömästi. Olen tainnut viimeaikoina niin paljon matkustella kissojen kanssa, että se on heille jo aivan normijuttu. Aiemminkin kissat ovat toki matkustaneet rauhallisesti, mutta eivät koskaan nukkuneet. Nyt koko konkkaronkka osaa jo vedellä hirsiä auton hyrinässä. Cindy varsinkin ottaa todella rennosti, paiskaa usein samantien selälleen, venyttää tassut oikoiselleen kopista ulos ja alkaa kuorsata.

Messuhallin pihaan kurvattiin hyvissä ajoin vähän puoli kahdeksan jälkeen. Paikalla oli jo ihan kiitettävästi porukkaa. Hyvin harjoiteltu on puoliksi tehty, kisujen köyttäminen kärryihin kävi sutjakasti ja viritys säilyi pystyssä koko reissun ;) Eläinlääkärintarkastuksessa oli riittävästi henkilökuntaa, emmekä kovin kauaa joutuneet odottelemaan. Toki tietenkin valitsimme juuri sen jonon, jossa alettiin ennen meitä tekemään sienitestiä.
Ehkä olen aiemmin ollut sokea, mutta ensikertaa löysin häkkikartan, enkä lähtenyt vain suinpäin halliin pyörimään oikeita häkkejä etsien. Sokea tosin tunsin olevani häkkikarttaa tiiraillessanikin, kun ei omia numeroita löytynyt vaikka katsoin joka kohdan moneen kertaan. Löytyihän ne lopulta melkein perimmäisestä nurkasta. Häkit olivat tainneet edellisessä elämässään toimia katiskoina meren pohjassa, ainakin hiekasta ja kunnosta päätellen. Siihenhän se aamuun varattu runsas aika sitten hurahtikin häkkejä siivotessa ja sisustaessa.

Kun vihdoin pääsin näyttelyluettelon kimppuun, ei tietenkään ollut mikään yllätys, että molemmilla tuomareilla on suurinpiirtein sama määrä kissoja ennen omiani, ja tuomarinpöydätkin olivat tietysti toinen toisessa päässä hallia, toinen toisessa :)

Päivä olikin sitten täynnä juoksemista, hermoilua, juoksemista, stressaamista ja tärinää. Kyllä vähän taisivat ihmiset naureskella mun hädälleni :D Onneksi kuitenkin ehdin seurata kasvattienkin arvosteluja ja napsia kuvia. Molemmat tuomarit tuntuivat olevan hitaita, toinen ihan superhidas. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Cindyn ja Kiaran vuorot tulivat lähes yhtäaikaa. Ehdin tosin seurata Cindyn arvostelua vierestä Kiara sylissäni. Tuomarina Cindyllä ja Tristanilla oli Sarah Johnson Englannista. Henna sai esittää ihanan mamman, joka nykyään on ihan parhaimmillaan näyttelyissä. Sulkaa teurastettiin, tuomarinpöydällä kellittiin selällään ja oltiin taas niin ihana mussukka, että :) Cindystä olen kyllä niiiin ylpeä nyt, kun muistan millainen rempula se joskus aikoinaan oli näyttelyissä. Nykyään Cindy haluais olla varmaan täysipäiväinen näyttelykissa, niin paljon se siitä tuntuu tykkäävän. Launtaina Cindy saavuttikin tittelin Grand International Champion! Kehuja tuli erityisesti päällysturkista (lovely!) ja pitkästä hännästä. Sweet girl ♥ Neidinhän piti tämän tittelin myötä päästä näyttelyeläkkeelle. Luulin että se olisi hänelle ilouutinen, mutta taisin olla väärässä. Niinpä Cindy kulkee mukana ainakin vielä syksyn näyttelyissä. Se jää nähtäväksi saavutetaanko sitä viimeistä titteliä, se kun tietäisi vielä yhtä ulkomaanreissua...

