Pallomarsuja

Pikkukissit kasvavat ja kehittyvät hurjan nopsaa tahtia. Pieniä lihavia marsuja! Kaikki kävelevät jo vaappuvasti neljällä jalalla ympäri pentulaatikkoa. Välillä on tosi kova melske, kun kaikki kipittävät eri suuntiin ja tietenkin kiljuvat tehosteeksi.

Vilja-mamma on ihan äääärettömän rauhallinen ja kärsivällinen ♥ Ei ota yhtään stressiä pikkuisten kommelluksista, kurottaa vain hellästi tassulla, jos joku on eksynyt.

Nappi päätti pari päivää sitten, ettei enää halua leikkimaitoa. Ihan järkyttävä kiljunta ja pyristely seurasi tuttipullon tarjoamisesta. Kolmen turhan yrityksen jälkeen päätin luovuttaa. Nyt kuitenkin näkyy painotaulukossa aika selkeästi seuraukset. Niinpä tänään sanoin Napille, että nyt romukoppaan tuo "ei tartte auttaa"-asenne, sinähän otat keittämääni herkkumaitoa, ja sillä selvä! Neljä milliä sitten saatiin menemään, vaikkakaan ei kovin vapaaehtoisesti :P Muutoin Nappi on aivan kuin kaikki muutkin, mutta pieni se on, jo 100g suurinta jäljessä. Odotan malttamattomasti sitä, kun alkavat opetella kiinteälle ruualle, kyllä Nappi tuolta vielä nousee!

Myös Napin antibioottikuuri loppui, ja josko sillä nyt ylipäänsä sitä napatulehdusta oli, niin nyt napa on ainakin ihan maailman siistein! Mahtavaa!

Silmät ovat avautuneet jo kauan sitten, mutta eilen vihdoin alkoivat myös nähdä kunnolla pikku nappisilmillään! On tosi suloista, kun katse kiinnittyy minuun, ja tapittavat uteliaasti. Kukaan ei pyörtynyt ;) Myös kuulot alkavat pikkuhiljaa pelata. Lauleskelen pentusille hyvin paljon, ja jälleen kerran (joululaulun) ilmoille kajauttaessani ihmettelin, miksi alkoi hirveä itkeminen... Hupsis, nyt ne kuulevat!

Saattaa myös olla, että pienet luulevat Venäjän olevan toinen äidinkielensä. Mutta eikös se niin ole, että lapsille kannattaa alkaa varhaisessa vaiheessa puhumaan useampaa kieltä, niin he oppivat sen aivan huomaamattaan! Olen nääs juuri aloittanut venäjän alkeet, ja hoen pennuille kaikkia erittäin tärkeitä sanoja, kuten ballerina, professori ja jäätelö. Mahtavatkohan pitää minua ihan sekopäänä?

Ehkä eivät, koska pentulaatikossa kyykkiessäni kaikki tulevat mielellään tutustumaan; kiipeävät pitkin kättä, juttelevat, kääntelevät masujaan rapsutettaviksi, ja jos vain on mahdollista, että noin pieni kissa osaa puskea, niin taatusti myös puskevat :)

Nauroin ihan katketakseni, kun eräänä iltana pentulaatikossa oli tosi kova meno ja melske, ja otin kameran esiin. Kaikki pennut pysähtyivät niille sijoilleen, hiljenivät, istahtivat pyllylleen ja alkoivat tapittaa kameraa. Kyllä näistä vielä kunnon poseeraajia kasvaa :) Se suuri kuvapläjäys on luvassa ihan lähiaikoina, lupaan ;)