Kiaran ensiesiintymisen aika koitti. Tuomarina oli Aase Nissen Tanskasta. Pikkutyttöä jännitti ihan hurjasti, sylissä täristiin ja painauduttiin tiukasti minua vasten. Lelut eivät kiinnostaneet. Tuomari sai kuitenkin hienosti tutkia ja katsella, jännityksestä huolimatta tyttö käyttäytyi oikein mallikelpoisesti. Kehuja tuli paljon, eikä tässä kehitysvaiheessa ollut mitään kummempaa huomautettavaa. Turkin laatu ja hännän pituus ihastuttivat eniten, kuten äidilläänkin. Myös tämä neiti oli tuomarin mielestä Sweeet ♥

Kuva: Päivi Hallinen

Vimppana arvosteluun pääsi Tristan, tuo nice lovely young man. Mitään sen kummempaa uutta ei tästä arvostelusta saatu irti (ei kai me vaan liian usein käydä näyttelyissä...) mitä nyt häntä oli tänään pitkä ja korvat suuret, joskus ne ovat hieman vaatimattomammat.... Värin paras-valinnassa taisi olla neljä kisua, kaikki kastraattikolleja. Oli aika hassu näky, kun (ainakin minun silmääni) kolmella vierekkäisellä oli ihan sama nassuväritys, ja sitten hömppänassu-Tristan. Valinta oli hyvin pitkä, kuulemma olisi voinut valita vaikka kaikki. Lopulta voitto meni toiseen osoitteeseen.

Kiaralla oli tuomarin-paras valinnassa vastassaan iso maine coon typy - (joka muuten sunnuntaina oli bis) joten lauantaina ei meiltä kukaan päätynyt paneeliin.

Kasvateista Darwin sai sertinsä ja tuomarin paras-valinnassa pääsin itse pitämään möhköfanttia. Viimeksi marraskuussa esitin Darwinin tp-valinnoissa, ja kyllä huomasi selkeän eron, kuinka tyyni ja rauhallinen poika on nykyään. Aivan unelma. Voiton vei kuitenkin musta cooni. Pikkupojat Viki ja Frodo kilpailivat toisiaan vastaan, ja lisäksi luokassa oli kaksi muutakin vaavia. Tuomarin mielestä Vikissä olisi ollut hyvinkin paneeliainesta, mutta ikävä kyllä Viki oli kovin hermostunut. Niinpä Viki jäi kolmoseksi ja Frodo tuli kakkoseksi.

Kummallista touhua tää näyttely ku täti vaan kopeloi. Frodo ja Aase Nissen.

Pitkän päivän päätteeksi lähdin sitten kissojen kanssa ajelemaan yöpaikkaan, meitä odotti kokonainen tyhjä talo. Iltapalan ja väsytysleikkien jälkeen painuimme suoraa päätä nukkumaan; olin nukahtanut kännykkä kädessä kun olin meinannut netistä jotain tarkistaa. Onneksi sentään herätyskellon olin ehtinyt laittaa päälle ennen sammumista. Kissatkin nukkuivat hyvin, vaikka kaikki neljä ahtauduimmekin yhteen pieneen huoneeseen. Eihän siitä olisi mitään tullut, jos kissat olisivat saaneet vaeltaa yöllä koko talossa, olisin kuulostellut jokaista rapinaa ja kolahdusta - mitähän ne nyt tekevät? Kiara kuorsasi koko yön tyynyllä naamani vieressä ja loput jalkopäässä. Ruhtinaalliset 8 tunnin unet tulivat tarpeeseen. Aamulla sitten koettiin ainakin yksi sydämenpysähdys ja kasvatettiin pää täyteen harmaita hiuksia. Kiara loikkasi korkeiden portaiden yläkaiteelle ja keikkui siellä tyytyväisenä. KÄÄK! Cindy koko aamun touhusi jaloissa, mutta kun lähdön aika tuli, neiti oli kadonnut kuin pieru saharaan. Tosin olin ihan varma mistä hänet löydän ja niin löysinkin. Levitettävän sohvan alta perimmäisestä nurkasta, jonne ei ole toivoakaan millään vempeleellä ylettyä. En vaan voi tajuta tuota ajatustenlukukykyä, vaikka nykyään yritänkin ajatella kukkaketoja ja käyttäytyä normaalisti kun boksiinmenon aika tulee. 20 ylimääräistä minuuttia tuli sitten käytettyä neidin onkimiseen piilopaikastaan, onneksi olin siihen varautunut...

Kiara löysi yöpaikasta jotain joka ihan selkeästi kuului hänelle :)

Sunnuntai oli huomattavasti rauhallisempi päivä jo heti alunalkaen, kun laskin tuomareitten kissamäärät. Cindy ja Tristan ehtivät hyvin arvosteluun, kun Kiara on suuuuren väriryhmänsä viimeisenä. Mustavalkoisia ei myöskään ollut paikalla kuin kaksi leikkaamatonta ja leikattua, joten värin paras-valintoja ei ollut tiedossa. Ei siis tällä kertaa päätöntä juoksua ja paniikkia :) Tälle päivälle en ollut ladannut paljoa odotuksia mustavalkoisille. Tuomari kun oli sama kuin Tallinnassa kaksi viikkoa sitten, eikä Elena Zagorskaya kummastakaan kisustani häävisti tykännyt. Mutta nytpä nähtiin se, että tuomareiden mielipiteet saattavat riippua mm. tähtien asennosta tai tuulen suunnasta. Tällä kertaa molemmat kissani olivatkin aivan ihania! Jaha, selvä pyy, käy mulle... Cindy oli kasvanut mediumista excelentin kokoiseksi, pää ja korvat olivat kasvaneet ja leuka vahvistunut excellentiksi. Häntäkin oli pidentynyt superpitkäksi. Ihan hyvä kehitystahti näin kahdessa viikossa kolmevuotiaalla kissalla! Cindy myös jälleen leikki ja höpöili, ja tuomari nauroi syntymäaikaa katsoen että hömppä, ethän sää mikään pentu enää oo, vai ookko, ja leikitti innoissaan. Tristan sai ensireaktion "oooh, valtava, sen turkki on niinkun *pufff* look at YOU boy, vauuu!" Myös Tristan oli Elenan mielestä kehittynyt kahdessa viikossa hurjaa kyytiä, profiili olikin nyt täydellinen, samoin leuka. Turkin textuuri oli parantunut superiksi, samoin kuin näyttelykunto muutenkin. Niinno, samalla pesulla oltiin matkassa kuin Tallinnassa. Täytyy kyllä sanoa että näitä helppohoitoisempia näyttelyturkkeja saa hakea! Tämänkertaiseen turkinlaittoon kuului kaulurin kampaus. Tristanille laitoin myös ekaa kertaa hieman talkkia kauluriin, kun on sitä vesikipossa uitellut... Seuraavaan näyttelyyn toki taas pestään, mutta nyt en nähnyt sitä tarpeelliseksi. Ei oo kiva kellekään jos 4 kertaa pestään 2 viikon välein tässä syksyn näyttelysumassa...

Cindy esittelee kiiltävää turkkiaan.

Molemmat kisut saivat "See you later" -kutsun tp-valintoihin. Sitten olikin Kiaran vuoro. Tuomarina oli Waltraut Sattler (saksasta?), hänellä oli myös tuomarioppilas Linda Sviksa. Rouva tykkäsi Kiarasta ihan hurjasti. Turkin laatu ja hännän pituus saivat jälleen eniten kehuja ja koko arvosteluseteli on excelenttiä täynnä. Kiaraa ei enää yhtään jännittänyt, esiintyi kuin vanha tekijä häntä terhakkaasti pystyssä, huiskutkin taas kiinnostivat. Tällä kertaa Kiaralla oli myös kilpailija, Leoline Keisarin Unelma. Tyttösillä on ikäeroa vain yksi päivä. Tuomari pohti ja vertaili ihan toooodella kauan, kumpi on ykkönen, kumpi kakkonen. Aivan tasaväkistä oli, en edes enää muista mikä oli se pieni tekijä joka ratkaisi homman Kiaran voitoksi. Jipii! Kiara jaksoi todella hienosti pysyä paikallaan näyttelyasennossa. Kyllä pikkuneidistä vielä yhtä innokas näyttelykissa saadaan kuin äidistään ;) Värin paras-valinnassa Kiara olikin sitten siskopuolensa kanssa, ja 1½kk vanhempi sisko Ranja on sen verran edellä kehitystä, että värin paras meni siihen osoitteeseen. Sitten vain tp-valintoja odottelemaan.

Vikin ja Frodon kilpailijoina oli hurjat 6 poikapentua! Ikävä kyllä tätä valintaa en nähnyt ollessani samaan aikaan Kiaran kanssa arvostelussa, mutta pojat jäivät viimeisiksi! Tuomarin perusteluja olisin kyllä mielelläni ollut kuulemassa. Tähän olen kyllä kovasti pettynyt, odotan näiltä pojilta jatkossa huomattavasti parempaa menestystä , niin hienoja poikia :O Ei lannistuta eihän, päinvastoin :)

Cindyhän oli nyt ensimmäistä kertaa siitosluokassa, ja kasvattajaluokkakin saatiin lauantaina kokoon. No, niinhän se tietysti meni, että juuri nyt ei edes Tristan erityisemmin menestynyt, joten siitosluokan tuloksissa ei ole hurrattavaa :D

Cindylle ja Tristanille ei tp-valinnoissa menestystä herunut, ja Kiarakin jäi omassaan kakkoseksi. Tämä ratkaisi sitten sen, että jee, päästään Tessan kuvauksiin! Kerrankin kuvaukset olivat suljetussa paikassa pukuhuoneessa, eikä missään hallin nurkassa. Hinnat olivat nousseet (3€/kuva) mutta laatu on kyllä sellaista että kelpaa maksaa! Kun verrataan Kempeleen näyttelyssä olleeseen kuvaajaan, jonka ei-niin-hyvälaatuiset-kuvat maksoivat 13,90/kpl, Tessan kuvista maksaisi mielellään enemmänkin. Annoin kuvaajalle vapaat kädet määrittää sopiva tausta mustavalkoiselle, joka tunnetusti on hankalin kuvattava väri. Vaihtoehdoiksi sain vaaleanpunaisen ja -sinisen, kuka arvaa kumman otin, tietenkin :D Se siitä miehekkyydestä taas, juuri kun Tristan sai vaihtaa pinkit näyttelyverhonsa tiikerikuvioisiin, sit joudutaan tyttötaustalle poseeraamaan. No, Tristan oli tapansa mukaan helppo ja kiva kuvattava. Cindyn ongelmana olivat korvat. Ne sojottivat kokoajan johonkin suuntaan, kun joka paikasta kuului jänniä ääniä. Kun hiippailin kuvaajan taakse katsomaan miksei se kamera räpsy, mitä vikaa kississä on, meinasin kuolla nauruun. No ei ihme ettei räpsy. Neiti oli kuin mikäkin propellikorvainen kummituseläin. Kiaran kuvaaminen ei sitten onnistunut ollenkaan. Aika oli tosi vähissä, eikä energinen pikkuneiti pysynyt sekuntiakaan paikallaan. Joka suunnassa oli kaikkea mielenkiintoista tutkittavaa.

Kuvien ottamisen jälkeen kuvat katsotaan pikkuruudulta ja valitaan mitkä halutaan. Hirveetä. Haluaisin tutustua niihin ajan kanssa kotona, nyt oli vaan heti päätettävä että toi, toi ja toi. Tristanista oli monta onnistunutta otosta, ja jälkeenpäin olen ihan hirveästi harmitellut, etten palannut uudestaan niihin "ehkä" -kuviin, jotka jätin harkintaan kun tuntui alussa että otan jokaikisen kuvan. Nyt en ole varma otinko Tristanista yhtäkään "järkevää" poseerauskuvaa, kun innostuin niin niistä "hyökkäyskuvista" lelua saalistaessa. Cindyn kuvia pähkäillessä ne Tristanin kuvat unohtuivat. Toivotaan että edes se yksi Cindyn kuva on oikeasti edustava ja itsensä näköinen. Kiarasta napattiin vain 2 kuvaa, joista kumpikaan ei kuvaajan mielestä ollut onnistunut, eikä tosiaan olleetkaan, mutta jostain syystä tuntui että pakko ne on ottaa, kun ei muutakaan saatu. Saas nähdä sitten n. 3 viikon päästä kun kuvat sähköpostiin paukahtavat. Sitä innolla ja jännityksellä odottaessa!

Cindy sai aika hurjankokoisen valmistumisruusukkeen!

Yhteenvetona sanoisin että oikein mukava reissu, tosi kiva nähdä kasvatteja ja omistajia, vaikka ikävä kyllä kiireen takia en ehtinyt tarpeeksi seurustella kissojen tai omistajien kanssa enkä nähdä ihan kaikkia tuomarointeja ja valintoja. Niin ja Vikin mammalle lämpimät kiitokset ihan mun näköisistä villasukista ;)

Iloinen jälleennäkeminen

Kyllä tuntuivat kissat olevan iloisia kun Kiara tuli kotiin valmistautumaan näyttelyä varten. Misty, Cindy ja Tristan alkoivat välittömästi kilpaa pestä pikkuista - hyi, haiset väärältä, täältä saat tutut tuoksut, lips lips lips... Kiara nautti hetken pesupalvelusta ja tutki sitten paikat ja totesi kaiken olevan ennallaan. Sitten alettiin jo päätapahkaa leikkiä. Olinkin ehtinyt jo unohtaa kuinka paljon vauhtia yksi pentu tuo myös vanhempiin kissoihin. Koko nelikko juoksi ympäri taloa milloin kukakin edellä ja kuka perässä. Kaikki saivat vuorollaan painia Kiaran kanssa. Kaikki oli hetkessä taas aivan kuin Kiara ei olisi poissa ollutkaan. Jännä juttu, että kaikki oli kissalle heti ihan tuttua ja normaalia, vaikka on kolme viikkoa asunut ihan eri paikassa eri ihmisten ja eläinkaverin kanssa.

Kiara pääsi myös pesulle. Pesu sujui oikein nätisti ja helposti. Fööni sen sijaan aiheutti ihan kauhean hepulin. Käynnistin föönin monen metrin päässä ja puhaltelin varovasti, mutta lämmin ilma oli Kiaran mielestä kauhea näkymätön vihollinen jota piti hakata tassulla. Vähitellen siirryin föönin kanssa lähemmäs, mutta föönin ja kamman yhtäaikainen käyttö ei Kiaran mielestä ollut sallittua. Onneksi neidillä ei vielä tuota turkkia juuri olekaan, joten kuivaamisesta ei tarvinnut sen suurempaa numeroa tehdä. Nyt sitten täytyy vaan opettaa neidille että fööni on ihan kiva kaveri, jotta homma sujuu sittenkin kun turkkia on enemmän. Herkulliset ankkasuikaleet ja laserpiste saivat tytön onneksi nopeasti unohtamaan tyhmän föönin.

Yöllä Kiara käpertyi tuttuun tapaan viereeni uinumaan. ♥

Pirokkia ootellessa

Tällä kertaa viikonlopun näyttelyyn on varauduttu jo hyvissä ajoin. Varsinkin stressipuolella on kohtalaisen vilkasta. Kolme kissaa, yksin. Hyvä kun edes kahden kissan kanssa olen pärjännyt. Tuomarit on koko kasvattikatraalla erit, ja arvostelujärjestyksen perusteella kaikki myös yhtäaikaa. Saa nähdä nukunko perjantain ja lauantain välisenä yönä lainkaan jänskättämiseltäni... No, täytyy luottaa siihen että jostain löytyy hätätapauksiin vapaita auttavia käsiä!

Toinen huolenaihe on ollut millä mahdan saada sekä kissat että tavarat kuljetettua? Kärryvalikoimaa on tiirailtu siellä, täällä ja tuolla. Valikoimiin kuuluu lähinnä lyhytnokkaisia rimpuloita, ja kun sitten löytyi kunnon pitkänokkaiset, ei ne mahtuneet autoon. Lopulta päädyin vaihtoehtoon jonka olin ensimmäisenä hylännyt, ihan perus kaljakärryt. Eikä se ratkaisu nyt ihan huonolta vaikutakaan. Katotaan uudelleen sitten kun olen aamukahdeksalta kylmässä ja kaatosateessa näyttelyhallin pihalla yrittämässä köyttää kolmea heiluvaa boksia kärryyn... Boksit tyhjinä kotioloissa homma vielä jotenkuten sujuu...
Kätevä perässä vedettävä matkalaukkukin vaihtui ei-niin-kätevään-eikä-tilavaan rinkkaan. Kädet vaan täytyy saada vapaaksi etten ole kantamuksineni kumossa heti ensimmäisessä kurvissa.

Ja jottei homma olisi pelkkää stressaamista, pesemisten kanssa ei tälläkertaa taiteilla. Cindy ja Tristan laitetaan näyttelykuntoon parilla harjavedolla. Kiara toki pääsee pesuun, mutta tulitikkuaskin kokoinen neiti selviää siitä varmastikin helposti ja nopsasti.

Kiaraakin vähän jänskättää. Ensiesiintyminen on kulman takana! Tänään näin tytön ekaa kertaa kolmeen viikkoon ♥ Turkkia ei ole edelleenkään kasvatettu, mutta sentään edes häntään on ilmaantunut hieman muhkeutta. Hännän pituus on kyllä jopa äippää mahtavampi, ulottuu melkein nenuun! Nassu on kaunistakin kauniimpi, jännityksellä odotellaan mitä viikonlopun tuomarit prinsessasta tykkäävät!

Kiara 20 viikkoa

Tampereelle saadaankin kokoon melko hyvä edustus Draconian lapsukaisia. Ensimmäistä pentuetta edustavat Tristan ja Darwin, vauvoista paikalle tulevat Kiaran lisäksi Viki ja Frodo. Innolla odotellaan vielä pari päivää :)